Vanhoja suomalaisia sanontoja osa 6: oma koti kullan kallis
Lahjaksi saatu vanhaan lankkuun maalattu kodin kyltti ulkoeteisen ikkunaa vasten, pakkastakin saatiin vihdoin ja viimein!
Ja oman kullan vuoksi sietää melkeinpä mitä vain – paitsi hillitöntä määrää pihoja. Piuhoja. Ja piuhoja ja piuhoja ja..solmussa olevia piuhoja.
Mittaaminen, millin tarkkuus ja toimivuus eivät muuten ole vahvimpia osaamisen alueita minun kohdallani. Mutta jotenkin kummasti viime yön kolmen tunnin yöunien ja työpäivän päälle (päikkäreitten jälkeen) oli aika rentouttavaa käydä kiinnittelemässä parit pistorasian pohjat (mikä lie ikinä onkaan niiden se ihan virallinen nimitys..). Ja ei kai pyöreiden pistorasioiden asennuksen suhteen ole niin tarkkaa, jos (vatupassi on julmasti valehdellut eikä) itse rasia asetu seinään aivan suoraan?
Hirveän naisellinen, pieni, siro ja kevyt akkuporakone ruuvaili rasiat kiinni alustoihin ja seinään tosi näppärästi. Harmi tietysti ettei porakone ole vaaleanpunainen.. – no ei kai nyt sentään! Parasta tässä härvelissä todellakin on sen keveys ja pieni ja näppärä koko, mutta ihan höpötystä ovat pinkit porakoneet ja naiselliset muotoilut, toimiva työkalu on toimiva työkalu. Ja tällaista osaa käyttää vähän koneisiin tottumattomampikin.
Piuhat nätisti rullalla – pistorasian piuhaa, kaiutinpiuhaa, sun muuta piuhaa..
Tänään en suinkaan yksin ruuvaillut seiniin kaikkia pistorasian pohjia, joita huone vaatii vaan rasioita on ripoteltu seinille pitkin viime viikkoja. Eikä sijoittelu, mittailu ja ruuvailu ole ollut yhtään rentouttavaa. Tänään rentouttavinta oli ehkä nähdä, miten ne ihan hirveän rumat ja kamalat piuhat lopulta aika nätisti omille paikoilleen asettuivat.
Ja nyt kun piuhat ovat paikoillaan, voidaan ulkoseinät eristää loppuun ekovillalla ja päällystää huokolevyllä ja viimeisen huoneen tapettikin ilmestyi tänään postiin. Siispä pian pääsen taas liisteröimään seiniä ja tapetin kuivuttua voin vain toivoa, ettei se vatupassi valehdellut ja ne pyöreätkin pistorasiat asettuvat seinäpintoihin suhtkoht suoraan..