Sananvapaus mahdollistaa
Kirjoitan sananvapauden mahdollistamana
Kaikki tekstit, jopa Veda-kirjat, Raamattu ja Koraani, Kalevala ja kansansadut, ovat rakentuneet kertomusten ja tarinoiden varaan. Ihmisellä on ollut tarve selittää ja ymmärtää havaitsemaansa. Ja tarve vaikuttaa olevien ja tulevien ihmisten ajatteluun. Tarinoiden kokoajat ja kehittäjät ovat kukin omalta osaltaan muokanneet tekstejä. Jokaikinen jumalinenkin kirjoitus on ihmiskäden rustaama.
Maailmaa rakennetaan ja muokataan sanoilla, ystävällisillä tai ilkeillä. Nykyaikana niin yleistä vihapuhetta on helppo suoltaa sähköisesti ja peukuttaa kritiikittä muiden vihaisten sanoja. Piru vie, uskallettiinpas! Sanottiinpas suoraan! Piiri pyörii, kehä kiertyy, lopulta kuristaa niin, ettei henki kulje. Mutta vieläkin voi yrittää sitä viimeistä sanaa.
Puhua avoimesti tai sanoa suoraan on saanut negatiivisen vivahteen ja uhoamiseen liittyvän merkityksen. Pahimmillaan puheesta tai rivien välistä kaivetaan asioita, joita puhujalla tai kirjoittajalla ei olisi tullut mieleenkään, muutenhan hän olisi sanonut ne, tai kirjoittanut tekstiinsä selkeästi. Entä, jos se puhuja tai kirjoittaja olikin vain avoin ihminen, joka haluaisi keskustella? Mutta ei: turpiin tulee ja lujaa. Puskista on helppo huudella ja kivittää, kannustusjoukkoja kyllä löytyy.
Suomessa on sananvapaus. Ja vapaus tuo vastuun. Jokainen kirjoitettu tai lausuttu sana merkitsee jotakin, pahaa tai hyvää. Kuristavan kerän voi myös keriä auki, ihan niillä samoilla sanoilla. Useassa valtiossa sananvapautta rajoitetaan niin, ettei tavalliselle kansalle edes anneta mahdollisuutta muodostaa omia mielipiteitä. Niissä pienen ydinjoukon kanta on ainoa oikea, sen kyseenalaistamista ei sallita. Ei voi esittää kysymyksiä. Vastaukset ovat jo valmiina.
Kaikissa yhteisissä asioissa on yleensä monta puolta, harvemmin vain oikea ja väärä. Hyvät puhujat ja huolella tekstinsä kirjoittavat lietsovat herkkiä ihmisiä puolelleen. Askel kerrallaan kerätään kannattajia toisin ajattelijoita vastaan, pystytetään barrikadit, sidotaan laput silmille ja tulpat tungetaan syvälle korviin, oli kysymys uskonnosta tai maailmanrauhasta – oman lähiympäristön asioista puhumattakaan – ja sitten huudetaan.
Yhden totuuden huutajia löytyy keskuudestamme entistä enemmän. Yleensä heille on pyhää vain oman pikkupiirinsä intressit, tasapuolisesta jakamisesta ei sovi edes uneksia. Mikään ei saa muuttua, jollei oma asema säily vakaana. Muutos omassa pesässä nähdään pelkästään uhkana, vaikka rehellisesti ajatellen muutos voisi olla myös mahdollisuus.
Meidän kaikkien tulee puolustaa sananvapautta ja kantaa vastuu sanoistamme. Yhtä tärkeää kuin sanominen on kuuleminen, kuunteleminen.