Katselin pari päivää sitten brittiläistä Grand Designs -ohjelmaa (on muuten melko koukuttava sarja remontoijallekin!). Ohjelmassa pitkänhuiskea mies rakensi itselleen taloa, jonka jokaisessa kohdassa hän ei itse mahtunut kävelemään kumartumatta. Mieheltä tiedusteltiin, kuinka hän tietoisesti rakentaa taloonsa kohdan, jossa ei itse voi oleilla. Mies perusteli, etteivät ihmiset yleensä käytä kodeissaan asunnon tai talon jokaista kohtaa vaan asukkaille syntyy reittejä, joita pitkin kuljetaan, lähes poikkeuksetta. 

Aloin miettimään omia reittejäni tässä talossa ja aiemmissa asunnoissa. Mietin myös tämän talon vanhoja reittejä. Niitä, joita olen itse lapsena mummon perässä kulkenut, ja joita olemme nyt jatkaneet. Aika hassua. Tuvassa matot laitettiin samoihin paikkoihin kuin ennenkin, vaikka tuvan ilme on melkoisesti muuttunut. Eteisestä tupaan, tuvasta makuuhuoneeseen ja eteenpäin kuljetaan samaa vanhaa rataa. Lattiasta (puhtaastakin siis..) huomaa jo nyt kulkureitin uudesta maalista huolimatta. 

Eilen katselin mieheni kanssa elokuvaa väliaikaisesti tuvassa asustavan videotykin välityksellä ja huomasin, että tuo piuhahirviö ja keittiöni kauhistus on myös reitittänyt tupamme uudelleen. Aiemmin melko vähän käytössä ollut alue onkin nyt käyttötilaa. Ei huono juttu ollenkaan.

Vanha talo, uudet kujeet (kuva ilmeisesti 1920-luvulta)

Reiteistä muuten vielä; olin tikahtua nauruun parisen viikkoa sitten, kun kotoa poissa ollessani luin mieheni Facebook -statuksesta ”Kävin hiihtämällä saunassa. Ei tässä sitten muuta”. Ensin en kiinnittänyt juttuun mitään huomiota, sitten ymmärsin ettei saunaan hiihtäminen (Norjan puolustusvoimien puusuksilla..) olekaan ennestään tuttua miehelleni, joka on syntyjään kaupunkilainen. Mitä enemmän päässäni kuvittelin miestäni hiihtämässä taloltamme alas rantasaunalle, sen hupaisammalta kuva päässäni näytti. Ajattelin myös, että on aika huippua, että hän saa uusia kokemuksia maalaisuudesta aina eri vuodenaikojen mukaan! ..tänään kuljimme saunalle potkukelkalla. Oli muuten hauskaa!