Arrabiata

Vasta eilen harmittelin itsekseni sitä, miten lähiruokapiirit sun muut tuntuvat olevan niin tiiviisti kaupunkilainen ilmiö – samana iltana löysin postilaatikostani pussillisen lähi-chilejä, aika kiva sanoisinko! Omat vähän miedommat chilit onkin jo syöty ja nämä tulisemmat saivat maustaa lauantailounaaksi nautitun pasta arrabiatan.

Valkkaria ja arrabiataa..

Pasta arrabiata

3 kypsää tomaattia

2 punaista chiliä

1 keltainen makea sipuli

2-3 valkosipulinkynttä

2-3 rkl tomaattipyreetä

1/2 prk tomaattimurskaa (vinkki: kirsikkatomaateista tehty murska on makeampaa)

reilusti oreganoa (tuoretta tai kuivattua)

nokare luomuvoita (tai maidottomasti margariinia)

loraus oliiviöljyä

ripaus valkopippuria

yrttisuolaa

suolaa & mustapippuria myllystä

pikkuisen juoksevaa hunajaa (tai tummaa siirappia)

raastettua parmesaania (tai vegaanista Cheezlyä)

(muutama ruokalusikallinen ruskistettua tummaa soijarouhetta)

Ohje: pilko tomaatit ja kuumenna kasari, lisää pannulle nokare voita ja laita tomaattikuutiot paistumaan. Anna tomaattien porista pannulla sillä aikaa, kun pilkot sipulin, valkosipulit ja chilit (siemenineen) – lisää pilkotut sipulit ja chilit pannulle ja vähennä lämpöä. Lorauta pannulle oliiviöljyä, lisää samalla reilusti oreganoa ja pari-kolme ruokalusikallista tomaattipyreetä, sekoita hyvin. (Jos haluat lisätä kastikkeeseen proteiinia, lisää pannulle tässä vaiheessa muutama ruokalusikallinen tummaa soijarouhetta).

Maista tomaatteja ja mausta, anna seoksen porista miedolla lämmöllä vartin verran. Lisää pannulle tomaattimurskaa, maista uudelleen ja mausta tarvittaessa lisää. Anna vielä hautua toinen vartti ja tarjoa tuorepastan ja parmesaasin kera.

Lähichilit, niin kauniita niin maukkaita <3

Nyt illalla mietin, mitä kaikkea lähiruokaa ja kotitekoista omasta ruokavarastosta löytyykään. Chilejä siis juuri tällä hetkellä on oikein kiva pussillinen (naapurin kasvattamia ja postilaatikkoon pudottamia, kiitos vaan!), entinen mökkinaapuri toi juuri kukkia ja säilöttyjä avomaankurkkuja (iso purkillinen, riittänee koko talveksi), tuorepuristetettua omenamehua (äitini työpaikalta, omat omppupuut kun olivat kovin kaljuja tänä vuonna) oli vielä viime viikolla jääkaappi pullollaan, mutta mehu oli niin herkullista ettei sitä malttanut säästää myöhemmäksi, viinimarjamehua saadaan varmasti tänäkin vuonna anopin keittiöstä, sienet metsästä, marjat ja perunat naapurin kanssa jaetuista pensaista ja maasta – että sellainen lähi- (ja luomu!!) ruokapiiri ja ihan vahingossa – en kyllä valita ja ehkä ensi vuonna piilevä viherpeukaloni on ajoissa kuopsuttamassa takapihan maata!