Vielä tänään ei jäälle ole asiaa!

”Onks rannat riittees?” kysyy äitini mies heillä käydessäni. Samoilla sanoilla oli hänen työkaverillaan tapana huikata Tiutisen miehille talvihuomenet konepajalla, jossa olivat töissä. ”No nyt on! Ja kunnolla vielä.”

Jos viime sunnuntaina Ruotsinsalmi velloikin vielä valtoimenaan vaahtopäiden puskiessa rantakiviin, niin eipä loiski enää lainehet. Tuli kirpeät pakkaset ja alkoi veden ja ilman vuoropuhelu: Vesi höyrysi peittäen näkyvyyden lähisaariin yrittäessään lämmittää yläpuolellaan olevaa ilmaa, mutta pakkanen voitti: Parissa vuorokaudessa muodostui salmiinkin ohut jääkansi.

Omassa rannassa voi vaikka sitnailla (rannan lasten ohuenjäänkestävyyskokeilu), mutta pidemmälle ei ole mitään asiaa, ennekuin saaren moottorikelkkailijat ovat sinne uskaltautuneet! Sitten ensimmäiset hiihtoreissutkin voi tehdä kelkanjälkiä pitkin. Oikeat saaren miehet tietävät kyllä, milloin jää on tarpeeksi paksua kantaakseen ihmisen, saati kelkan. Ja höyryävä Ruotsinsalmi tarkoittaa sitä, että jäätyminen on vielä kesken. Sen verran tolkkua ja älliä pitää ihmisestä löytyä, ettei ehdoin tahdoin työllistä pelastusväkeä. On niillä oikeaakin tekemistä!

Kunhan panssarijää on viimein muodostunut, uskaltaa sinne mennä kävellen, suksin tai luistimin. Jos pakkaset jatkuvat, eikä välillä sada lunta, saamme monen vuoden jälkeen oivan luistelukentän. Hokkareilla pääsee kiertämään ison kiven ja sujuttelemaan lähelle laívaväylää. Se on sellaista turvallista, pienimuotoista retkiluistelua, reppuun voi pakata eväät taukoa varten. Lähisaarissa on hienoja paikkoja levähtää.

 

Tänään Loppiaisena (keskiviikko) oli aamulla herätessäni pakkasta -22 astetta. Kymmenen maissa katsoessani ulos itäpuolen ikkunoista, oli Tiutisen edustalla kolme aurinkoa! Hieno halo-ilmiö, joka kesti pari tuntia! Ilmassa oli niin paljon jääkiteitä, johin aurinko osui, että ne toimivat melkein kuin peilinä. Jos harrastaisin valokuvausta, olisi nyt ollut kameran paikka.

 

Näillä pakkasilla lienee kuitenkin mukavinta käpertyä sohvalle hyvän kirjan kanssa ja antaa luonnon rauhassa hoidella hommiaan, hiihtolomaankin on vielä aikaa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *