Voiko kuolla ilman tavoitelistaa?

Elämän kriiseissä ihmisille monesti syntyy tarve tehdä tavoitelistoja eli bucket list -nimellä kulkevia juttuja, jotka luovat tavoitteita ja turvallisuudentunnetta kaaoksen keskellä.

Minulla ei ole missään vaiheessa sairastamistani ollut mitään varsinaista bucket listiä.

On ollut paljon vaillinaisia lauseita, jotka yleensä alkavat sanoilla ”vielä olis kiva…” mutta jotka aivan yhtä usein päättyvät pohdintaan siitä, että ei tämäkään niin tärkeä juttu minulle ole, vaikka olisihan se ihan kiva.

Tavoitelistan olemassaoloa on minulta useampikin ihminen kysellyt, mikä vahvistaa käsitystäni niiden yleisyydestä selviytymiskeinona.

Jos minä vielä nämä ehdin suorittaa, on elämälläni tarkoitusta kaiken kaaoksen keskellä. Jos minä nämä vielä ehdin nähdä, olen tehnyt elämälläni jotain merkittävää. Jos minä vielä ehdin elää nämä kohdat, olen tärkeä.

No, joo, on minullakin nyt pieni bucket list, mutta puolustuksekseni haluaisin sanoa, että minulta ei kysytty suostumusta sen olemassaoloon, vain lähinnä panostusta lyhyeen kolmen kohdan tavoitelistaan. Yhdessä ystävän kanssa saimme aikaiseksi tällaisen listan:

  1. Ihana illallinen Turussa suositun Vähätorin alueella.
  2. Joku blogimaailman juttu.
  3. Minun Turkuani kuvaamaan yhteisvalokuva perheeni kanssa Taidemuseonmäellä.

Näihinkin kohtiin minut ohjattiin ei-niin-kamalan-hellästi, sillä pyristelin puolivillaiseen tapaani pois listan ääreltä. Ystäväni kyllä painostuksen vastapainoksi lupasi auttaa näiden kohtien toteuttamisessa, eikä minun vastalauseillani ollut enää merkitystä. Ovathan nuo aika kivoja juttuja toteuttaa.

Tavoilleni epätyypillisesti (tai, no, aikamoinen tekopyhä takinkääntäjähän olen usein kaikesta paasauksestani huolimatta) keksin myös oman bucket listini, jolla on tasan yksi kohta:

  1. Haluan laivalle mieheni kanssa kaksistaan. Buffet-ruoka, parempi hytti, vapaa-aikaa. Parasta.

Ehkä tämä kruunaa kovin perisuomalaisen kuolinsuunnitelmani, että jos pääsisi laivan buffaan niin voisin kuolla onnellisena.

Puhuimme tässä eräänä iltana mieheni kanssa bucket listeista ja elämästäni yleensä, ja kerroin hänelle kuolevani onnellisena. Elämässäni on niin moni asia hyvin, että kaikesta tavoitelistavitsailusta huolimatta en kaipaa elämääni mitään lisää voidakseni sanoa asioiden olevan hyvin juuri nyt. Minun on hyvä mennä tällaisena kuin olen, näissä elämänolosuhteissa kuin nyt elän.

 

Mutta jos sinne laivan buffaan pääsisi.

 

 

 

hyvinvointi terveys oma-elama
Kommentit (28)
  1. Hei,

    olen seurannut tätä blogia sen alusta saakka ja ymmärsin tänään seikan, mistä haluaisin kiittää sinua! Eli kiitos siitä, että olet teksteilläsi auttanut hälventämään omaa (ja varmasti monien muidenkin) kuolemanpelkoani! Minua on valvottanut joskus öisin nämä kuolemaan liittyvät eksistentiaaliset ja suuret filosofiset kysymykset, eli se, että miten ihminen voi käsittää ja hyväksyä sen, että itse kuolee. Siksi on ollut hyvin mielenkiintoista ja palkitsevaa lukea siitä, miten avoimesti itse olet pohtinut asiaa eri tavoin matkasi aikana, ja olen nyt alkanut itsekin ajatella että eihän kysymyksessä olekaan vain jokin hahmoton mörkö, vaan tavallinen osa elämää. Palaan vanhoihin teksteihisi varmaan vielä usein. Siis kiitos kirjoituksistasi ja valoa päiviisi 🙂

    1. Kiitos kommentista ja omasta pohdinnastasi aiheeseen liittyen. 😉
      Kiva, että teksteistäni on ollut hyötyä,niin on ollut tarkoituskin, alusta asti.
      Toisaalta, täytyy myöntää, että helppohan täältä näppiksen takaa on ollut huudella, koska tähän asti varsinainen kuolema on ollut ainakin käsivarren mitan takana. Nyt alkaa olla hommat enemmän käsillä, ja se pelottaa.
      Juuri tänään miehelleni mainitsin,kuinka absurdia on tietää kuolevansa pian. Onhan se aivan hullua, varsinkin näin nuorena!

  2. Kirjoitat upean elävästi ja pystyt heittämään huumoria väliin näinkin kamalaan asiaan. Teksteistäsi saisi jopa kirjan – oletko ajatellut kehottaa perhettäsi sellaisen projektin edesauttamiseen sitten kun et blogia enää ole kirjoittamassa?

    Toivottavasti saat kuitenkin kirjoittaa vielä pitkään, ja ennen kaikkea onnellisena ja kivuttoman. Niin järkyttävä kuin tarinasi onkaan, on se avannut silmäni elämän katoavaisuudelle. Elämä on tässä ja nyt, ei huomenna. Kiitos siitä sinulle! <3

    1. Toivon ainakin läheisteni säilytävän tekstini, ainakin, jotta poikani voi niitä lukea sitten isona ja tietää, mitä kaikkea äiti kävi läpi viimeisinä aikoinaan. Ja kyllähän kirja olisi kiva kirjoittaa, en vaan haluaisi sen olevan hätäisesti kyhään kasattu, ja muuhun ei taida enää olla aikaa.
      Alkuvuodesta on julkaistu Mikko Within kirja ”Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta”, jossa kirjoittaja on koonnut syöpää sairastaneen vaimonsa blogista kirjan, juurikin kuten minulle ehdotit. Minulla on tuo kirja juuri luettavana, sain sen kustantajalta.

      Mukava kuulla, että blogini on saanut sinut avaamaan silmäsi elämälle. Eipä tässä paljon muuta voi toivoa pystyvänsä ihmisille antamaan. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *