Välkkäjuttui

Kansakoulumme opettajat kävivät ruokavälitunnilla kahvilla läheisessä talossa asuvan leskirouvan luona. Rouva kipitti aamuisin koulun lähellä olevaan osuuskauppaan hakemaan tuoretta pullaa, ja opettajat poistuivat koulualueelta ruokailun jälkeen. Toisinaan ruokavälkkä vähän venyi ja silloin meidän lasten piti keksiä tekemistä.

 

Tiutisen koulun tontti oli rajattu aidalla, joka jossakin vaiheessa purettiin. Ehkä se oli lahonnut. Aitatolpat olivat kuitenkin jäljellä ja niiden yli loikimme pukkihyppyjä koko koulualueen ympäri. Vau, mitkä vauhdit. Edellinen alastulo antoi jouston seuraavaan ponnistukseen ja yli mentiin, että heilahti! Pukkihyppely oli selkeiden säiden puuhaa, sateella se ei huvittanut.

Sadesäällä, ja varsinkin talvipakkasella, tytöt tunkivat vessaan suojaan.Vessat olivat piharakennuksessa. Vessa oli pitkä käytävämallinen ulkohuone, tyttöjen puolella taisi olla lauteessa seitsemän reikää vierekkäin, ilman mitään sermejä. Tarpeet toimitettiin sen kummemmin ujostelematta, luonnolliset asiat. Poikien vessassa lienee ollut reikien lisäksi ränni?

Yleensä vessassa vain juteltiin tyttöjen juttuja, mutta saattoi jotkut välillä esiintyäkin. Hyyskäreiät peitettiin kannella ja katsomo oli valmis. Yleisö, olkaa hyvä.

”Seitsemän onnen tähteä, seitsemän onnen tähteä, seitsemän onnen tähteä Otavassa on!”

Kaverini kanssa lauloimme ja tanssimme. Olimme heillä kotona opetelleet uusimpia iskelmiä, ja menestys oli taattu. Katselijat taputtivat ja me kumartelimme syvään, kunnes kello soi oppitunnille. 

 

Aina pitkät välitunnit eivät olleet harmonisia eri-ikäisten viihtymisistuntoja. Valvomattomat tilanteet ruokkivat myös ei-toivottavaa käytöstä. Olisi asioiden tietoista vääristelyä kertoilla saaristosatuja onnelasta, kun todellisuudessa pienemmille pojille saatettiin pakkosyöttää matoja, hitaita mollattiin etanoiksi, kotimatkalla uhattiin vetää turpaan… Varsinkin jotkut yläluokkien pojat ja tytöt osasivat olla pirullisia pienemmille, joita pelottelivat ja nöyryyttivät. Heikompia me suomalaiset olemme aina olleet kovia lyömään, mitä rassukampi uhri, sen kovempi rääkki.

 

”Selvittäkää keskenänne!” Pahinta onkin, että meidät jätettiin niin monessa asiassa oman onnemme nojaan. Korkeintaan kiusaajia rankaistiin jättämällä arestiin, mikäli joku uskalsi asiasta kertoa opettajille. Yleensä ei uskaltanut, koska kosto olisi seurannut jo kotimatkalla. 

Sen ajan kasvatusmetodit olivat hieman erilaisia kuin nyt. Aikuisille ei saanut sanoa vastaan, mutta samanikäisen sai vaikka murskata. ”Pojat on poikii”, Lapset on lapsii”, ”Toisiltaa ne oppii olemaa”. Niin opittiin, ja kun kiusaamiseen eivät aikuiset puuttuneet, isommilta tytöiltä ja pojilta saadut opit upposivat hedelmälliseen maaperään jokaiselle ikäluokalle vuorollaan. Sitten taas pyydettiin anteeksi, kun opettaja käski.

 

Nykylapsen ajattelu ja moraali ovat ihan samalla tasolla kuin 50 vuotta (tai 1000 vuotta) sitten. Eivät toisia kiusaavat ymmärrä tekojensa vaikutusta, jollei sitä heille sanallista. Omasta mielestään he ainoastaan pitivät hauskaa. Mutta jos aikuinen ei välitä ja puutu, ei mikään koskaan muutu. Nykykoulussa opettajat kiirehtivätkin välituntivalvontaan ajallaan, koska vastuuta turvallisuudesta ei voi siirtää oppilaille. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *