Joulupöytä Tiutisessa
No ni!
Tänään on Tapaninpäivä, Toinen Joulupäivä. Eilen oli paitsi Jeesuksen, myös oman äitini syntymäpäivä. Vierailin luonnollisesti jälkimmäisen tykönä. Syntymäpäiväonnittelut vielä kummallekin!
Monista aikataulutuksista johtuen aikaistimme joulun viettoa päivällä. Aatonaattona istuimme joulupöytään. Hyvässä seurassa sitä popsii vaikka pieniä kiviä, saati sitten kaloja, juureslaatikoita (lootia) ja lihoja. Ehkä vähempi olisi ollut parempi, mutta tilaisuus on jo menetetty. Vuoden päästä on uusi mahdollisuus jättää santsaamatta.
Vaatimattomista taloustaidoistani huolimatta sain kuin sainkin valmistettua (enemmän tai vähemmän alusta alkaen) perheeni jouluun kuuluvat ruoat, joita pöydässä istujat söivät hyvällä ruokahalulla. Kylläisiksi tulimme kaikki kahdeksan.
Mielestäni yhteisillä juhlapäivällisillä tai -illallisilla tärkeintä on vapaa tunnelma ja se, että ruokaa on tarpeeksi, eivätkä juomat lopu kesken. Koska pöytäämme ei tänä vuonna istahtanut pieniä lapsosia, ei heitä tarjoilussakaan tarvinnut ottaa huomioon. Juhlimme aikuisten kesken.
Jokavuotiseen joulupöytäämme kuuluvat karjalanpaistin, porkkana- ja lanttulaatikon lisäksi ainakin rosolli ja kinkku, joka tänäkin jouluna vietti leivinuunissa ylimääräisiä tunteja tullen ylikypsäksi. Yksi pöydässä istuja ei syö kalaa, toiselle ei maita punainen liha, entäs sitten? Noutopöydästä voi valita, mitä syö, eikä kukaan pane merkille, maistoitko kaikkea. Paksua kermassa haudutettua kantarellipaistosta uskalsi ottaa useampikin syöjä, omista lapsistani ei kukaan. Jos joku haluaa kalansa kanssa puna- ja toinen valkoviiniä kinkun kera, se sopii. Kotikaljan unohdin panna ajoissa käymään, sitä ei siis tänä vuonna ollut, mutta olutta oli, ja kivennäisvettä. Viinejä oli kuivia ja puolimakeita, kaikki kosteita.
Jälkiruoaksi emme jaksaneet riisipuuroa ja luumurusinasoppaa, sitä oli ollut tarjolla jo puolilta päivin. Niinpä makea jälkiruokaosasto koostuikin pääosin suklaakonvehteista ja kaupan pikkuleivistä. Yhtään joulutorttua en ollut paistanut, enkä pipareita leiponut. Mutakakku, jonka olin suunnitellut tarjoavani kuumana kylmän vaniljajäätelön kanssa, ei kuulunutkaan suosimani kaupan jouluherkkuihin, joten se jäi pois. Mutakakku korvattiin tilkalla konjakkia. Toisen ideani kokosin valmiisiin vuokaleivospohjiin: kaupan joulupipareilla ryyditetty karpalorahka. Luomukset onnistuivat muuten ihan hyvin, mutta olin unohtanut sokerin pois kermavaahdosta. Kukaan ei halunnut ottaa toista.
Viiniä oli myös jälkiruokapöydässä: ystävältäni lahjaksi saatu, hänen miehensä vuonna 2000 (!) valmistama makea, vahva kirsikkaviini. Kaikkien mielestä pikarillinen kruunasi koko aterian.
Kotonamme kenenkään ei pidä jännittää, osaako olla juuri isäntäväen edellyttämällä tavalla. Tämä isäntäväki on saarelaisia, eikä edellytä mitään. Kukin saa olla ihan oma itsensä, kunhan ollaan ihmisiä toisillemme, ihmisiksi. Toivomme sen riittävän. Ja niin vain sulautuivat joulussamme läsnä olleet yhtenäiseksi joukoksi keskustelemaan, nauramaan ja joululauluja laulamaan.