Jo vuosien ajan olen tehnyt etenkin vaatteiden kuluttamiseen liittyviä uudenvuodenlupauksia: osta vähemmän, huolla enemmän, suosi second handia ja vastuullisia vaatemerkkejä. Niin kuin uudenvuodenlupausten luonteeseen kuuluu, keskityin kehittämään itseäni ja kulutuskäyttäytymistäni, sillä niin meidät on opetettu ajattelemaan: tekemällä parempia valintoja jokainen meistä voi äänestää euroillaan ja ohjata markkinoita suuntaamaan lisää rahaa vegaaniruuan, eettisten vaatteiden tai sähköautojen tuotantoon.

Vaatimus eettisistä vaihtoehdoista on synnyttänyt viime vuosina kasvavan niche-markkinan, jossa t-paitoja valmistetaan pienimuotoisesti lähituotantona, saippuaa saa luomuöljystä valmistettuna ja lounaaksi voi syödä vegaanista burritoa. Samalla eettistä kuluttamista markkinoimaan on syntynyt kokonainen somevaikuttajien ja mainostoimistojen armeija, erikoisliikkeitä, verkkokauppoja ja hashtageja. Pakkaa sekoittavat entisestään H&M:n ja Adidaksen kaltaiset suuryritykset, jotka tuovat markkinoille luomupuuvillafarkkuja tai kierrätysmuovilenkkareita.

Kuluttamisen etiikka

Poliittisesta vakaumuksesta riippumatta eettisillä kuluttajilla, minä mukaan luettuna, on loputon luottamus markkinoiden korjaavaan voimaan ja siihen, että vastuullisemmat valinnat vievät meitä yksi ostos kerrallaan väistämättä kohti parempaa huomista. Olen kuitenkin alkanut ajatella, että tällainen atomisoitunut ajattelutapa, jossa jokainen meistä on muutoksen airut, ohjaa meitä ajattelemaan, että se riittää. Että todellinen muutos lähtee yksilöistä – ja että yksilötasolla olemme vastuussa siitä, että muutos tapahtuu liian hitaasti.

Kun näemme yksilön kulutusvalinnat yhteiskunnallisen muutoksen ajajina – tai mikä pahinta, mittareina yksilön moraalisesta paremmuudesta – törmäämme nopeasti keskeiseen ongelmaan: yksilön mahdollisuus valita ja vaikuttaa riippuu täysin lompakon paksuudesta. Hikipajan työntekijällä ei ole muuta taloudellista vaihtoehtoa kuin osallistua itse saman järjestelmän ylläpitoon. Eettisyydestä on tullut luksusta, josta voimme maksaa halutessamme lisää, vaikka ihmisiä, eläimiä tai luontoa vahingoittavan vaihtoehdon ei pitäisi olla edes saatavilla.

Yksilön vapaaehtoisuuteen perustuva ja eettisyyden luksukseksi hinnoittelevat markkinat eivät koskaan tule toimimaan ihmisten ja maapallon hyväksi. Epäeettisten kulutusvalintojen tekeminen on liian helppoa – ja liian monelle ainoa taloudellinen vaihtoehto.

Vihaan sitä, että lähikauppa myy minulle ylihintaista kaurapalaa ja samalla tekee voittoa myymällä valtion subventoimaa jauhelihaa edullisempaan hintaan. Vihaan sitä että ketjuvaatekauppaa myy kalliita kierrätysmuovilenkkareita samaan aikaan kun yrityksen koko toimintamalli perustuu kaikelle muulle kuin ihmisoikeuksien ja ympäristön kunnioittamiselle. Vihaan sitä, että kalliin kasvorasvapurkin kyljessä oleva leima ”cruelty-free” antaa ymmärtää, että halvemman vaihtoehdon valinnut on jotenkin aktiivisesti osallinen eläinten kärsimykseen. Hävettää, että olen tarjonnut vaateteollisuuden ongelmien ratkaisuksi vaihtoehtoja, jotka eivät suinkaan ole irrallaan omasta tulotasostani.

Kuluttajasta kansalaiseksi?

Olen kirjoittanut blogissa paljon paremmista kulutusvalinnoista, mutta olen alkanut miettiä oman kulutuskäyttäytymiseni motiiveja. Osittain kyse on myös kontrollintunteen, mielenrauhan ja paremman mielen hankkimista (kyllä, arvasit) ostamalla. Toivon, että ostosvalintojen tuolla puolen on muita, tehokkaampia tapoja vaikuttaa. Kuluttajien järjestäytyminen on jo aikaisemmin tuonut lopun DDT-kasvimyrkylle, parantanut liikenneturvallisuutta ja puuttunut rasismiin työpaikoilla. Kaikkea keräämäämme tietoa vaikkapa vaate- tai lihateollisuudesta voi käyttää muuhunkin kuin vain parempien ostopäätösten tekemiseen: yritysten ja niitä säätelevän valtion vastuuttamiseen. Hikipajoja eivät synnyttäneet niitä välinpitämättömät kuluttajat, vaan riittämätön lainsäädäntö ja halpuuttamisella voittoa ja kilpailuetua hakevat yritykset.

Kuvissa erilaisia ihania kauppoja vuosien varrelta.

Minusta on viime vuosina tullut sääntelyn ja lainsäädännön suuri ystävä. Kun joku yrittää selittää, että ilmastonmuutos ratkaistaan yksittäisten kuluttajien vastuullisempien valintojen kautta tai että Aasian hikipajojen takana ovat ahneet länsimaalaiset kuluttajat, kyseenalaista. Nämä ovat järjestelmän ongelmia, joihin auttavat isossa kuvassa vain järjestelmätason muutokset, kuten lait.

Siksi tänä vuonna aion perehtyä enemmän siihen, miten koko systeemiä voidaan muuttaa. Aion jakaa ajatuksia ja oppeja tältä matkalta myös täällä blogin puolella.

Mitä ajatuksia eettinen kuluttaminen herättää sinussa?

*

INSTAGRAM / BLOGLOVIN