Tiedätkö, mikä on vahvin aistisi? Oletko milloinkaan pohtinut sitä? Entä oletko mahdollisesti aistiyliherkkä? Ai miten niin, mitä se muille kuuluu?

Ilman yhtään aistia olisimme kuin kuolleet kivet. Maailmamme rakentuu näkemisen (näkö), kosketuksen (tunto), maistamisen (maku), haistamisen (haju) ja kuulemisen (kuulo) kautta. Ihminen, joka oppii parhaiten kuulon avulla, on vahvasti auditiivinen. Myös minulla auditiivisuus on vahvin oppimistyyli, muistan kuulemani hieman paremmin kuin lukemani. Auditiiviselle äänimaailma on erittäin tärkeä.

Muistatko, kuinka tarkkaavaisena kuuntelit, kun satuja luettiin ääneen? Pelkän eläytyvän äänen myötä aukeni koko lumoava maailma. Mummolassa aikanaan satuja luki tätini, jonka lukemana saduista tuli eläviä. Tarinasta riippuen tunnelma oli joko pelottava tai turvallinen. Hän todella osasi käyttää ääntään lukiessaan. Nyttemmin täti on sokeutunut, niinpä kuulo- ja tuntoaistit ovat entistä tärkeämmät. Tavatessamme laulamme yhdessä ja luen hänelle lyhyitä juttuja.

Radio on mainio keksintö ja Yle Puhe on erinomainen radiokanava, jonka ohjelmat perustuvat nimenomaan puheeseen. Toimittaja maalaa äänellään kuulijalle selkeän kuvan kulloisestakin aiheesta. Vastikään kanavalta tuli todella mielenkiintoinen keskustelu, johon osallistui neljä ihmistä. Olisin halunnut kuunnella perusteltuja mielipiteitä tärkeästä asiasta. Ei onnistunut, vaan kesken kuuntelemisen oli pakko vaihtaa kanavaa.

Rupesin miettimään, miten mahtavat näkövammaiset tai ääniyliherkät lapset ja aikuiset kokea nykyisen ääniympäristömme, kun se minuakin ärsyttää. Kuulkaas, kun nykyään tuntuu olevan muodissa narina. Narina ihmisäänessä. Muodinmukaisesti jopa jotkut radiotoimittajat ovat ruvenneet narisemaan puhuessaan, ja jos vielä haastateltavakin narisee, on äänipuuro valmis. Hyvänen aika, he ovat äänityöläisiä. Luulisi työnantajan tarjoavan kärisijöille vaikka kurkunrentoutuskurssia tai äänenkäyttötunteja.

Kurkusta tuotetaan ihmeellistä urinaa ääntä mataloittamalla, mikä ainakin auditiivisilla ihmisillä vie kaiken huomion. Hyväkin asiasisältö menee ohi, kun huomio kiinnittyy narinaan ja kärinään.

Onko narina itsetarkoitus vai sivutuote, kun yritetään saada vaikutelma matalasta puheäänestä? Miksi persoonallista puheääntä pitää yleensäkään väkisin muokata? Harjaantumaton narisija kiekaisee välillä kuin murrosikäinen, mikä taas vie kuulijan koko huomion. Harjaantunut puolestaan narisee jo niin luontevasti, ettei enää itse sitä edes huomaa, mutta kuulija kyllä.

Suurin osa ihmisistä puhuu onneksi omalla persoonallisella äänellään, matalalla, korkealla tai neutraalilla. Kuunnelkaa vaikka pientä lasta tai alakouluikäistä. Eivät narise. Mallioppimisen myötä jotkut yläkouluikäiset saattavat pikkuhiljaa ruveta harjoittamaan narinapuhetta vaikuttaakseen vanhemmilta kuin ovat. Entä sitten jotkut meistä aikuisista: jestas, mikä narina ja puheäänen pahoinpitely. Mahtaa illalla olla ääni käheänä tai kokonaan poissa moneltakin puhujalta, kuunnelkaa vaikka.