Ole kuin kotonasi! Tämä Tiutisessa nököttävän rintamamiestalomme eteinen oli alunperin kylmä, kuistintapainen tila, johon tultiin tuulikaapin kautta. Remontissa tuulikaappi purettiin pois, joten eteiseen tullaan suoraan ulko-ovesta. Tässä on itään ja etelään katsovat isot ikkunat, joista näkee pihalle ja merelle.

Eteisestä pääsee yläkertaan, kylpyhuone-WC:hen ja keittiöön. Talossa on keskusmuuri, jonka ympärillä huoneet sijaitsevat. Ennen nykyistä kylpyhuonetta pääsivät lapset mummolassa juoksemaan ympäri, eteisestä keittiön kautta huoneesta toiseen ja takaisin eteiseen kiertäen koko alakerran. Oi sitä riemua ja kiljumista, kun jahtasivat toisiaan! Nyt ympärikäyntiä ei enää ole, vaan eteisestä otettiin lisätilaa noihin saniteettitiloihin.

Alakerrassa ainoastaan yläkertaan johtava portaikko ja ulko-ovi ovat alkuperäisillä paikoillaan, muut kynnykset ja ovet on joko kokonaan poistettu tai niiden paikkaa on muutettu. Käynti keittiöön on ulko-ovesta oikealle, siinäkään ei ole kynnystä kertomassa huonejaosta. Oviukon kohdalla oli ennen vaarin työvaatekomero ja entisen oven kohdalla on seinä, jonka eteisen puolella kohdalla on vaatenaulakko.

Tule peremmälle, keittiöön! Lukuunottamatta uusien tasojen työvaloja, kodinkoneita ja vuolukiviliettä on koko keittiö kierrätetty, myös kattovalaisimet: Loisteputkivalaisin on saatu purkutyömaalta ja ikkunan edessä oleva, pöydän yläpuolella roikkuva messinkinen, nelihaarainen 1930-luvun (?) barokkikruunu löytyi purettavan talon varastokomerosta. Se oli aikoinaan sähköistetty, mutta mieheni purkasi sähköistyksen ja näin saimme jykevän – painavan – kynttelikön.

Keittiönkaapisto on koottu edullisista 1970-luvun keittiökalusteista. Rupesimme aikoinamme rakentamaan tuonne yläkertaan kotia, jonne pikkukeittiön kalusteet hankittiin. Appivanhemmat ostivat tähän alakertaan alakaappeja ja muutaman korkean yläkaapin samasta sarjasta. Remontissamme keittiökalusteista koottiin kolmas kokonaisuus. Mielikuvitusta, matematiikkaa ja kädentaitoja käyttäen osa vanhoista ovista modifioitiin halutun korkeiksi, osa käytettiin sellaisenaan, ja kun ovet loppuivat, ratkaistiin ongelma avohyllyin. Täytyy myöntää, etten juurikaan ole osallistunut oviprojektiin kuin vaihtamalla vetimet (purkutalosta kierrätettyihin!), mutta avohyllyjen maalaamiseen olen.

Olen aina pitänyt tiskaamisesta. Kaverit ja sukulaiset tietävät sen olevan ”minun juttu”. Ennen tiskikoneiden aikaa olin ystävilleni mieluinen vieras, koska tartuin ensitöikseni tiskiharjaan. Sitä hanakammin, mitä korkeampi tiskivuori.

Meilläkin oli tiskikone nykykodissamme. Kun se viisi vuotta sitten hajosi, sai konesyvennykseen tilavan patakaapin. Ovia ei varastossa enää ollut, mutta äitini nuorena tyttönä kirjoma pyyhetelineen peiteverho ajaa saman asian.

Rehellisesti sanoen nuo 40-vuotiaat kaapinovet olisi jo ehkä syytä vaihtaa ehompiin, mutta näilläkin pärjää. Olen vähän piristänyt niitä ripustamalla oviin pieniä öljyväritöitä, joita olen maalannut Kotkan opistolla. (Terveisiä Annelle!)