Puoluepolitiikkaa ja pyhäkoulua

 Pienten lasten harrastukset ovat vanhempien tahdon varassa. Lapsuuteni Tiutisessa melkein kaikki ihmiset kuuluivat puoluepoliittisesti vasemmistoon ja äänestivät sosiaali- tai kansandemokraatteja tai kommunisteja. Eri puolueisiin kuuluvat olivat toki puheväleissä, mutta kyllä ystävät taisivat koostua aatetovereista. Puoluekannasta sitten riippui, ohjattiinko lapset Toikkarille (Toimitalo) Pioneereihin vai Talolle (Työväentalo) Nuoriin Kotkiin. Molemmissa opittiin nuorisopoliittisia lauluja, askarreltiin ja tehtiin retkiä. Kesäleirit saaressa (yleensä Kuutsalon Santaniemessä) kuuluivat myös kuvioon. ”Meil´on metsässä nuotiopiiri, missä kuusten kuiske soi…” ja ”Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee…”. Tiutisen Nuoret Kotkat toimii edelleen ja järjestää saaren lapsille retkiä ja kerhotoimintaa Työväentalolla.

Myös urheilutoiminta oli poliittisesti jakautunut, lapsuuteni saaressa olivat niin TTU (Tiutisen Työväen Urheilijat) kuin Pyrintö, kumpikin urheiluseura toimi aktiivisesti ja järjesti omia kilpailujaan. TTU:n kokoustoiminta keskittyi Toimitalolle, Pyrinnön puolestaan Työväentalolle. Tiutisen saaressa oli siis esimerkiksi kahdet hiihtokilpailut talvisin, ja molempiin riitti suksijoita.

Lapsen tahto on aikuisen taskussa, mutta teini-iässä moinen kahtiajakautuneisuus lähinnä ahdisti. Onneksi nuoret ovat aina osanneet toimia myös ilman aikuisten jatkuvaa kontrollia. Vanhemmilta vähän salaa saatettiin jopa vierailla siinä toisessa porukassa. Ja opittiin toistemme nuotiolaulut, joita vieläkin kesäjuhlissa laulamme, jahka edes kaksi entistä Tiutisen lasta osuu samaan paikkaan.

Sunnuntaisin VPK:n talolla pidetty pyhäkoulu taisi olla ainut paikka, johon vanhempien aatemaailma ei sanellut sisältöä. Kiihkeinkin ateisti salli lapsensa mennä pyhäkouluun, näin äideillä oli kokonainen tunti omaa aikaa vailla huolta jälkikasvusta. Pyhäkoulussa laulettiin rakastamiani hengellisiä lauluja ja kuultiin Raamatun kertomuksia. Ohjaajalla oli flanellitaulu, johon kuhunkin kertomukseen kuuluvat pahviset maisemat sekä eläin- ja ihmishahmot kiinnitettiin tarinan edetessä. Hahmoissa oli hiekkapaperitausta, joka toimi tarrana.

Flanellitaulu on oiva havaintoväline tänäkin päivänä lasten opetuksessa, vaikka havaintojeni mukaan sitä harvemmin käytetään. Harmi, sillä ruudulla olevan 3D-animaation hahmoja et voi ottaa käteen, pahvihahmon voit. Ottaa käteen, käsitellä, käsittää… Lähtipä taas ajatus rönsyämään.

Paitsi ohjatuissa harrastuksissa, eivät Tiutisen  tänpään ja toisenpään lapset juurikaan viettäneet vapaa-aikaa yhdessä, ennen kuin vasta teini-iässä. (Siis mikäli eivät silloin tapelleet.) Onneksi oman ikäluokkani nuoruusvaiheessa oli saaren tappelukulttuuri jo laantunut, lie järki astunut kuvioon, tai ne isommat pojat varttuneet aikuisiksi?