Kahvimuki

”Ole hyvä, ota mieleisesi muki siitä avohyllystä, ja kaada itsellesi kahvia.”

”Onpa sinulla kaikensorttisia korvamukeja, aika vanhojakin joukossa! Ja kuinka monesta eri maasta, pohjaleimoista päätellen. Ja sitten taas näitä suomalaisia moderneja, varsinkin nuorison suosimia teemaan liittyviä mukeja. Mutta mikäs tämä on? Korkea, ohutreunainen kaunotar.”

”Siitä onkin hyvä juoda, muki kuin hieno kahvikuppi. Katsopa pohjasta, näkyy olevan kotoisin ihan Kiinasta asti. Kerran tein Anttilan halpakorista löydön: neljä tuollaista, poistomyyntihinta yksi euro. Kaksi on hajonnut, kaksi enää jäljellä. Aamukahvin nautin aina jommasta kummasta.”

”Mistä nämä kaiken sorttiset mukit ovat peräisin?”

”Niitä on kertynyt, kun meillä ei heitetä mitään pois. Jotkut on sitten saatu lahjaksi. Muki on muuten hauska ja suht edullinen kevätlahja opettajalle. Mielestäni ei ole väliä, mitä astian pohjassa lukee, kerrankin pääasia on ulkonäkö.

Vai haluatko mieluummin juoda kupista? Kahvikupit, asetit (tassit!) ja pullalautaset ovat vastapäisellä seinällä kaapinoven takana – lähinnä odottamassa juhlakäyttöä. Juhlakahvit juodaan meilläkin luonnollisesti aina kupeista. Nykyään käytössä on äitini vanhan astiaston serviisi.”

 

Lapsena kadehdin naapurin tyttöä, koska heillä sai aamuisin juoda kahvia lasista. Meidän äiti ei milloinkaan suostunut moiseen, aina piti olla kuppi ja asetti. Posliinimukeista ei oltu Suomessa kuultukaan! Lapsuudessani mukit olivat emaloituja peltisiä ja kuuluivat retkiastioihin, joista juotiin ainoastaan ulkona, kun mentiin saareen. Nuotiotulilla emalimukista nautittu kuuma kahvi tai teevesi poltti herkästi suun ja kuumensi sormia.

Pikku hiljaa posliiniset mukit sitten yleistyivät kotikäyttöön Suomessa, myös täällä Tiutisessa. Monet ystävistäni kattavat edelleen aina kahvipöytään kupit, eivät mukeja. Minusta se on kaunis ele vierasta kohtaan.

Todennäköisesti television tulo sai mukikulttuurin rantautumaan Suomeenkin. Vaikutuksensa on ihan varmasti ollut vaikkapa amerikkalaisilla saippuasarjoilla. Niissähän ihmiset aina seisoskelivat ja joivat kahvia mukeista. Jolleivät nauttineet viskiä lasista.

 

Äitini ei vieläkään nauti teetään tai kahviaan mukista. Ei. Äidille on tärkeätä kattaa pöytä sievästi kauniilla ja tarkoituksenmukaisilla astioilla. Tyttäreni on tullut mummoonsa, mutta hehän ovatkin horoskoopissa kauriita molemmat. Kauriit lienevät oinaita enemmän kauniiden asioiden perään – minä itsepäisenä oinaana harvoin veisaan ulkonäköseikoista. Kunhan tarjottava on kelvollista, on aivan sama, minkälaisesta kaukalosta hörppii.

Olen saanut todella kauniita astioita, kun ne eivät ole vaikkapa sopineet tyttäreni tai äitini kulloiseenkin keittiöön. Otan kierrätyslahjoitukset ilolla vastaan, yhdistelemällä niistä saa mielenkiintoisia kattauksia. Ja pääasia, etteivät vain heitä ehjiä tavaroita hukkaan.

Jotkut kuulemma uusivat keittoastiatkin aika ajoin. Miksi? Eihän kattiloita ja kasareita saa rikki sitten millään. Perunakattilastamme tosin puuttuu toinen korva, mutta keittoastia on tarkoitukseensa niin sopivan kokoinen, etten ole sitä poiskaan heittänyt. Appeni tavoin mieheni voisikin oikeastaan väkertää siihen uuden korvan. Pitääpä puhua hänelle asiasta.

Kattilakaapissa on muitakin ikivanhoja kattiloita, ja paistinpannuja. Osan olen ostanut lähes 40 vuotta sitten kotia perustaessamme ja loput perinyt mummolta ja anopilta. Pinnoitetut paistinpannut pitää minunkin surukseni ajoittain uusia, mutta valurautaiset ovat ikuisia, lettupannu on ihan mummolani peruja. Harvoin tarvittavan 10 litran kattilan sain halvalla, kun Hallan tehtaitten ruokala lopetettiin 1986. Isossa kattilassa voi ryöpätä ulkotulilla sieniä.