Joriininjuuret kellariin
Viikossa on maisema muuttunut syksyiseksi. Kylmä puhuri riisuu pian viimeisetkin lehtipuut, saaressa on syksy.
Juhannusruusuaita on tänä kesänä kasvanut liki metrin verran korkeutta, siitäpä oiva suoja pyryjen varalta. Muidenkin pihapensaiden leikkaus saa jäädä kevääseen, jollei tule vielä muutamaa erityistyyntä viikonloppua. Marjapensaat, angervot ja kultasade pitäisi saksia matalaksi, jotta ne voisivat uusiutua.
Mutta kesän viimeinen ruohonleikkuu on nyt hoidettu. Siinä samalla silppuuntuivat käteväti maahan varisseet puiden ja pensaiden lehdet, hyvää maanparannusainesta. Ensi kesänä ei niistä näy jälkeäkään. Luonto hoitelee. Kukkapenkitkin sain vihdoin peratuksi ja siivottua, viimeiset persiljanoksat taitoin keittoa koristamaan.
Tiesithän, että daalian toinen nimi on joriini? Anoppini ei ollut daalioista kuullutkaan, mutta joriinien kasvatus oli hänelle harrastus. Pihahommissa joriinit kiertävät: kesällä juurakot haetaan kellarista ja istutetaan kukkapenkkiin (jakamalla saa yhdestä juurakosta monta kasvia) ja talveksi juurakot taas nostetaan maasta ja viedään talvehtimaan kellarin pimeään ja viileään. Istutukset saaristossa kannattaa tehdä vasta Sepon päivän (10.6.) jälkeen, jotta kasvit eivät palellu – opetti äitini. Kylmä merivesi jäähdyttää alkukesän yöt kylmiksi, ja syksyllä puolestaan meriveden lämpö siirtää pakkasia tuonnemmaksi. Meidän pihassa kukkii vielä viikkotolkulla, kun mantereella ovat kukat jo talvehtimassa.
Joriineissakin on vielä pari värikästä kukkaa tallella. Siellä ne kurottavat kohti aurinkoa mustumassa olevien vanojensa päissä. Hassua. Nykyiset joriinimme ovat kotoisin ystäväpariskunnan kesämökiltä, kun heidän juurakkonsa piti jakaa pienempiin. Ensi kesänä, ennen istuttamista penkkeihin, monistan ja kierrätän niitä edelleen myös ystävilleni. Värikkäitä ovat ja tuovat iloa silmille monta kuukautta.
No, nyt ovat juurakot kellarissa ja on aika nauttia iltapäiväkahvit. Eivätkö olekin hyvät istua nämä ruokapöydän tuolit? Tuoleista tiedän sen verran, että ne ovat Korhosen tehtaan rivituoleja (by Otto Korhonen and Alvar Aalto) julkisiin tiloihin. Tuolit on alkujaan 1920-luvulla suunniteltu ja muotoiltu pinottaviksi ja kestäviksi. Puuliitokset eivät petä, vaan kestävät kovaakin kulutusta. Tuolien tukeva massiivikoivurunko ja vaneriset istuinosa ja selkänoja ovat petsatut tummaksi, samanlaisia näkee myös vaaleina julkisissa tiloissa edelleen. Useissa näkemissäni on kuitenkin suora selkänoja, näissä selkänoja on kaarrettu ja sitä vasten on hyvä nojata. Istuinosa on reilut 42 cm sekä leveydeltään että syvyydeltään, siinä on tukevankin ahterin hyvä levätä.
Tuoleja ovat alkuperäisessä sijaintipaikassa kuluttaneet kautta vuosikymmenten niin koulun oppilaat ja henkilökunta kuin kylänväki kaikissa koulun juhlissa. Sain tuolit ilmaiseksi, kunhan valkkasin ne kaupungin kaatopaikkakuormasta ja kuljetin pois, kun erääseen kouluun uusittiin juhlasalin pinottavat tuolit. Koulun tiedän rakennetun 1930-luvulla, tuolit lienevät samalta vuosikymmeneltä? Nämä meidän omat olen jo toistakymmentä vuotta aikonut raijata kesällä pihamaalle hiottavaksi ja lakattavaksi, mutten ole ehtinyt. Ehkä vihdoin ensi kesänä?