Mennää kasteesee

Kuumaa, kuumaa. Päivisin Aurinko porottaa, ihan ihoa pistää. Loppukesän paiste ennen alkamassa olevaa syksyä, kuivaa, kuivaa. Kaivot ehtyvät ja pyykkipäivää pitää siirtää vielä viikolla… Vihdoin sitten yöksi viilenee ja pimenee kunnolla, mutta taas seuraavanakin päivänä helottaa taivaalta niin, että vesi silmistä vuotaa.

Mutta sitten, vihdoinkin: sataa! Sataa niin, että saavit täyttyvät. Linnuilla on juhlat, kun kastemadot l. kasiaiset (kasteet; tiutislaiset lyhensivät myös tämän sanan!) tunkevat maanpinnalle ja etanat vaeltavat piiloistaan tienvarsille, jotteivät huku. Viimeistään sateen vähän laannuttua mentäisiin kasiaiseen, siis poimimaan kasteita. Aivan totta, poimimaan, suorastaan keräämään. Nyt ei tarvitse kaivaa mummon kukkapenkistä savimatoja, vaan Holperista käydään keräämässä oikeita kasteita, joskus ihan varastoonkin. Kasteella, siis kasiaisella eli lierolla, on litteä, majavan häntää muistuttava häntä, kun taas savimadolla on pyöreä perä.

Tiutisen puolivälissä on edelleen luonnontilassa oleva soinen lehtimetsäpahanen, Holperi (mahd. Holmberg?), joka tarjoaa esimerkiksi satakielelle turvallisen asuinympäristön joka kesä. Satakielen laulu kuuluu olennaisena Tiutisen kesä-ääniin, ja Holperi puolestaan lienee syntynyt Pitkänpohjan perukasta, koska yläveden aikaan siinä tarvitsisi veneen päästäkseen kulkemaan. Toivottavasti kukaan ei keksi Holperille mitään hyötykäyttöä, se ja satakieli kuuluvat oleellisena osana Tiutisen maisemaan.

Lapsuudessani oli jännittävää, kun kumisaappaat jalassa syysyön pimeydessä lompsittiin kasteeseen Holperinmettään. Jos siis joskus onnistuin pääsemään mukaan, matoretkillä piti näet osata olla hiljaa. Tulenvalossa lierot kerättiin talteen. Jos lieroja oli liiaksi asti, säilyivät ne kellarissa puusaavissa, jonka pohjalla oli hyvää multaa ja sen päällä vesiheinää.

Tienatakseen karkkirahaa kävivät 50-luvun pikkupojat myymässä keräämiään kastematoja Kotkan satamalaiturilla. Tuurille (vuorovene) kiirehtivät työmiehet ostivat kasteita mielellään, pääsisiväthän he vielä samana iltana ongelle laiturinnokkaan. Tuurimoottoreita Kotkaan kulki paitsi Tiutisesta, myös Hietasesta, Hallasta ja Suuliniemestä, joten asiakkaita riitti. Mieheni muistelee hinnan olleen 1- 2 penniä kappaleelta. Kastematoja käytettiin pääasassa pitkässäsiimassa sekä vapa- ja pohjaongissa.

Lauantait olivat työpäiviä, mutta sunnuntaisin aamuyöstä kalamiehet kantoivat pitkäsiimalaatikot veneeseen, nostivat vavat olalle, ottivat kellareista syöttimatopurkit, ja ei kun veneeseen ja matkaan. Kala syö parhaiten auringonnousun ja -laskun aikaan. Mahdollisimman suuren saaliin toivossa viritettiin niin pitkäsiima kuin pohja- ja vapaonki samaan aikaan pyytämään. Niinhän kalastusurheilijoilla nykyäänkin on monta siimaa vedessä yhtaikaa. Lapsuudessani kalastus ei kuitenkaan ollut herrojen hupiajanvietettä, vaan sen tarkoitus oli tuodan särvintä pöytään.

 

Kasiaiset olivat arvotavaraa, niitä käytettiin hyödyksi myös kasvimaalla: kalastajilta ylijääneet kastemadotkin päästettiin omalle kotipihalle maata möyhentämään.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *