Kesäsiirtolakii lopetettii
Aika hurjaa, miten paljon maailma on muuttunut jo minun elinaikanani. Kun minä olin lapsi, niin… Samoin ovat vakuutelleet omalta kohdaltaan niin vanhempani kuin heidän vanhempansa. Mummoni ja vaarini syntyivät 1912 ja -13 Venäjän vallan aikana, vanhempani ennen Talvisotaa ja minä 50-luvulla. Jokainen meistä on vuorollaan kokenut elävänsä ajan hermolla, viimeisen päälle modernia aikaa, kunnes on vähitellen huomannut pian putoavansa kelkasta, ja nuorempien muokkaavan maailmaa. Kaikki ympärillä muuttuu, eikä ihminen muutu kuitenkaan. Onneksi!
Enää ei taida olla edes kesäsiirtoloita? Kesäsiirtola oli kaupungin järjestämää leiritoimintaa lapsille. Tiutisen Kansakoulussa ollessani olin kahtena kesänä kesäsiirtolassa Taavetin Myllymäessä. Naapuriemme isompia lapsia oli ollut siellä ennenkin ja olivat lähdössä uudelleen. Kivaahan siellä näin ollen olisi, niin minäkin kinusin ja pääsin mukaan.
Leirilaukuksi vaari kaivoi vinttikomerosta vanhan pienen matkalaukun. Se lienee ollut muotoon puristettua selluloosaa? Lakatulta pahvilta se vaikutti. Hieno joka tapauksessa. Vaari vei minut meriläisveneellään Kotkansaarelle, josta lähti linja-autokuljetus Taavettiin.
Kesäsiirtolaan anottiin, ja sosiaaliset ja terveydelliset seikat otettiin huomioon lapsia valittaessa. Ensimmäisenä leirikesänäni siirtola kesti muistaakseni kolme viikkoa, mutta seuraavana kesänä halukkaita tulijoita oli niin paljon, että leirijakso oli lyhennetty kahteen viikkoon. En ole tuosta aika-asiasta varma, mutta muistan pettymykseni leirin lyhyyden takia.
Kesäsiirtolassa ohjaajat olivat yleensä opettajan työhön aikovia tai opiskelevia ja ainakin leirinjohtajana oli kokenut opettaja. Lisäksi siirtolassa työskenteli huoltomies ja keittäjiä. Aamutoimien jälkeen oli aina lipunnosto ja päivisin oli ohjattua toimintaa, kuten urheilua, sammaleen keräämistä huussien kuivikkeeksi, käpyjen keräämistä makkaragrilliin, saunomista ja uimista. Sekä tietenkin säännölliset ruoka-ajat. Sunnuntaisin oli mehu- ja pullatarjoilu.
Iltaisin oli yhteislauluja ja -leikkejä ja halukkaat saivat esiintyä myös yksin. Leirikanttiinista sai ostaa suklaapatukan tai lakritsan.
Leiriltä myös kirjoitettiin kirjeitä kotiväelle, varsinkin iltaisin ikävä kaihersi rintaa. Kun yksi rupesi itkemään koti-ikävää, itkivät pian jo kaikki. Jotkut haettiinkin pois kesken leirin. Minua ei tarvinnut hakea, mutta kirjoitin kotiin kirjeitä ja äiti lähetti leirille kirjeen tai pari. Postia on aina kiva saada!
En tiedä, mutta Myllymäen kesäsiirtola vaikutti vanhoilta armeijan majoitustiloilta. Tuvat olivat muutaman hengen huoneita ja sängyt olivat vanhoja Hetekoita, joissa notkahtaneen pohjaverkon päällä oli vanerilevy patjan alla. Jos huone ei ollut täynnä tyttöjä, saatiin tyhjistä vuoteista toiset vanerit: kahden vanerin välissä seuraavan päivän vaatteet silisivät hienosti, kun tytöt nukkuivat painoina. Aamuisin tupa siivottiin ja sitten se myös leivalvojien toimesta tarkastettiin, oli kunnia-asia pitää tupa siistinä. Itse olin siirtolassa pienenä tyttönä ja majoitettuna tyttöjen taloon, mutta isoilta olen kuullut kertomuksia simputuksesta, varsinkin poikien puolelta. Toisinaan kadulla kävelee vastaan tutun tuntuinen tyyppi, jonka mentyä ohitse tajuaa hänenkin olleen silloin kesäsiirtolassa.
Taloudellinen vaurastuminen ja yksilökeskeisyyskö tekivät kunnalliset kesäsiirtolat tarpeettomiksi? Luulisi kaikkien maksullisten kesäleirien lisäksi olevan nykyäänkin tilausta myös ilmaiselle virkistystoiminnalle, jossa erilaisista taustoista tulevat lapset saisivat eväitä ihmismäiseen käyttäytymiseen.
Enää viikko aikaa tehdä kaikki ne rästityöt, joita piti pikku hiljaa tehdä pitkin heinäkuuta. Mutta kun satoi vettä! Mutta kun piti kertoa vielä tämä ja tämä! Jatkossa tekstejäni ei tule päivittäin, mutta harvakseltaan kyllä. Olen kuukauden ajan postannut joka päivä, tarjonnut elämäni lapsuus- ja nuoruusvuodet kaikkien luettavaksi. Useat heistä, jotka ovat joko osallisia teksteissäni tai kokeneet samankaltaisia asioita, ovat jo kuolleet, mutta monet ovat vielä hengissä ja kutovat osaltaan tarinaverkkoa. Kiitos!
Yhtä kaikki: lähihistoriamme koostuu kerrotuista omista ja yhteisistä kokemuksista.
Toisinaan olen saattanut saada lukijan ärsyyntymään: se on silloin ollut tarpeen. Varsinkin, jos tekstini on vaikuttanut ajatuksiin, joko muistamisen tai oivaltamisen kautta. Jokainen ihminen on perimänsä ja ympäristönsä muovaama ja paljolti vastuussa omista valinnoistaan. Jos – ja vain jos – hänelle annetaan mahdollisuus valita.