Variksista

Toisin kuin minulla, variksilla on hyvä muisti. Ne oppivat, mistä saa ruokaa, tai kuka niitä hätyyttää. Jos jotakuta ovat varikset oikein härnänneet, on yhden ammutun linnun ripustaminen näkyisälle riittänyt: eivät ole lajitoverit enää muutamaan toviin siihen pihapiiriin tulleet. Kun linnut sitten ovat omalla tavallaan viestineet asian myös muille variksille, on naapuripihassakin riittänyt pelkän leikkikiväärin esillä olo. Jossakin vaiheessa varikset ovat taas hoksanneet aseen olevan hämäystä.

 

Varikset saattavat elää vuosikymmeniä. Täällä Tiutisessa on jo vuosia ollut varis, joka naukuu, ääni vähän kuin kissalla Jos ei tietäisi sen olevan lintu, ei uskoisi. Mutta nähty on, ja juteltu. Jos se istuksii saunan katolla, se vastaa, kun sille puhelee. Yleensä se on ollut tiutislainen myös talvisin, mutta nyt ei ole aikoihin nau´untaa kuulunut. Jännitämme, vieläkö se kevään tullen ilmaantuu äänimaisemaamme.

 

Ennenvanhaisessa Tiutisessa pojat kiipesivät pesille ja ottivat variksenpoikia lemmikeikseen. Mitä pienempänä poikasen sai, sen helpommin se leimautui uuteen isäntäänsä. Lapsuuskokemustensa perusteella mieheni väittää varisten toisinaan olevan koiraakin fiksumpia, ainakin pikkupoikaa lintu pyörittää mielensä mukaan, se vain esittää noudattavansa isäntänsä tahtoa, mutta tosiasiassa saa tämän toimimaan haluamallaan tavalla. Varis ei oikeasti kesyynny, se vain ”pelasi kaveria” ja hankitutti ruokansa ihmislapsella. Siinähän se hoitajan kesä kului etsiessä lemmikilleen ruokaa, kuten matoja tai leipää

 

Linnulla oli kutsumanimi (usein Kalle), jota se myös totteli. Näitä Kalleja pojat sitten hoivasivat kesän aikana, ja syksyn tullen elätit olivatkin hyvin syöneinä valmiita liittymään muiden lajitovereidensa pariin oppimaan aikuislintujen tavoille, ihmispojat puolestaan menivät kouluun.

 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Pakkaskausi jatkuu

Viikkokausien pakkasjakson ainana on tumpelonkin ollut helppoa sulattaa pakastin: sisältö pyykkikoreihin ja peiton alle pihalle, kaappiin/arkkuun pari kattilallista kuumaa vettä, ja ovi kiinni. Jo sulaa! Kuivaamisessa (myös lattian) kannattaa olla huolellinen, jotta kaapin/arkun uudelleen käynnistäminen ei aiheuta turhaa jään muodostusta. Ja kun näinkin monta viikkoa on kylmännyt, on varmasti jokaiselle löytynyt sopiva hetki.

 

Toisin kuin minä, tämän keittiön edellinen haltija, mieheni äiti ja lastemme mummo, oli taloustaituri. Hänen huushollissaan ei eineksiä syöty. Ainoa valmiina ostettu tuote oli leikkelemakkara tai juusto. Mämminkin mummo teki leivinuunissa ihan maltaista asti. 1950-luvulla, mieheni ollessa pikkupoika, oli perheessä vielä käytössä tuohituokkoset!

 

Mummo oli jo lapsena oppinut ruokatalouden pidon ja ruoanlaiton raaka-aineista alkaen. Sitkeästi hän kylvi siemenet, kitki rikkaruohot, lannoitti kasvimaata ja sai Tiutisen laihamultaisen pihan tuottamaan kurpitsoita, kurkkuja, tomaatteja ja juureksia (perunat, porkkanat…) koko talveksi. Koko tontti oli viljeltyä aluetta, kesäkukille jäivät penkkien raunat.

Metsästä mummo poimi kaksin käsin mustikat ja puolukat. Siihen puuhaan piti perheen lastenkin osallistua, ja osaltaan siksi meillä marjat yleensä ostetaan valmiiksi poimittuina.

Sato säilöttiin kellariin. Puolukat survottiin tiinuun (säilyvät oman happamuutensa takia), mutta mustikoista mummo joko keitti hilloa tai säilöi ne veteen pullossa. Vesipulloa joskus ihmettelin: Oliko siinä mahdollisesti sokeria seassa? Olen varmastikin asiaa kohteliaisuuttani kysynyt, mutten muista vastausta, kosken ollut aikeissa kokeilla menetelmää.

Mieheni lapsuusaikana pihan marjapensaat tuottivat viinimarjoja ja karviaisia myytäväksi asti. Ne saarelaiset, joilla oma pihamaa oli vielä laihempaa multaa kuin tässä, kävivät pientä korvausta vastaan keräämässä talven mehumarjat.

Herukkasato höyrystyi mehuksi keittiön puuliedellä porisevassa Mehumaijassa, ja pian pullorivit täyttivät kellarin hyllyt. Perunat ja porkkanat kasattiin laareihin ja sipulit kuivattiin huolella säilytettäviksi viileäkomerossa. Paljon tekijäänsä kiittävää työtä!

 

Oman pihan sadosta itse tehty mansikkahillo kruunasi talven pakkaspäivien lettupinot. Myös omien lastemme lettukestit järjesti mummo. Perin aikanaan hänen valurautaisen lettupannunsa, jossa oli paikka seitsemälle pikkuräiskäleelle. Pitääpä kaivaa se vintiltä käyttöön!

Mansikoiden viljely taisi loppua siihen, kun talon pieni poika oli ahtanut itsensä niin täyteen punaista herkkua, että siitä seurasi ähky ja reissu Kotkan Kaupunginsairaalaan.

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Ajattelin tänään