Iltalehdessä oli eilen juttu lapsesta, jonka synttäreillä oli keskiössä aktiviteetti, eikä niissä ollut tarjoiluja. Juhlien paikkana oli parkour-puisto ja lapsille oli varattu ohjaaja opettamaan lajia. Juhlien kesto oli kaksi tuntia. Kaikilla kutsutuilla vanhempineen oli etukäteen tiedossa, että synttäreillä ei ole tarjoilua. Kutsussa oli myös mainittu, että lahjaa ei tarvitse tuoda ja että synttärisankari ja vieraat olivat olleet iloisia tapahtumasta.

Nyt on kyllä aivan pakko sanoa tästä aiheesta jotakin.

Sanon, että VOI KYYNEL.

Juttu on vähän pitkä ja liikunnan ilo tuli mainittua ehkä muutaman kerran liikaa. Iltalehden Facebook-sivulla linkki on kuitenkin tämän postauksen kirjoitushetkellä 553 kommenttia. Luin niitä hetken matkaa ja kommentoinnin järkevyyden perusteella voidaan olettaa, että kommentoijista aivan liian harva oli lukenut jutun läpi tai ymmärsi ylipäätään mistä puhutaan.

Saatoin pahoittaa mieleni kommenteista, joten keräsin tähän oleelliset kommentit vapaasti kärjistettynä ja reaktioni niihin:

–Lapsiraukat tarvitsevat jotain palauttavaa heti paikalla, onhan kyseessä kuitenkin kahden tunnin synttärit! (Eikö todella ihminen voi olla kahta tuntia syömättä?? Edes silloin, jos asiasta on tiedotettu etukäteen ja siihen on voinut varautua? Ilmaisen asian näin, että itse kääntyisin sellaisessa tilanteessa lääkärin puoleen mitä pikimmiten.)

–Synttärit eivät ole synttärit ilman kakkua (Kiva! Voit vapaasti toimia näin, mutta onko kaikkien ihan pakko?)

–Lapsiraukat, kun eivät koskaan saa herkkuja, vaan pilataan tällaisella niuhottamisella. (Kyllä, ihminen menee varmasti rikki siitä, että ei kahteen tuntiin syö kakkua ja karkkia. Mikäli herkkuja ei anneta naaman eteen vähintään kahden tunnin välein, voidaan hyvällä syyllä olettaa, ettei herkkuja saa koskaan ja elämä on pilalla. Selkeä jatkumo!)

–Sankarilla menee nyt maine ja varmasti kiusataan nyt sitten häntä jatkossa. (Kuka kiusaa? Sinä aikuinen kommentoija vai?  Vai sinun lapsesi, kun olet hänelle ensin seikkaperäisesti selvittänyt, että tämä kahden tunnin hauska liikuntajuttu ilman vaahtokarkkeja ja limpparia oli nyt läpensä väärin?)

–Kaikilla synttäreillä on oltava herkkuja, koska minunkin lapsen synttäreillä/minun synttäreilläni lapsuudessani oli näin .(Ilman muuta ja sama ruotsiksi; utan vidare! Aina on hyvä perustelu tämä vaikka mikä muuttuisi tässä maailmassa, niin yhden Pertti-Perustyypin mukaan on mentävä! Kaikkien. Aina. Nii kerta! Tai voisiko Pertti-Perustyyppi vaan itse jättäytyä pois parkour-synttäreiltä, mikäli ei sellaisille halua. Ai niin, mutta eihän häntä edes kutsuta sinne…)

-Lapseni ja hänen kaverinsa jaksoivat urheasti vetää Hoplopissa herkkuja naamariin saavitolkulla, vaikka kävivät välillä riehumassa. (Good for you! Lapsesi kavereineen ovat kyllä aivan luomakunnan kruunuja! Kukapa ei kunnioittasi mainittuja, harvinaisia erikoistaitoja. Riehumista ja karkinsyöntiä! *heittelee kultapölyä näiden uniikkien lumihiutaleiden sädehtiville kutreille*)

–Järjestäjän olisi pitänyt järjestää synttäreille ruokatarjoilu JA kakkua jälkiruuaksi, jos ei halua että tarjolla on vain sokerisia herkkuja. (Kyllä, näin voi halutessaan toimia. Voi kuitenkin tehdä jollain eri tavalla myös.)

–Jos ei kahteen tuntiin kerran ole sisällytetty ruokailua, täytyy järjestäjän vähintäänkin pakata vieraille eväspussi kotimatkalla, jotta raukat vieraat eivät tuuperru nälänhätään. (Mitä vittua? Oikeasti? Onko liikaa pyydetty, että omat vanhemmat huolehtivat oman lapsensa ruokailusta?)

-Kerrottu lukuisia tapoja, miten synttäritarjoihin vaadittavat sokerisetit saa hyvin halvasti ostettua. (Aivan, todellakin. Juhlien järjestäjä varmaan järjesti kalliit teemasynttärit nimenomaan rahansäästösyistä. Ei ollut varaa raukalla ostaa karkkisäkkiä ja leipoa kääretorttua kotona, niin joutui köyhästi pistämään lapselle pystyyn parinsadan euron teemasynttärit. Ei kun…mites se nyt menikään?)

