Laiva tulee!

TUTUTUTUTU… kuului mahdollisimman syvällä bassolla kantautuen askareissaan puurtavien ihmisten korviin. Mitä syvempi ääni, sen isompi laiva oli tulossa Kotkan satamaan. Ja se tarkoitti Tiutisessa asuville ahtaajille töitä Vetekillä. Mummo, vaari, iskä ja sen veli olivat ahtaajia, ja tiliä kertyi vain, kun laiturissa oli laivoja. Välillä ei töitä ollut ja silloin venytettiin pennit soikeiksi.

Jos laiva saapui iltayöstä, tuuditti se saarelaiset jylisevällä musiikillaan rauhalliseen uneen.

 

Palkkapäivinä mummo toi Kotkasta käpykakun, joka oli mielestäni maailman suurinta herkkua. Minulla on vieläkin käytössä isokokoinen lusikka, jolla kakkua leikattiin. Talossa olisi kyllä ollut useampikin kakkulapio, mutta halusin aina saada tasoittaa epätasaisen leikkuujäljen sileäksi ja herkutella. Olin mummon tyttö.

 

Minulle on aina opetettu, että oma historiansa pitää osata. Jo Munsaaressa asuva isomummoni sitä tähdensi. Tätä oppia olen jatkanut ja omille lapsilleni teroittanut, ettei milloinkaan saa esittää muuta kuin itse on, sillä ”aina joku tuntee sinun vanhempasi tai mummosi ja tietää, kuka oikeasti olet ja mistä tulet”. Neuvo ei tarkoita, että ihmisen pitäisi jämähtää paikalleen, vaan historiansa tuntien ja omiin vahvuuksiinsa nojaten jokaisen tulee rakentaa omanlaisensa elämä.

 

Kerrottu historia on aina kokijansa näköinen. Niin minunkin henkilökohtaiset muisteluni ovat vain omia kokemuksiani, ja naapurin historia saattaa olla aivan toisenlainen. Uuden tiedon edessä pitää jokaisen uskaltaa kyseenalaistaa omia näkökantojaan, sillä jääräpäisesti jumittuminen omaan mielipiteeseen, ottamatta asioista selvää, ei johda mihinkään. Siinä vain pyörä pyörii paikallaan, eikä ulos uskalla hypätä.

 

Yhteiskuntaa pitää kehittää ja ihmisten tasa-arvoistamista edistää. Kotkan työttömyys hipoo 20 prosenttia. Se on hirveä luku kaupungissa, joka on rakentunut suorittavan portaan hartioille. Se on suuri joukko ihmisiä, joiden työpaikka on mennyt alta, ja joiden verotulot jäävät kerryttämättä yhteistä kassaa. Niillä yhteisillä verotuloilla pyöritetään Palo- ja pelastustoimea, sairaaloita, terveyskeskuksia, urheilukenttiä, teiden ylläpitoa ja kouluja…

Parasta ei todellakaan olisi, jos Sunila ei haisisi, Hallan satamatoiminta kuolisi ja laivat pysyisivät Kotkan kanntasatamasta mahdollisimman kaukana, sillä näiden toimintojen ympärille tämä kaupunki on kuitenkin rakentunut.

Nähtävästi tätä blogiani luetaan, vaikka aluksi luulin kirjoittavani itselleni. Kiitos kaikille, jotka ovat reagoineet ja tarttuneet kynään niin tällä blogialustalla kuin Facebookissa.  Jatketaan samaan malliin!