Kaamos

Silmä tottuu keskeneräisyyteen, muttei valottomuuteen. Kuinka mones pitkitetty syksy meillä onkaan jo menossa?

Aamulla vaellamme pimeässä kouluihin ja töihin, ja jo kahden jälkeen iltapäivällä on taivaalta valo painunut mailleen. Taisi tuossa parina päivänä aurinko pilkistää puolenpäivän tienoilla. Toivottavasti kaikki kynnelle kykenevät ehtivät sen noteerata.

Vielä viime vuosikymmenen puolella meille parinakin jouluna haettiin joulukuusi lähisaaresta hiihtämällä, jäätä pitkin. Nyt vesi velloo avoimena rantakiviä vasten, uimaan vaan!

Onneksi Suomessa sähkö on vielä säällisen hintaista. On varaa polttaa tarpeellisia valoja sisällä. Johan siinä tapaturmavaarakin kasvaa, jos hämärässä joutuu askareensa tekemään. Ledivalojen myötä myös pihavalaistukset ovat lisääntyneet. Ne ne vasta kauniita ovatkin. Ja kynttilät, sisällä ja ulkona, kunhan muistamme asianmukaiset turvaetäisyydet verhoista, ja pihapensaista. Ja ne sähkövalot pitää kotona muistaa sammuttaa ajoissa, jotta esimerkiksi koululaiset ehtivät nukkua tarpeeksi. Väsymys ei ainakaan paranna keskittymiskykyä, vaan pieni pää painuu herkästi pulpettia vaten, muutamat kuulemma jopa nukahtavat koulussa.

Jotkut ihmiset masentuvat syksyn mittaan, kun aivot eivät saa riittävää valomäärää. Minulta onneksi puuttuu ”masennusgeeni” – monenlaisia muita ongelmageenejä kyllä kannan. Perheessämme on kyllä myös sellainen ikuinen kaamosmasentuja. Sellaisen kanssa ei aina ole helppoa, siihen ei totu, mutta turtuu.

Toisinaan sekin, että joku porukasta on aina tasaisen iloinen, aiheuttaa ongelmia ihmissuhteissa. Tiedän ärsyttäväni kanssakulkijoita, mutta en minä kyllä suostu valittamaankaan asioista, joihin en voi vaikuttaa, kuten esimerkiksi ilmasto ja luonnonvoimat. Ihmettelen kyllä kovasti, että elämäni aikana maailma ehtii muuttua niin monilta osin.

Kaamosmasennukseen taitaa auttaa kirkasvalolamppu. Niitä on kaupoissa monen hintaisia ja mallisia. Saman asian ajannee esimerkiksi rakennustyömailla käytettävät työvalaisimet. Kun vuosia sitten talossamme oli meneillään pitkä remontti, jossa paloivat kunnon työvalot aamusta iltaan, vaikutti perheemme masentujakin paljon virkeämmältä, pimeimmästä kaamoksesta huolimatta.

Kirkasvalohoidon lisäksi me ihmiset tarvitsemme kaamosaikana myös heijastimia. Luonnoneläimillä niitä ei ole, ja usein esimerkiksi supikoiria näkeekin raatoina maanteillä. Autoilijan painajainen on tihkusateessa valottomalla tieosuudella tummissa vaatteissa kulkeva pieni, tai iso, jalankulkija, jota ei näe. Askarrelkaa yksin tai yhdessä, tai ostakaa, hyvät ihmiset, itsellenne ja läheisillenne henkivakuutukset heijastimien muodossa! Ja käyttäkää niitä.