Sit tarvii viäl!

Mitää et heitä. Sit tarvii viäl, tuut näkemää!

 

Kun minä elin lapsuuttani Tiutisessa, ei täältä mentykään ostoksille ”noin vain”. Saarelaiset osasivat tehdä tarvekaluja itsekin ja vaikka paikata hyppyrimäessä katkenneen suksen säilykepurkkipellin palalla. Kaupunkipäivät piti suunnitella etukäteen ja ostoslista oli syytä olla mukana. Heräteostoja ei tehty, vaikka jotakin ekstraa saattoi äiti Kotkasta joskus tuodakin. Kuten esimerkiksi markkinapallon, joka oli sahajauholla täytetty foliopallo kuminauhan päässä.

 

Tiutisesta mentiin harvemmin asioille Karhulan kauppalan puolelle, koska saari kuului Kotkan kaupunkiin. Tiutislaiset ovat kuitenki kuntaliitoksenkin (1977) jälkeen olleet aika säyseitä Kotka-Karhula -kamppailussa, verrattuna monen muun kaupunginosan asukkaiden kannanottoihin. Siitä kaikki kunnia tiutislaisille. Syrjässä elämisessä on ollut muitakin haasteita kuin jonninjoutavat kiistat.

 

Lajittelu ja jätehuolto olivat aivan lapsenkengissä, mutta eivät vähäiset kaapit ja liiterit pursuneet roinaa ja rompetta. Rikkoutuneet (useammalla lapsella kierrätetyt) vaatteet joko paikattiin, tai leikattiin matonkuteiksi, ja esineet korjattiin tai vietiin kaatopaikalle. Kaatopaikka oli toisella puolella saarta meesakentän yläpuolella.Kaatopaikalla näki isoja rottia, joita isot pojat kuulemma kävivät ammuskelemassa tai kivittämässä. Rottia oli myös pihojen avokomposteissa, tunkioissa. Meesa puolestaan oli teollisuusjätettä, jota syntyi sellunkeitossa. Rojuja oli kätevä upottaa meesaan, jonne ne painuivat näkymättömiin. Poissa silmistä, poissa mielestä. Meesan poikki kulkivat pitkospuut, joita pitkin pääsi lyhyempää tietä Hallaan. Opettajatkin kulkivat meesan kautta tullessaan aamulla kouluun Kotka – Halla -linja-autolla.

 

Myös meri oli oiva hauta isoille romuille tai ulkohuussien tuotteille. Ihan rantaan pystytettyjen huussien alustat hoiteli nousuvesi tai isäntä itse. Keskisaarelta puolestaan oli talvella hyvä kuskata osin jäätynyttä ”sitä ihtiään”jäälle kauemmas rannasta. Ei ollut hajuhaittoja pakkasella, ja Paskakuski ohjasti hevosta reen jalaksilla seisten. 

 

Ja kun tavaraa ei heitetty pois lapsuudessa, ei sitä osaa tehdä nytkään. Iso- ja appivanhempien mattoja, huone- ja tarvekaluja säilytetään edelleen, vaikkei niitä olisi itse ikinä tarvinnut. Mutta: jos jotakin heittää pois, tulee sitä viiden vuoden sisällä tarvitsemaan. Aivan varmasti.