Kotkassa on parhaillaan menossa Meripäivät, jokakesäinen festivaali, jonka toivoisi onnistuvan. Niin moni yrittäjä on satsannut tuotteisiinsa, ettei niiden soisi jäävän myymättä. Käväisin lauantai-iltapäivällä kuskin ominaisuudessa katsastamassa menoa ja meininkiä, ja ihan oli samanlaista kuin omassa nuoruudessani: nuoriso porukoissa, joku vesiselvänä, joku enemmän tai vähemmän päissään.

Arki-iltaisin 1970-luvulla me tiuskalaiset nuoret kokoonnuimme Talolle (Tiutisen Työväentalolle), jossa edelleen taitaa olla kioski auki. Talon yläkerrassa olleessa sivukirjastossa oli kätevä piipahtaa kavereiden tapaamisen lomassa. Kirjastokortit olivat pahvisia ja jokaisen kirjan takakannen sisätaskussa oli kirjakortti ja siinä kyseisen kirjan nimi. Kirjakorttiin virkailija merkitsi asiakkaan lainauskortin numeron ja pudotti kortin pöydällä olevasta aukosta lokeroon. Kun kirja palautettiin, pani virkailija taas kortin kansitaskuun ja kirjan hyllyyn. Systeemi oli kätevä: ottaessasi hyllystä kirjan, tiesit heti taskun kortista tarkistamalla, olitko jo mahdollisesti lukenut opuksen. Eipä tullut kannetuksi kotiin kuin lukemattomia kirjoja.

Talon kioskin kahvion seinässä oli 20 pennin pajatso. Taitavat pelaajat tyhjensivät siitä koko etu- tai takaressun, itse en koskaan voittanut kuin korkeintaan pari kolikkoa. Ilmankos en olekaan koukuttunut pelaamiseen. Myös seinällä oleva levyautomaatti toimi 20 pennin kolikolla, ja 50 pennillä sai soittaa kolme levyä; Danny, Kirka, Markku Aro, Kisu… täyttivät musiikillaan kahvion ilta illan jälkeen. Naislaulajista suosituin taisi olla Katri-Helena. Osaan vieläkin laulaa mukana, jos joku menneisyyteni suosikeista soi radiossa.

Kunhan vahtimestarin silmä vältti, kokeilivat isot pojat soittaa musiikkia ilmaiseksi. Tarvittiin 50-pennisen kokoinen rikka (metallinen pyöreä levy, jossa on reikä keskellä), johon oli sidottu naru. Usein rikka kuitenkin putosi liian pitkälle, sujahti koneen rahanielusta läpi ja sinne jäi. Mutta harjoittelu teki mestareita, ja rahaa säästyi. Rikkatemppu toimi myös saaren puhelinkopissa: ”Onko Leijonapukimossa?” ”Kyllä.” ”Ottakaa se kiinni!”

Työväentalon juhlasalissa oli kerran viikossa nuorisoilta, jonne kokoonnuimme pelaamaan pingistä ja koronaa sekä tanssimaan keskenämme. Pojat eivät juuri tanssineet, mutta kyllä se tyttöpareina luontui oikein mainiosti. Pelipöydät valloittivat salinlattian, mutta näyttämöllä soivat levyt ja esiripun takana oli hyvä harjoitella tangoja ja valsseja. Harjoittelun tuloksena Tiutisen tytöt hallitsivatkin sitten tanssiaskeleet, mutta olivat myös hyviä viemään. Siitä lienee yhdelle jos toiselle tullut myöhemmin kommentteja virallisilla tanssilattioilla.

Muutaman kerran talven aikana Työväentalolla pidettiin kunnon bileet, joissa soitti ihan oikea bändi. Terveisiä muusikoille! Omat juomat nuoriso salakuljetti taskuissa ja meno oli sen mukaista: yksi maisteli, toinen ei. Ihan olimme kuin saman ikäiset mantereella silloin ja nyt.