Lily

Tätä mietin

helenahjelt

Teininä raunioilla

 TEININÄ RAUNIOILLA

 

Kesäaikana kulmia parempi ajanviettopaikka oli rauniot. Vuosikymmenten kuluessa oli luonto hoitanut sodan tuhoamaa ympäristöä, keskisaarella ei enää voinut edes kuvitella siellä olleita rakennuksia. Emme teineinä suinkaan ajatelleet olevamme tuhotulla tantereella, ikäisilleni rauniot olivat olleet aina olemassa. Kaikkialla oli nuorta koivikkoa, sammalia, ruohoa, metsäkukkia, ahomansikoita ja varpukasveja. Tiutisessa oli kaunista.

Vaikka olimme varttuneet puujahtuu- ja kotileikki-iästä, niin raunioilla viihdyimme edelleen. Poltetulla alueella oli isojen talojen perunakellareita, kivijalkoja ja hyviä istumapaikkoja, siellä nuoriso sai rauhassa viettää vapaa-aikaa aikuisten katseilta suojassa. Olisipa silloin ollut hyttysmyrkkyjä! Koivuista taitettiin vitsaksia, joilla huidottiin sääskiä kauemmas.

Jollakulla oli mukana radio tai mankka (magnetofoni), ja jos pattereissa oli vielä virtaa, kuuntelimme musiikkia. Paristojen ikää oli saatettu yrittää jatkaa pitämällä niitä keittiölieden reunalla jälkilämmössä pari tuntia, ”lisälatinkia” radioon saatiinkin muutama musakappaleen verran.

 

1970-luvulla kaikki halukkaat 15-vuotiaat pääsivät jo kesätöihin, tuurimoottori vei Kotkansaarelle, polkupyörällä pääsi Karhulan puolelle. Mutta raunioille mentiin illalla edelleen, jahka oli kotiuduttu.

Tiutisessa on aina asunut myös merimiehiä. Tuntemistani 50-luvun tiuskalaispojista osa otti pestin laivaan heti, kun oppivelvollisuus oli suoritettu. Jos vain vanhemmat antoivat alaikäiselle kirjallisen luvan. Meriltä pojat sitten tulivat armeijaan, jonka jälkeen joko jatkoivat uraansa merimiehinä tai hakeutuivat maihin töihin tai opiskelemaan. Harvempi jäi maihin.

Ikävä kotisaarelle kaihersi pestin saaneita, ja aina maissa käydessään pojat tulivat nuorten porukoihin Talolle tai raunioille. Usein posti toi Tiutisen kavereille kirjeitä ja maisemakortteja eri puolilta maailmaa. Espanjasta saattoi saada kortin, jossa maiseman päälle oli aplikoitu flamenco-tanssija.

 

Jotkut rustasivat riimejä kotisaaresta. Sain mieheltäni luvan liittää tähän sanat laulusta, jonka hän teki laivassa 17-vuotiaana (1967):

 

                                                                 Tiutinen                                                                                                         säv., san. Jepi

Ootko koskaan käynyt saaressa ennen, / jonka nimi on Tiutinen? / Se on helmi Suomenlahdella / ja kaikkihan tietävät sen. / Tiutinen

Ei arjesta tietoa ollenkaan / seudulla huvituksien. / Kaikki baarit on aina auki, / sä kyllä huomaat sen. / Tiutinen

Asfalttitiet siellä rantoja kiertää / saaressa Tiutisen. / Dollarihymyt viivana rientää / moottoriteitä sen. / Tiutinen

Ei talvea tunneta ollenkaan / saaressa Tiutisen. / Palmut huojuvat marraskuussa / paikassa ihanuuksien. / Tiutinen

Se on filmitähtien lomakehto / tuo paikka kultainen. / Ulkomaanvaluuttaa maahan kiertää / läpi saaren sen. / Tiutinen

Ja nyt ootte kuulleet laulun tään / laulun herttaisen. / Se on kertomus kehdosta Suomen maan / saaresta Tiutisen. / Tiutinen

 

Avainsanat:
Suhteet Ystävät ja perhe Raha Ajattelin tänään
helenahjelt

Teininä kulmilla

Lienette kuulleet väitteen, että jos lapsella on ilta toisensa perään joku kuormittava harrastus, hänen koulunkäyntinsä yleensä kärsii hieman tai paljon. Lapsen potentiaalinen oppimiskyky ei pääse toteutumaan, koska hänen aivonsa eivät milloinkaan ehdi levätä ja sulatella uutta tietoa, omaksua sitä kunnolla ja siirtää pitkäkestoiseen muistiin. Vitsi vitsi! Vai onko?

No, varhaisen teini-ikäni Tiutisesta ei juurikaan matkustettu iltaisin mantereelle harrastamaan, läksyt tehtyämme luimme kirjoja kotona tai norkoilimme keskenämme. Ruutuaikaamme ei tarvinnut säännöstellä, koska televisiosta tuli harvoin nuoria kiinnostavaa ohjelmaa. Meillä oli siis optimaaliset mahdollisuudet tulla varsin viisaiksi?

 

Arkisin Työväentalo meni iltayhdeksältä tai -kahdeksalta kiinni, jolloin nuorimmat kipittivät kotiinsa ja varttuneimmat jäivät vielä toviksi ”kulmille” norkoilemaan. Kulmat oli keskisaarella tien varrella olevat vesiposti ja katuvalo. Kulmilla vain oltiin ja juteltiin, ja muistettiin sieltäkin lähteä ajoissa kotiin ja nukkumaan, koska aamutoimiin ja koulumatkaan piti aamulla varata toista tuntia. Meillä kotona mentiin pieninä jo ´kaheksalt maate`, teininä heti yhdeksän jälkeen. Opettajat aina kehuivat Tiutisen nuoria aamupirteiksi, olimmehan harrastaneet vähintään puoli tuntia reipasta liikuntaa joka arkiaamu.  

Kulmille nuoriso kokoontui myös talvisina viikonloppuiltoina, Työväentalo oli silloin kiinni. Ajatelkaa: tuntitolkulla vapaaehtoista palelua pakkasessa. Toki vaihtoehtona olisi ollut vaikkapa mennä elokuviin Kotkansaarelle: ensin olisi pitänyt kävellä joko jäätietä Sapokkaan tai Hallan saha-alueen läpi linja-autolle Hallaan. Harvoin sitä kukaan viitsi, helpompi oli olla saarella. Ilmankos Tiutiseen onkin syntynyt monia pariskuntia ihan kotitekoisesti, saarelaisaineksista.

 

Pariin otteeseen rohkenimme liftata kaverini kanssa Helilään Kineman nuorisotalolle. Siellä olisi kyllä viihtynyt pidempään, mutta perillä ehti olla vain reilun tunnin, kun jo piti rientää tien varteen peukalokyytiä kyttäämään. Huomannette, että liftaus alkoi ja päättyi Hallansaarella, kas kun sitä Tiutisen pengertietä ei vielä ollut. Matka Helilästä Hallaan lienee ollut reilut viisi kilometriä? Hallasta käveli vielä kotiin puolisen tuntia. Kotiintuloajat olivat tiukat, eikä niistä kotona joustettu, vaan myöhästymisestä olisi taas tullut viikon kotiaresti. Ja jos ei autoja sitten mennytkään Hallaan päin, tai saatu peukalokyytiä, myöhästyimme varmasti. Lifttaamisesta puolestaan emme edes uskaltaneet kotona kertoa.

 

Avainsanat:
Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään