Katastrofikokki – Unelmien illallinen

”Mulla on ollu vaan hauskaa tätä dinneriä järjestäessä, mutta voi olla että oon aiheuttanu mun vanhemmille muutaman hermoromahduksen.”
”Todellakin, ainakin viiskymmentä!”

~ tiivistettynä se, millaista mun kanssa on järjestää yhtään mitään

Tässä tää nyt on, Katastrofikokin viimenen jakso.

Koko homman idea lähti siitä, että halusin pitää tän illallisen. Aluksi mulla ei ollut yhtään mitään muuta, kuin ajatus että ”hei, vitsit ois kiva tehä semmonen kokkisarja ja sit viimeseen jaksoon kunnon illallinen”. Ennen ensimmäistä jaksoa mulla oli visio siitä, millanen viimeinen jakso tulee olemaan ja pari ekaa jaksoa aiheuttikin jonkun verran päänvaivaa, kun jotain piti keksiä, mutta ajatukset harhaili kymmenen viikon päähän.

Ollakseni rehellinen sanon, että vaikka olen nauttinut ihan jokaisen jakson tekemisestä, välillä sarja on tuntunut niin henkiseltä kuin fyysiseltäkin työleiriltä. En usko, että ensi kesänä tulee mitään Katastrofikokki 2.0 -sarjaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Ajoittaisesta työleirifiiliksestä huolimatta olen todella iloinen siitä, että päätin väsätä koko sarjan kunnialla loppuun ja pitää kesän ajan yllä kahden postauksen viikkotahtia, vaikkakin se tahti nyt taas hieman hiljentyy. Katastrofikokki oli mahtava kokemus, vaikka se suurimmilta osin tuossa oman keittiön ympärillä pyöri, sitä ei mikään muuta. Jokatapauksessa reseptejä tulee jatkossakin, kylläkin harvemmin.

Nyt päästään näistä sarjaa koskevista hölötuksistä ja mä pääsen pölöttämään itse illallisesta. Kokonaisuudessaan ilta oli super onnistunut, enkä ainakaan mä huomannut, että jonkun mielestä jokin ruokalaji olisi ollut aivan kamalaa. Menun kanssa samaan paperilipuskaan tekemäni arvostelut tulivat takaisin hyvillä arvioinneilla, joten onnistuneisuus ei ainakaan ollut pelkästään mun kuvitelmaa.

Arvosteluista vielä sen verran, että itse laitoin arvioitaviksi ensivaikutelman, erikseen jokaisen ruokalajin, tunnelman ja ohjelman. Itse arvostelu toteutui tähtiä ympyröimällä ja halutessaan arvostelun reunoille ja alle mahtui kirjottamaan.

Yleisestihän Katastrofikokissa on ollu ideana, etten ole koskaan aikaisemmin tehnyt ruokaa, jota uudessa jaksossa teen. Tässä tein kuitenkin muutamia poikkeuksia, sillä muuten kokkaamisesta olisi tuskin tullut yhtään mitään.

Tämän illallisen menu näytti tosiaankin tältä:

Alkuruoka
nachoja, dippilautanen ja sipulidippi
Pääruoka
avokadopastaa, tomaatti-mozzarellasalaattia ja valkosipuli-yrttileipiä
Jälkiruoka
valkosuklaajuustokakku mansikkakastikkeella
Juomat
vesi & Coca-Cola

Koska olen joistakin ruoista jo reseptit tehnyt, pääset niihin klikkaamalla ruoan nimeä, muussa tapauksessa resepti löytyy postauksen lopusta. Dippilautasen resepti on suoraan Lainahöyhenissä -blogista,joten dippilautasen linkistä pääset kyseiseen blogiin. Valkosuklaajuustokakussa vain se huomio, että resepti on täysin sama kuin Nutellajuustokakkussa vain ilman Nutellaa sekä kakun päälle on lisätty mansikkakastike.

Arvosteluissa suosikiksi nousi alkuruoka, joka sai kaikilta täydet viisi tähteä. Yhden tähden erolla hyvänä kakkosena oli jälkiruoka ja heti perässä pääruoka.

Halusin keksiä tälle illalliselle jonkin ei niin tutun ohjelman. Käytin pitkän aikaa siihen, että etsin netistä sopivia leikkejä tai pelejä, mutta mikään ei säväyttänyt kunnolla. Kun illalliseen oli enää vajaa viikko, aloin käymään vaatekaappiani läpi ja löysin monia vaatteita, joita en itse enää käytä, mutta jotka ovat silti edelleen priimakunnossa. Päätin pistää pystyyn pienen ilmaiskirpparin, johon valitsin omasta kaapistani lähtevistä vaatteista ne, jotka luultavasti eniten kavereitani kiinnostivat.

Loppupeleissä rekille päätyi useampi t-paita, huppari, collegepaita, kesämekko, urheiluhousut, minishortsit farkut sekä mustat leveälahkeisethousut. Vaatteista vain muutama lähti uuteen osoitteeseen, mutta ohjelmana kirppis toimi loistavasti. Mulle myös tuli todella hyvä fiilis siitä, että ne vaatteet, joita en enää itse käytä menevät vielä jollekulle muulle käyttöön!

Näin paljon vaivaa tän illallisen eteen mutta se tuntuu kaiken arvoiselta. Jos joku haluaa tämän perässä järjestää, ainut mitä mä haluan sanoa on: jos motivaatiota riittää niin siitä vaan! Tätä iltaa en ikinä halua unohtaa, varmaankin elämäni nopein reilu kaksi tuntia.

Kuvat: Hannu-Pekka Hovilainen

Xxx Tuuli