-Oma lapsenlapseni aina sanoo, että mansikkakakkua pitää olla. (No mutta se tekeekin koko maailman muut toimintatavat automaattisesti vääräksi! Hyvä, että tämäkin tuli nyt selvitettyä!)

–Ohjeet mansikkakakkuun. (Hienosti osaat varmasti leipoa, mutta liittyy tähän asiayhteyteen miten?)

Miksi tämä menee minulle niin jumalattomasti tunteisiin?

Meillä on neljä lasta. Heillä on ryhmässään/luokassaan keskimäärin 18 lasta. Hyvin monet näistä kutsuvat lapsiamme kaverisynttäreille. Lisäksi lapsillemme järjestetään omat kaverisynttärit kullekin, joissa sisarukset ovat monesti mukana.

Oletetaan, että meidän perheessä yhtä lasta kohden tulee vuosittain 8 kaverisynttärit+1 omat kaverisynttärit+3 sisaruksen kaverisynttärit. Yhteensä 12 kaverisynttärit vuodessa.

Lisäksi meillä järjestetään vuodessa lapsille kolmet sukulaissynttärit (kahdet vietetään yleensä kerralla ja kahdelle omansa). Näihin osallistuvat yleensä myös sisarukset. Yhteensä kolmet oman perheen sukulaissynttärit vuodessa lasta kohden.

Lapsillamme on myös serkkujen ja vastaavien läheisten lasten synttäreitä, joiden juhlissa käymme perheenä. Sanotaan keskiarvoksi per lapsi vaikka kuusi (ehkä jopa alakantissa). Kuudet perheenä käytävät sukulaissynttärit lasta kohden.

Vuoden kiertoon mahtuu muitakin juhlia; isompia synttäreitä, juhannus, vappu, uusi vuosi, jouluaatto, häät, ristiäiset ja ylioppilasjuhlat. Lasta kohti voidaan heittää vaikka kymmenet vuodessa.

12+3+6+10=31

Lopputulema näistä on, että kullakin lapsellamme on ainakin 31 jonkinnäköistä juhlatilaisuutta vuoden aikana. Ne kaikki ovat kivoja ja hienoja. On mukavaa elää sosiaalista elämää ja tavata ihmisiä. Jokaiset synttärit, joulu ja juhannus ovat osa isompaa kokonaisuutta, josta koostuu elämä. Ihana elämä.

Mutta.

31 juhlakertaa vuodessa!

Käymme perheen kanssa välillä kyläilemässä, matkoilla, retkillä ja ravintoloissa näiden 31 kerran lisäksi, jolloin luvassa on vähän herkuttelua, vaikkei olekaan juhlat. Koulussa on myös ainakin kaksi kertaa vuodessa nyyttärit ja lisäksi on diskoja koulun jälkeen.

Onko jokaisessa mainitussa tilanteessa ihan välttämättä oltava massiivinen herkkutarjoilu ja jokaisen lapsen ihmisoikeutena vetää napa täyteen vaahtokarkkia ja limpparia joka kerta?

Olen ärsyyntynyt, harmissani ja surullinen siitä, että monen aikuisen mielestä vastaus on ilman muuta KYLLÄ.

Onko karkin (tai mansikkakakun) ahmimiselle juhlatilanteissa mitään vaihtoehtoja?

Näin lapsesta saakka ylipainoisena toivoisin, että kyllä. En ajattele, että lasteni on perinteiden nimissä mitenkään välttämätöntä toistaa samaa kaavaa kuin minä. He ovat omia ihmisiään ja elävät lisäksi erilaisessa ajassa kuin minä samanikäisenä.

Iloitsen liikunnallisista synttärikutsuista, joihin lapsiani kutsutaan. Vaikka itse olen maailman epäliikunnallisin, lapseni eivät ole. Omilla kahdella lapsellani on nyt kuukauden sisään kutsuja yhteensä kuusille kaverisynttäreille ja niistä viidet ovat liikunnallisella teemalla. Lasteni ikäluokalle liikuntasynttärit ovat aivan normaali ja kiva asia. Mahtavaa!

Liikunnallisillakin synttäreillä on usein tarjolla sokeriöverit, mutta onneksi ei ihan jokaisissa. Itse en täysin paheksu herkkuöverisynttäreitäkään, mutta olen iloinen jokaisesta kerrasta, jossa siitä on uskallettu luopua osittain tai kokonaan. Omissa lastenjuhlissamme on toistaiseksi päädytty noudattamaan enimmäkseen tylsää keskilinjaa. Tarjoilut on rakennettu usein selvästi keskimääräistä keveämmin, muttei kokonaan ilman herkuttelua.

Jokaisella juhlia järjestävällä perheellä on vaikutusvaltaa siihen, mihin suuntaan synttärikulttuuri kehittyy ja nyt suunta näyttää hyvältä.

Ehkä jonain päivänä saavutetaan jopa sellainen tilanne, että aikuiset ihmiset lakkaavat pitämästä kahta tuntia ilman mansikkakakkua lähes väkivaltaan verrattavana asiana. Ehkä vielä tulee päivä, jolloin sokeriöverisynttärit jäävät vähemmistöön ja valtakunnassa vallitsee kohtuus.

Harmi, ettei se ollut vielä vuonna 2020.

Kohtuullista vai kohtuutonta?