Variksista

Toisin kuin minulla, variksilla on hyvä muisti. Ne oppivat, mistä saa ruokaa, tai kuka niitä hätyyttää. Jos jotakuta ovat varikset oikein härnänneet, on yhden ammutun linnun ripustaminen näkyisälle riittänyt: eivät ole lajitoverit enää muutamaan toviin siihen pihapiiriin tulleet. Kun linnut sitten ovat omalla tavallaan viestineet asian myös muille variksille, on naapuripihassakin riittänyt pelkän leikkikiväärin esillä olo. Jossakin vaiheessa varikset ovat taas hoksanneet aseen olevan hämäystä.

 

Varikset saattavat elää vuosikymmeniä. Täällä Tiutisessa on jo vuosia ollut varis, joka naukuu, ääni vähän kuin kissalla Jos ei tietäisi sen olevan lintu, ei uskoisi. Mutta nähty on, ja juteltu. Jos se istuksii saunan katolla, se vastaa, kun sille puhelee. Yleensä se on ollut tiutislainen myös talvisin, mutta nyt ei ole aikoihin nau´untaa kuulunut. Jännitämme, vieläkö se kevään tullen ilmaantuu äänimaisemaamme.

 

Ennenvanhaisessa Tiutisessa pojat kiipesivät pesille ja ottivat variksenpoikia lemmikeikseen. Mitä pienempänä poikasen sai, sen helpommin se leimautui uuteen isäntäänsä. Lapsuuskokemustensa perusteella mieheni väittää varisten toisinaan olevan koiraakin fiksumpia, ainakin pikkupoikaa lintu pyörittää mielensä mukaan, se vain esittää noudattavansa isäntänsä tahtoa, mutta tosiasiassa saa tämän toimimaan haluamallaan tavalla. Varis ei oikeasti kesyynny, se vain ”pelasi kaveria” ja hankitutti ruokansa ihmislapsella. Siinähän se hoitajan kesä kului etsiessä lemmikilleen ruokaa, kuten matoja tai leipää

 

Linnulla oli kutsumanimi (usein Kalle), jota se myös totteli. Näitä Kalleja pojat sitten hoivasivat kesän aikana, ja syksyn tullen elätit olivatkin hyvin syöneinä valmiita liittymään muiden lajitovereidensa pariin oppimaan aikuislintujen tavoille, ihmispojat puolestaan menivät kouluun.

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *