Tuulella pyykit kuivuu

Huamen sataa, täytyy saaha pyykit pestyy!

Tuulessa hulmuavat puhtaan valkoiset lakanat olivat lapsuuteni perheenäitien siisteyden mittari. Lakanoista näki, oliko nainen huolellinen vai hutilus, ja lakanoiden valkoisuudesta sattoivat saarelaiset päätellä koko huushollin kunnon.

Pyykkipäivä piti valita tarkoin. Millaista ilmaa on luvattu? Turha on edes ruveta pyykkäämään, jos niitä ei saa samana, tai viimeistään seuraavana, päivänä kuiviksi, etteivät rupea haisemaan.

Pyykkääminen vei vähintään kokonaisen päivän: Edellisenä iltana piti saunalle raahata vedet joko pihakaivosta kuupalla nostamalla tai kottikärryillä saaren vesipostista, johon jokaisella taloudella oli oltava oma, kaupungin vesilaitokselta lunastettu avain. Talvella saavit kuljetettiin tietenkin vesikelkalla.

Liinavaatepyykki laitettiin illalla saaviin likoamaan ja aamuvarhain äiti riensi saunalle sytyttämään padan alle tulta. Vesi piti kuumentaa ennen pulsaattoripesukoneeseen nostamista.

Liotetut liinavaatteet pestiin koneellinen kerrallaan kuumassa vedessä ja sen jälkeen ne vielä keitettiin saunapadassa. Höyryävät lakanat, tyynyliinat ja keittiöpyyhkeet koottiin pärekoriin ja vietiin kottikärryillä tai vesikelkalla rantaan. Saaren eteläpään mattolaiturilla oli hyvä huuhtoa sulan veden aikana. Talvella piti tehdä avanto. Märät vaatteet kierrettiin käsin ja ripustettiin naruille kuivumaan.

Nyt pesuvesi oli jo sen verran jäähtynyt, että siinä saattoi pestä pitovaatteita, pitihän jokaisella olla puhtaat vaatteet niin töissä, koulussa kuin tarhassa. Ja rantaan huuhtomaan, hop, hop.

Perheessämme oli viidestä lapsesta jo neljä, kun äidille hankittiin pyykkilinko. Mikä helpotus! Ei enää vääntämistä rystyset kipeinä, vaan puolikuivat pyykit narulle.

Pyykin kuivuttua paidat ja housut silitettiin (äiti silitti). Mutta liinavaatteet piti mankeloida. Lakanat vedettiin, sitten ne ja tyynyliinat sekä astiapyyhkeet vietiin mummolan mankeliin (äiti mankeloi).