Koronakotoilu: Näinä aikoina omaa kotia arvostaa ihan erityisellä tavalla
Kuten monilla muillakin, on tänäkin viikonloppuna tullut hyvin paljon aikaa vietettyä kotosalla ja täytyy todeta, että se on minulle tuonut pelkästään iloa.
Asumme vanhassa omakotitalossa, jossa monessa mielessä on hyvin paljon korjailun tarvetta erinäisissä nurkissa. Osan talosta olemme remontoineet itse mieluiseksi ennen kuin kannoimme sisään sekailaiset huonekalumme erillisistä asunnoistamme. Emme ostaneet tänne mitään muuta uutta kuin kaksi tuolia ja yhden keittiösaarekkeen. Kaikki muu on vaan yhdistelty vanhoista tavaroistamme. Ne on alunperin saatu jostain tai ostettu hätäpäissään sieltä täältä nettikirppiksiltä; emme ole kumpikaan minkäänlaisia sisustusihmisiä ja toisaalta en pidä kertakäyttöisestä sisustuksesta. Mieheni osti aikanaan kolmion kirjaimellisesti avaimet käteen- ratkaisuna siten, että asunnossa oli vielä edellisen asukkaan kalusteet paikallaaan. Suuri osa meidän huonekaluista on sieltä.
Jotenkin ihmeen kaupalla nämä kaikki eri paikoista ei-niinkään-huolellisesti valitut tavarat olohuoneessamme onnistuvat yhdessä söpön, mutta resuisen talomme kanssa luomaan yllättävän harmonisen kokonaisuuden. Ihan kuin ne olisivat harkittu kokonaisuus, vaikka kaikki huonekalumme ja ovat vain eksyneet tänne. Nyt kun kotona ollaan paljon, tuntuu ihanalta että meillä on tämä talo, nämä kaikki tänne eksyneet huonelut ja näin viihtyisää.
Ikävä kyllä viihtyisyys ei takaa käytännöllisyyttä ja asukkaat kun tässä talossa ovat vähän mitä ovat, on vähintään jokin osa talosta jatkuvasti aika helvetinmoisessa kaaoksessa. Aikuisviikonloppuina asia voidaan kuitenkin ratkaista neuvokkaasti siten, että emme juuri käy niissä osissa taloa ja jos käymme, teemme sen hyvin nopeasti ja laput silmillä. Tähän kategoriaan lukeutuvat kaikki eteistilat, rappuset ylös ja alas sekä kellari kokonaisuudessaan.
Keittiön tilanne on ristiriitainen, sitä käytämme paljonkin, mutta jotenkin onnistumme sulkemaan sen harmit pois mielestä. Se ei onneksi näy olohuoneeseen. Keittiömme on täysin alimitoitettu niin asukaslukuun kuin käyttötarkoituksiinkin nähden. Kun olimme ostamassa taloa, sanoin heti, että remontointi aloitetaan keittiöstä. Jotenkin tulin muuttaneeksi suunnitelmaa vauhdissa ja näin ollen olemme remontoineet olohuoneen, sähköt kahteen kerrokseen, koko yläkerran, yhden julkisivun ja rakennuttaneet salaojat ja uusineet putkia pihaan, mutta keittiö on koskematon edelleen. Tällä hetkellä ajattelen, ettei sitä kannata remontoida ollenkaan, koska jollain tasolla suunnittelen talon myyntiä ja haluan jättää valinnat seuraavalle asukkaalle. Näin kun sanoo, ei mikään ole niin varmaa kuin että asumme tässä vielä kymmenen vuoden päästä ja keittiö on edelleen muuttumaton.
Kaksi vuotta sitten emme olleet koskaan nähneet tätä taloa, emme tienneet tätä katua olevan olemassakaan ja olin myös kategorisoinut tämän asuinalueen osastoon ei-ainakaan-muuteta-sinne. Emme olisi tulleet edes asuntonäyttöön tälle alueelle, mutta olimme kiinteistövälittäjän kanssa katsomassa toista kohdetta ja hän sivumennen mainitsi, että itseasiassa yksi meille sopiva kohde olisi tulossa myyntiin, mutta se on ”siellä väärässä paikassa”. Jotenkin aloimme olla jo epätoivoisia ja heitin ihan vitsillä hänelle, että mennään sitten heti katsomaan sitä. Näin tehtiin ja tässä nyt ollaan. Kivassa talossa ja kivalla kadulla sen kivenheiton päässä siitä, mihin en ainakaan halunnut muuttaa. Tuntuu kuin olisimme olleet tässä aina ja olemme täysin rakastuneita tähän taloon.
Saa nähdä kuinka kauan koronakotoilua jatkuu ja kestääkö se niin pitkään, että innostun vielä aloittamaan jonkun uuden remontin. Oikeastaan haluaisin välttää ne, koska remontointi on sekä ärsyttävää että kallista. Toistaiseksi kiinnostus on keskittynyt tutun turvallisesti syömiseen ja lukemiseen.
Remontilla tai ilman; olen huikean kiitollinen siitä, että saamme viettää kotimaratonimme juuri tässä kodissa. Seurakaan ei ole aivan pahimmasta päästä.
Asiaan liittymätön hyvänmielen karitsa