Eteisesessä edelleen
Lapsuuteni Tiutisessa ulko-ovet olivat lukitsematta, tai ainakin avain roikkui reilusti näkyvällä paikalla. Nykyisin olen opetellut lukitsemaan oven, jos kotona ei ole ketään. Avaimen paikka ulkona ei ole enää niin silmiinpistävä, mutta sukulaiset ja ystävät kyllä tietävät sen, pitäähän taloon päästä ovesta.
Sisällä kaikki taloutemme tarpeelliset ja ylimääräiset avaimet roikkuvat isovanhempieni vanhassa avainnaulakossa. Siro teline esittää tammenlehvistöstä kurkistavaa metsäkaurista, jolla on valtavat sarvet avainten ripustamista varten. Kauriinpään alla on vielä koukku vaateharjalle tai kenkälusikalle. Tämä koristeellinen ranskalaistuote on muotoonpuristettua massaa. Sen takana lukee: ErreF Deco Relief, kapine oli ollut omassa mummolassani niin kauan, kuin muistan.
Muistoja ovat myös eteisen peilit. Toinen on päätynyt meille nuorimmaisemme kummin isoisän jäämistöstä. Pappa oli tehnyt peilin Hallan eläkeläisten askarteluverstaassa. Peili on pyöreä ja kehys on huolellisesti koottu kolmesta sisäkkäisestä kehästä, jotka on liimaamattu viistoon leikatuista tasakokoisista katajasoikioista. Itse peilin halkaisija on 29 cm ja lakattu kehys on 7 cm leveä. Peili on yksinkertaisesti kaunis. Vaikka peilin tekijä ei ole ollut keskuudessamme enää vuosikymmeniin, kertoo peili menneiden polvien kädentaidoista.
Toinen peileistä on entisen tuulikaapin ikkunan ja varsinaisen eteisen ikkunan välissä. Se on länkipeili: Hevosen länget ovat työhevosen vetovaljaiden osa. Ne koostuvat kahdesta puisesta puolikaaresta. Hevonen saa vetokuorman liikkeelle nojaamalla rintaansa länkiin, jotka on pujotettu hevosen kaulaan. Länget tehtiin kullekin työhevoselle sen kaulan muotoja mukailemaan. Kun hevosesta sitten aika jätti, joutivat länget tallin ylisille, ei niitä voinut kierrättää. Hevoset ovat yksilöitä, aivan kuin me ihmiset, ja länkipeilit ovat aina uniikkeja.
Toisinaan hyvän työhevosen muistoa kunnioitettiin ripustamalla länget pirtin seinälle, jotkut laittoivat länkien väliin pollensa kuvan. Joku sitten keksi ruveta istuttamaan peilejä hylättyihin länkipareihin. Näin moni maalta muuttanut sai mukaansa konkreettisen muiston kotitilasta ja mahdollisesta nimikkohevosestaan.
Sellainen on myös mieheni kokoama peili. Lapsena hän vietti kesiä tätiensä ja enojensa luona Kuhmoisissa. Siellä tallinylisiä komutessaan oli pikkupoika äkännyt käytöstä poistetut länget, jotka halusi muistoksi äitinsä kotitalosta. Länget ovat kauniisti veistetyt, sirot. Peililasin korkeus on 46 cm ja leveys leveimmillään 15 cm, joten kovin suuresta hevosesta ei liene ollut kysymys. Nuorukaisena mieheni askarteli längistä peilinkehykset. Länkipeili nostettiin kammarin seinälle, se oli hieno lahja pojalta äidille, joka aika ajoin kaipasi lapsuutensa maalaismaisemaan. Nykyään mieheni harmittelee, että on aikoinaan maalannut länget.