Tuvan tavaton kissa
Kun aloimme suunnitella maalle muuttoa, meillä oli kaksi kissaa. Toinen kissa oli innokas ja melko rohkea ulkoilija ja olisi varmasti viihtynyt maalla paremmin kuin hyvin. Reipas kissa ei koskaan päässyt muuttamaan maalle meidän kanssamme.
Toinen kissamme taas on kovin erilainen. Ikkunasta ulos katseleminen on mukavaa, mutta jos ikkunan avaa alkaa heti pelottamaan. Vaikka ovet jättäisi selälleen ja ulkona olisi lämmin kesäpäivä, ei kisulainen uskalla mennä tuvasta ulos. Maalle kanssamme muuttanut kissa ei myöskään osaa kunnolla teroittaa kynsiään, joten niitä täytyy leikata. Kissamme ei osannut kunnolla hypätä ennenkuin laitoimme huonekalut niin, että kisulaisen oli pakko opetella vähän kiipeilemään Nyt hypyt sujuvat melko hyvin – tosin vasta pitkän tähtäämisen ja harkinnan jälkeen. Tuore ruoka ei maistu, ei kala ei jauheliha tai muut, joiden kuvittelisi olevan suurta herkkua. Kissamme söisi vaikka pelkästään kuivamuonaa, jos saisi itse valita. Tosin lisukkeeksi käyvät myös viherkasvit. Kissa natustaa vaikka kuivakukkia, jos muita kasveja ei ole tarjolla. Ja tietysti jälkikäteen yökkäilee ympäriinsä. Useimmiten päiväpeitolle tai sohvalle tietysti.
Hiekkalaatikolla käyminen on myös haasteellista. Pikku Nirppanokkamme suostuu osumaan laatikkoon vain, jos se on juuri putsattu. Toisin sanoen, vain jos molemmat hänen laatikkonsa ovat putipuhtaita. Rasittavaa, todella rasittavaa. Siispa taas eilen jouduin levittämään puhtaat sanomalehdet hiekkalaatikoiden edustalle. Sattumalta Hesarin aukeamalta paljastui tämä teksti:
Terroristi perheessä: kyllä! ..voisinpa toivoa, että hölmöläiskissamme osaisi lukea!
Mutta kukapa voisi olla vihainen tällaiselle:
Ihana Iitu <3
