Kaksikielisyys – mikä siinä on niin vaikeaa?

Kuudesta perheenjäsenestämme vain minä olen puhtaasti suomenkielinen. Kolme meistä on täysin kaksikielisiä ja kaksi melkolailla täysin ruotsinkielisiä.

Toinen ruotsinkielisistä on oppinut hiljalleen suomea ja pärjäilee sen kanssa arkitilanteissa hyvin. Hän puhuu suomea kuitenkin sillä tavalla, että on täysin selvää, ettei suomi ole hänelle ykköskieli. Päiväkohtaisia eroja löytyy paljon, kuten minullakin itsellänikin toiseen suuntaan. Joskus puhumme toistemme kieliä suorastaan sujuvasti, mutta toisinaan taas takeltelee niin paljon, ettei mistään meinaa tulla mitään selvää.

Olemme olleet jonkinlainen uusperhe nyt neljä ja puoli vuotta. Sinä aikana olen itse alkanut käyttää ruotsia huomattavasti enemmän ihan vain sen takia, että on ollut aivan pakko. Puhun nykyään ruotsia jopa ruotsinkielisten aikuisten läsnäollessa ja se jos mikä on hurjaa. Joskus muistan vielä nolostua jälkeenpäin, mutten joka kerta.

Merkillistä meidän perheessämme on se, että pienin lapsista, on se joka ei tunnu oppivan suomea. Hän ei puhunut vielä ihmeemmin mitään kieltä, kun aloimme uusperheeksi, mutta silti suomen oppiminen tuntuu olevan hänelle mahdottoman vaikeaa. Neljä ja puoli vuotta lähes päivittäistä altistusta ja silti vaan ei, ei, ei. Inte.

Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi jonkin sortin erityislapsi, jonka resurssit menevät pakostikin muuhun, mutta ei. Hän on täysin normaali, kielellisesti kyvykäs ja on oppinut itsekseen lukemaankin tässä koronan kuluessa. Hän itseasiassa lukee tosi hyvin. Mutta ei puhu suomea eikä aina edes ymmärrä suomea.

Koronan takia hän oli kotihoidossa minun kanssani, suomeksi, maaliskuun loppupuolelta kesäkuun alkuun saakka. Melkein kolme kuukautta täysipäiväisesti suomea puhuvan aikuisen kanssa.

Meille kehittyi yhteinen viestintätapa, jossa aloimme oppia mitkä kaikki asiat voi hoitaa suomeksi ja mitkä on tehtävä ruotsiksi. Suuri osa oli sellaista, että harjoitusmielessä puhuin ensin suomeksi ja sitten toistin saman ruotsiksi laajentaakseni hänen sanavarastoaan samalla varmistaen, että hän tosiaan tiesi mistä ja mitä puhutaan. Kyllä se laajentuikin jonkin verran.

Kesäkuun alussa tunsin hänet niin hyvin, että tiesin tarkalleen mikä on oikea kieli mihin asiaan.

Nyt, reilu kuukausi jälkeenpäin, mukaan kuvioihin on tullut taas enemmän lapsen äiti, isovanhemmat ja isä. En enää tiedä niin hyvin, hänen asioitaan, koska hoitajarepertuaari on laajentunut ja olemme lapsen kanssa olleet kokonaisia viikkoja erossa. Olen huomannut taitojen palanneen takaisin lähtöpisteeseen. Nyt tämän viimeisen viikon, kun olimme yhdessä, kuulin tosi usein selkäni takaa sisaruksille osoitetun kysymyksen Vad sade hon?/ Mitä hän sanoi? –  vaikka aihe olisi ollut joku ihan arkipäiväinen ja helppo. En voi ymmärtää miten se on mahdollista!

Syytän tästä vähän lapsen isää, jonka huomaan kääntävän melkein kaiken automaattisesti silloin, jos olemme molemmat paikalla. Hänellä ehkä ei ole niin selvillä mitä lapsi on kevään aikana osannut ja hän olettaa, ettei lapsi osaa vielä kovin paljon. Kääntäminen saattaa ihan laiskistaa lasta prosessoimaan kuultua itse, kun  hän tietää kaiken tulevan heti perään omalla kielellä. Karhunpalvelus, mutta mies tekee sen kyllä ihan hyvää hyvyyttään, koska tietää minun olevan väsynyt jatkuvaan kääntämiseen.

Minulle on oikeastaan melko sama, milloin hän oppii suomea puhumaan ja ymmärtämään. Kotihoito lähes kolmen kuukauden ajan oli toki väsyttävää minullekin, jopa kielellisesti, sitä en kiellä.

Hän on niin mahdottoman hidas tässä asiassa, että omassa mielessäni hän on muuttunut pieneksi koe-eläimeksi. Tekotieteelliseksi projektiksi. Odotan mielenkiinnolla kuinka kauan hän pystyy olemaan osaamatta suomea. Kun oppii, hän saa kirjoittaa minulle vaikka esseen aiheesta, suomeksi.  Epäilemättä hänellä tulee olemaan osaaminen siihen, koska hänellä on pakko jossain alitajunnassa olla aivan valtava varasto suomenkielen sanoja.

Onko kokemusta? Mikä on ennätys?

Lisää aiheista:

4 tilannetta, joihin en halua joutua ruotsiksi – ja aina joudun silti

Koronakotoilu: Olen alistunut jatkuvaan yhdessäoloon ja kohtaamiseen ja se kuormittaa minua hurjasti

Koronakotoilu: Oivalluksia koronaväsymyksestäni+ 3 ratkaisua niihin

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *