Kokori – vastuullisia kesäkasseja Ghanasta

Etenkin näin kesäisin olen hullaantunut erilaisista korikasseista, joissa kulkevat mukana uikkarit, piknik-eväät tai kesäkirja. Olen haalinut punottuja kasseja kirpputoreilta, mutta tänä kesänä mukana kulkee myös uutena ostettu kaunis punottu kassi suomalais-ghanalaiselta Kokorilta.

Kun kassi ei ole käytössä, säilytän siellä kenkienhuoltotuotteita.

Kokorin koreja valmistavat käsityönä naiset Pohjois-Ghanan Bolgatangassa. Materiaalina käytetään paikallista ruokokasvia, josta punotaan tiiviitä ja kestäviä koreja ja kasseja. Väreinä käytetään kasvivärejä, kuten kurkumaa. Yhden korin valmistamiseen vaaditaan monen päivän työ, ja tästä työstä saatava reilu korvaus menee koko kyläyhteisön kehittämiseen.

Usein kritisoimme blogissa työntekijöiden oikeuksia rikkovia työoloja ja palkkoja hikipajoissa esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa ja enenevissä määrin myös Itä-Afrikassa. Moni onkin alkanut suosia enenevissä määrin Euroopassa tai jopa Suomessa valmistettuja tuotteita. Vaikka kotimaisuus onkin kannatettavaa, siirtymisen pelkkään lähituotantoon ei pitäisi olla ainoa ratkaisu. Käsityöt ovat tärkeä ansaintamahdollisuus etenkin monille kehitysmaiden naisille.

ILO:n viimeisimmän työelämäraportin mukaan globaalisti naisista työmarkkinoille osallistuu vain vajaa puolet (47 prosenttia), kun miehillä vastaava osuus on lähes kolme neljäsosaa (74 prosenttia). Patriarkaaliset arvot naisten rooleista johtavat usein siihen, että naisten on vaikea osallistua työelämään tai ansaita tuloja. Naisten koulutuksella ja työllä on kuitenkin valtavan positiivisia vaikutuksia kokonaisiin yhteiskuntiin, esimerkiksi parantamalla lasten mahdollisuuksia kouluttautua (katsokaa vaikka Suomea). Siksi naisten ansaintamahdollisuuksien parantaminen on niin tärkeää.

Viime viikolla hankimme kotiimme myös ison säilytyskorin, jonne piilottaa läppärit, johdot ja muu sälä. Suosittelen kivoja, esille jätettäviä koreja kaikille, jotka tuskailevat pienen kodin säilytystilan puuteen kanssa.

Isoon koriin on helppo piilottaa ärsyttävä elektroniikkasälä.

Kokorin tuotteita voi nykyään ostaa myös netistä, mutta merkillä on myös säännööllisesti pop up -myymälöitä Helsingissä. Pieni valikoima koreja löytyy myös Helsingin Artek-myymälästä.

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Kommentit (1)
  1. Onpa kivan näköisiä! Varsinkin tuo iso pyöreä, täydellinen kissanmaja. 😀

    Yrityksestä tulee mieleen suomalainen Inkuto, joka valmistaa kosmetiikkaa: Perustaja on ghanalaissyntyinen ja työllistää materiaalihankinnoissa länsiafrikkalaisia, vaikka tuotteet valmistetaan Suomessa. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *