Mummolan tuoksuinen villatakki ja naapurimaan aarteita
Kerrospukeutuminen on talvella (usein myös kesällä) kaiken A ja O, kuten jo aiemmasta kirjoituksestani ilmeni. Niin myös eilen, kun naisjoukolla (8 naista eli kaikki katastrofin ainekset paikalla!) suuntasimme päiväksi Tallinnaan. Naapurimaamme pääkaupunki oli kovin tuulinen ja kirpakassa pakkassäässä kävelimme Vanhankaupungin läpi (ihanan retrokahvila Kohvik Must Puudelin ja minttukaakaoiden kautta) sen laitamille Wismari -kadulle kauniisti ränsistyneelle vanhalle puutalolle, johon on jokin aika sitten perustettu aivan ihana ja lämminhenkinen ravintola Neikid.
Kolmikielinen asiointimme ravintolassa otettiin hyvin vastaan, listoja löytyi suomeksikin melkein kaikille ja englantihan sujuu ja osalta virokin. Ainoa hankaluus ravintolassa oli listalta ruuan valitseminen. Vaikka lista ei ollut huikean pitkä, sen ruuat olivat niin makuhermoja kutkuttelevan kuuloisia, että valitsemiseen kului tovi.
Itse päädyin jakamaan alkuruokana lõhecarpaccion, joka vei kielen mennessään!
Annoksessa oli muun muassa savustetun oloista hapankorppua, tuorejuustoa ja paistettu caprista.
Ystäväni lambasalat tarjoiltiin kivasti purkissa:
Pääruokana paella houkutteli. Annoksen sai tilattua vain kahdelle, joten jaoin myös pääruokani. Ei kaduttanut – mereneläväinen paella oli melko suolainen, mutta maukas kuin mikä ja myös esillepano oli hauska. Ruokajuomana lähes nimikko-olueni Brewdogin Trashy Blonde.
Jäkiruuan valitseminen aiheutti tietysti eniten päänvaivaa. Osa jälkkäreistä oli suomennettu hieman pieleen (varmastikin suoraan) marjapuuroksi ja muuksi, vaikka todellisuudessa ne olivat kaukana kotoisesta jälkkäripuurosta!
Ystäväni tilasi marjapottin, jonka sisältöä ja koostumusta arvailimme siihen saakka, kunnes annos tuotiin pöytään – Vana Tallinn liköörillä liekitetyn vaahtokarkin kera.
Itse päädyin šokolaadi fondantiin, joka tarjoiltiin paikalla tehdyn minttujäätelön kera. Enpä ole hetkeen maistanut mitään yhtä herkullista!
Hyvä ruoka, hyvät ystävät -parempi mieli. Olisimme varmasti saaneet kulutettua Neikidissä vaikka koko päivän, mutta reilun kolmen tunnin herkuttelun, kuulumisten jakamisen ja etenkin nauramisen jälkeen suuntasimme ostoksille.
Omasta suosikki-kaupastani Nu Nordikista löytyikin taas paljon katseltavaa ja hypisteltävää:
Törkeydessään aika komeat pannukintaat!
Päivästä jäi hyvä ja iloinen mieli (ja täysi vatsa):
Vanhojen ystävien tapaaminen pitkästä aikaa kun on aina vähän jännää. Etenkin, jos heitä on samalla kahdeksan ja suuntana toinen maa vaikkakin niin läheinen kuin Viro. Vanhojen ystävien kanssa jutellessa myös tulee usein esille pieniä omituisuuksia entisestä elämästä. Kerrospukeutumiseni osoittautui tarpeelliseksi, koska ystäväni paleli ravintolassa. Hän lainasi villatakkiani ja pahoitellen kertoi, että olen aina tuoksunut vähän mummolalta, kuten villatakkinikin nyt. Ystäville voi onneksi kertoa kaiken, ja minusta mummolalta tuoksuminen ei kuulostanut lainkaan pahalta, päin vastoin.
Ensi lauantain vietänkin mummuani muistellen, perheeni seurassa. Kuinka mummuni 100-vuotisjuhlavuoden sekä muuttomme kunniaksi järjestetty illallinen sujui kerronkin sitten ensi sunnuntaina!
