Luovuus ei kuki kiireestä
Kaikki ovat varmasti kuulleet tarinan Vincent Van Goghin irti leikatusta korvasta tai Frida Kahlon auto-onnettomuudesta. Yhtä tunnettuja kuin heidän taiteensa ovat kertomukset vaikeuksista ja kärsimyksestä kummunneesta luomisvoimasta.
Kärsivän taiteilijan myytti elää edelleen vahvana populaarikulttuurin kuvastossa. Jopa niin vahvana, että kärsimystä on alettu pitää lähes edellytyksenä luovalle työlle. Myytti kärsivistä taiteilijoista on paitsi haitallinen ja mielenterveysongelmia romantisoiva, mutta myös harhaanjohtava. Luovimmat ideat eivät välttämättä nimittäin synny kärsimyksestä, vaan tylsistymisestä.
Nykypäivän hektinen ja informaationtäyteinen arki onkin uhka luovuudelle. Oona kirjoitti toissa viikolla siitä, miten koko ajan on kiire, vaikka kaipaisi oikeasti hitaampaa arkea. Moni meistä on sisäistänyt ajatuksen siitä, että menestyneellä ihmisellä on jatkuvasti tekemistä:
”Minulla ei todellakaan ole valmiita vastauksia kiireeseen, ei kaavaa jonka avulla voi rakentaa minäkuvan, joka ei perustu siihen miten meneviltä ja menestyviltä muiden silmissä näytämme. En vielä tiedä, mistä muualta sen tärkeyden tunnun voi löytää.”
Olen huomannut, että kännykästä jatkuvalla syötöllä silmille vyöryvä informaatiotulva lisää sekin kiireen tunnetta. On vaikea keskittyä vaikeisiin tehtäviin tai ratkoa visaisia ongelmia, kun tarjolla on jatkuvasti hetkellistä mielihyvää tuovaa höttösisältöä. Jopa tämän tekstin kirjoittaminen on vaikeaa, kun harhailen klikkailemaan uusia välilehtiä internetin syövereistä. Ei ihme, että oikeiden sanojen löytäminen tuntuu haastavalta.
Harrastin nuorena paljon kaikenlaista luovaa: luin kirjoja, piirsin ja maalasin, kirjoitin ja tein itse vaatteita. Viimeistään opiskeluaikana melkein kaikki tämä jäi pois. Aikaa ei enää ollut, ja luovuuden rippeet oli suunnattava joko töihin tai kouluesseisiin. Haaveilin luovasta kirjoittamisesta, mutten nyt en uskalla edes avata Word-tiedostoa ja kokeilla. Ajatus valkoisena tietokoneen ruudulla hohtavasta tiedostosta tuntuu kauhistuttavalta. Entä jos minulla ei olekaan mitään sanottavaa?
Itselleni luovimmat hetket ovat yleensä silloin, kun koen oloni turvalliseksi ja rentoutuneeksi. Työssäkäyvän arjessa lorvailulle on raivattava aikaa kalenterista tietoisesti. Itse olen alkanut herätä aamulla aikaisemmin, jotta voisin kävellä toimistolle. Lisäksi olen pitkästä aikaa alkanut ottaa päivän aikana valokuvia asioista, jotka inspiroivat. Tuntuu palkitsevalta löytää lähiympäristöstä kiva väriyhdistelmä tai keksiä uusi kirjoitusaihe blogiin. Selvää on, että kiireessä ideoita ei synny pakottamallakaan.
Kesäkuussa blogissa kirjoitetaan luovuudesta. Luvassa on juttua esimerkiksi käsillä tekemisestä ja yksinolon tärkeydestä. Pysy kuulolla!
*