Jouluruoat
Vielä muutaman päivän verran vuorokauden pimeä aika ottaa lisäaskelia, sitten se seisahtuu, ja valo rupeaa vähitellen lisääntymään. Mutta nyt Etelä-Suomessa on pimeää ja märkää. Suklaa maittaa, ja rasvaiset ruoat. Jos vielä puolilta päivin olen ollut sortumatta makeisiin, niin jo rupeaa katse hakeutumaan mahdollisten herkkujen suuntaan.
Tulisipa edes lunta, pääsisi hiihtämään. Murtomaahiihto polttaa energiaa, ja mitä enemmän lunta on, sen syvemmällä saa umpihankea edetä. Kotiin tullessa tekeekin mieli oikeata ruokaa, ei lohtusyömistä. Mutta hiihtämään ei pääse, tyydyn siis kävelylenkkeilyyn, ja suunnittelen aloittavani terveellisemmän elämän joulun jälkeen…
Kotkalaisilla on tänä vuonna pitkä joululoma, melkein kolme viikkoa! Tänään on ensimmäinen lomapäivä. joten tässä on hyvin aikaa valmistella juhlaa perheenjäsenille, joita odotan jouluksi kotiin. Katan joulupöydän rakkailleni. Ja yritän siivota huushollin säälliseksi joulun tulla. Paino sanalla yritän.
En ole milloinkaan ollut mikään Martta. Se ei vain ole minun juttuni. Kaikki kunnia taloustaitureille, minulle sopii mieluummin Marian rooli: keskusteluja ihmisten kanssa kaikesta muusta kuin siivoamisesta, ruoanlaitosta tai leipomisesta, joissa en edes yritä loistaa. Kyllä minä niistä selviän, mutta en lähde kisaamaan.
Ihailen vilpittömästi osaavien aikaansaannoksia, ja isot juhlat sälytänkin kunnialla siskoni kontolle, tarjoilun suunnittelu ja toteutus käyvät häneltä leikiten, ammatti-ihmiseltä. Tyttäreni on onnekseni tullut ainakin hieman tätiinsä. Tytär ystävineen loihti upeat voileipä- ja kerma-, sekä prinsessatäytekakut pikkuveljensä ylioppilasjuhliin, kun sisareni oli kaukomatkalla. Minä tiskasin.
Todennäköisesti selviydyn ihan kunnialla. Lämmitän puilla leivinuunin ja työnnän kinkun sinne koko yöksi. Uuni jäähtyy hiljalleen, eikä possu pala, vaan muhii kunnolla ylikypsäksi. Joskus liiankin: toisinaan meillä on syöty nyhtöpossua jo ennen kuin koko sanaa oli edes keksitty. Seuraavana päivänä uuni sitten lämpiää nopeammin ja sinne saa karjalanpaistin ja laatikot paistumaan hyvissä ajoin. Osan jouluruuista hankin valmiina, kuten rosollin. Ja ajattelin kokeilla tehdä imellettyä perunalaatikkoa. Lanttu- ja porkkanalaatikon osaan kokeilematta. Viime vuonna tilasin kaikki laatikot valmiina, ja yllätys oli melkoinen, kun ne olivatkin raakapakasteita. Olin olettanut vain sulattavani ja kuumentavani valmiit herkut. Aikataulut eivät ihan pitäneet, mutta ruokaa saimme,
Viikon päästä joulu on ohi. Hössötys on jäänyt taakse ja voimme nauttia rauhallisista välipäivistä ennen vuodenvaihdetta, kukin tavallamme. Minä makaan anoppilan vanhalla sohvalla ja luen kirjoja. En tee mitään tähdellistä, koska lomalla pitää osata vain olla. En siivoa, enkä juurikaan kokkaa. Koska hiihtämään ei pääse, käveleskelen ulkona. Saatan pistäytyä kylässä.