Eroon tarpeettomista tavaroista

Netflixiin vuoden alussa läjähtänyt Tidying up with Marie Kondo -ohjelma on kuulemma saanut aikaan oikean tavaroidenkarsimisbuumin. Itse en vieläkään osaa viikata vaatteitani pystyasentoon, mutta siitä olen Marie Kondon kanssa samaa mieltä, että omistamamme tavaran määrän vähentämisellä on usein positiivisia vaikutuksia. Mitä vähemmän aikaa kuluu sotkusta stressaamiseen, siivoamiseen tai erinäisten tavaroiden siirtelyyn, sen parempi!

Mutta vaikka haluaisikin päästä eroon tarpeettomista tavaroista, harvalla riittää aikaa ja/tai energiaa koko omaisuuden kerralla tehtävään konmaritukseen. Jos tavaramäärän vähentäminen kuitenkin kiinnostaa, listasimme muutaman tavarakategorian, joista aloittamalla on helppo käynnistää matka kohti vähän minimalistisempaa meininkiä.

karsittukoti.jpg

Asiat, joita on liian monta kappaletta yhtä toimintoa varten

Löytyykö kenkäkaapistasi viidet mustat nilkkurit, keittiöstä kuusi paistinlastaa ja työpöydän laatikosta 37 kuulakärkikynää? Ottaen huomioon, että sekä nilkkureita, paistinlastoja että kuulakärkikyniä (ja itse asiassa melkein kaikkea muutakin) voi käyttää rajallista määrää kerralla, niitä harvoin tarvitaan näin montaa.

En sano, että kaikkia asioita olisi oltava vain yksi per kategoria, mutta määrää voi olla hyvä rajoittaa. Esimerkiksi niiden pöytäni kätköistä löytämieni 37 kuulakärkikynän omistaminen on täysin järjetöntä. Helpommalla pääsee, kun lahjoittaa ylimääräiset pois.

 
Rikkinäiset asiat ja roskat

Sitä ei koskaan uskoisi, miten paljon rikkinäistä rojua voi säästää! Kun kolusin kaappeja ja laatikoita, huomasin säästäneeni mm. osiksi hajonneita kuulakärkikyniä (kuulakärkikynät ovat mulle selvästi jonkinlainen ongelma-alue), korvansa kadottaneita kahvikuppeja sekä villasukkia, joiden kantapäässä on niin suuri reikä, ettei kantapäätä ollut enää ollenkaan.

Näiden lisäksi löysin pussinsulkijoita ja kasapäin vanhoja lehtiä. Tällaisen kaman säästämiselle ei yksinkertaisesti ole mitään syytä. Tee siis elämästäsi vähän yksinkertaisempaa ja nakkaa kaikki kierrätettävä materiaali kierrätykseen sekä roskat roskikseen!

 
Lahjat, joita säilyttää vain siksi, että ne on saatu lahjaksi

Me kaikki taidamme omistaa esineitä, joita emme koskaan käytä, mutta joita säilytämme vain siksi että ne ovat olleet lahjoja. Muistelin jokin aika sitten äitini kanssa hänen häälahjaksi saamaansa rumaa maljakkoa, joka vei kaapissa tilaa vuosikausia, kunnes joku vihdoin rikkoi sen (ilmeisesti ei täysin vahingossa). Ei oikeasti ole mitään järkeä säästää asioita, joille ei koskaan tule käyttöä vain siksi että ne on saatu lahjaksi.

Koska lahjan taustalla on antajan halu ilahduttaa, on ehdottomasti kannattavampaa viedä käyttämättä jääneet lahjat vaikka hyväntekeväisyyskirpparille. Siellä joku niistä tykkäävä saattaa löytää ne, jolloin ne päätyvät oikeasti ilahduttamaan jotakuta sen sijaan että vain keräisivät pölyä komeron nurkassa.

 
Tavarat, jotka muistuttavat keskenjääneistä projekteista

En varmaan ole ainoa, jonka nurkissa pyörii pitkä aika sitten hylättyjä harrastuksia varten hommattuja tavaroita – kuten ne käsipainot siltä ajalta, kun suunnittelin alkavani treenata – tai ideaaliminä mielessä tehtyjä hankintoja – kuten se kirppikseltä ostettu väärän kokoinen mekko, josta ajattelin tuunata jotain kivaa, mutta unohdin etten oikeasti osaa tuunata yhtään mitään. Tällaisista kamoista voi olla tosi vaikea hankkiutua eroon, sillä se tuntuu usein luovuttamiselta tai jostakin mahdollisuudesta luopumiselta.

On kuitenkin ihan turhaa omistaa asioita, joiden näkemisestä tulee lähinnä huono omatunto. Niistä luopuminen ei myöskään tarkoita, että mitään olisi oikeasti menetetty. Ja jos innostus sattuukin taas heräämään, kirppikseltä löytyy varmasti uudet käsipainot / mekkoja / mitä ikinä saatammekaan tarvita. Miksi siis turhaan raahata entisten kiinnostuksenkohteiden painoa mukanaan? 

 

Millaisia tarpeettomia tavaroita te karsisitte ensimmäisenä?

 

 

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

 

hyvinvointi mieli vastuullisuus sisustus
Kommentit (4)
  1. Tässä kuussa olen hävittänyt tavaroita joita on todellakin liikaa: parittomia ja liian pieniä sukkia, pieniä väriliituja, tarpeettomia keittiötarvikkeita, turhia leluja, ylipäiväistä vanhaa kosmetiikkaa, jämäpesuainepullot on tullut käytettyä loppuun ja hävitettyä. Lehtiä on tullut vietyä keräykseen, kirjojakin jo kierrätykseen ja liian pieniä luistimia ja muita vaatteita myös.

    1. Eikö olekin muuten jännää, miten paljon tällaista rompetta nurkkiin kertyykään? Sitä voi helposti hankkiutua eroon tosi suuresta määrää tavaraa ilman minkäänlaisia vaikeita päätöksiä – ihan vaan sillä, että raivaa roskat ja selkeästi tarpeettomat tavarat! Olen aina ihan fiiliksissäni tästä (ja pyrin kohti päivää, jolloin tällaista kamaa ei enää kertyisi).

      1. No todellakin! Kun asuimme rivitalossa ja meillä oli vain kissa, mahtui kaikki tavarat tavallisen nissan king cab lava-auton kyytiin, nyt tarvittaisiin kaksi rekan kokoista muuttoautoa koska 14 vuotta omakotitalossa, 3 lasta ja olevat sekä edesmenneet lemmikit ovat lisänneet tavaranmäärää huomattavasti! Aikanan kun naapuri muutti ja tyhjensi varastoaan, hän tuumi että jokaisen pitäisi muuttaa kymmenen vuoden välein niin tulisi aina hankkiuduttua eroon ylimääräisistä tavaroista.

        1. Kyllä, muuttaminen on ehdottomastin paras karsimiskeino! Muutin itse ulkomailta takaisin Suomeen pari vuotta sitten, ja mukanani toin vain kaksi matkalaukullista kamaa. Itse Marie Kondo olisi ollut kateellinen siitä, miten tehokkaasti hankkiudun kamppeista eroon! On tosin ollut harmillista tajuta, miten nopeasti tavaraa alkoi taas kertyä nurkkiin. Seuraavan muuton kohdalla yritän pitää muuton myötä syntyneestä minimalismista tiukemmin kiinni.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *