Marraskuun asupäiväkirja

Marraskuu taitaa olla minun kohdallani nyt vähän tällainen vaatekaapin syynäyskuukausi mitä tulee blogin kirjoittamiseen. Osittain siksi, että aika on tässä kuussa ollut kortilla, enkä töiden ja The Crownin lisäksi ole ehtinyt tehdä juuri muuta. Joskus näin.

Vaikka pyykkivuoret kotona kasvavat ja ruoka on ollut muoviin pakattua valmisruokaa, yhdestä periaatteesta en ole joustanut etätöissäkään (vielä): aamulla on puettava ns. oikeat vaatteet päälle. Koen, että tässä etätyölimbossa on tärkeää tehdä selviä rajanvetoja työn ja vapaa-ajan välillä, ja työvaatteisiin pukeutuminen on yksi tapa, jolla yritän pysyä järjissäni. Sitä paitsi kaikkien vaatekaapissa käyttämättöminä roikkuvien kolttujen säästeleminen pandemian jälkeiseen maailmaan harmittaa!

Päätin marraskuun alussa, että dokumentoin pukeutumistani kuukauden ajan. Idea lähti viestintätoimisto Sugarin 30 päivän asuhaasteesta, johon törmäsin somessa loppukesästä. Uusien vaatteiden ostamisen sijaan haaste kannustamaan yhdistelemään kaapissa jo olevia vaatteita uusilla tavoilla sekä kaivamaan kaapin pohjalta sinne unohtuneet aarteet.

Lähdin haasteeseen intoa puhkuen, mutta marraskuun puoliväliin mennessä oli myönnettävä, että energiaa ei enää riittänyt esimerkiksi asustekaappien kaivelemiseen. Päätin siis jättää varsinaisen haasteen sikseen, mutta dokumentoida silti päivän asuja kuun loppuun.Aivan jokaiselta päivältä kuvaa ei ole sentään – tässä blogissahan tyydytään usein vähän vähempään.

Tällaiset haasteet ovat siitä hyviä, että niiden kautta huomaa esimerkiksi:

  • miten pientä osaa omasta vaatekaapista tulee käytettyä säännöllisesti – ja miten vähän vaatteita oikeastaan tarvitsee omistaa.
  • mitä vaatteita käyttää jatkuvasti ja mitä taas harvemmin. Haasteen hengen mukaisesti kuukauden aikana tietoisesti pukea päälle myös vaatteita, joita en ole käyttänyt hetkeen, mutta usein huomasin vetäväni puoliunessa aamuisin vetäväni päälle ne ainaiset suosikkivaatteet.
  • minkälaisista vaatteista oikeasti tykkää. Kun oma tyyli selkiytyy, hutiostoksia tulee tehtyä vähemmän. Itse huomaan tykkääväni kauluspaidoista, löysistä housuista, matalista kengistä, pitkistä hameista ja poolopaidoista.

Oman tyylin hahmottaminen on tärkeää vastuullisemman kuluttamisen edistämiseksi. Koen, että kuukauden kuvahaaste herätteli minut ajattelemaan omistamiani vaatteita uudessa valossa. Huomaan koko ajan paremmin, miten pienellä vaatekaapilla tulisin oikeasti toimeen. Siksi kannattaa panostaa ennemmin yhteen täydelliseen vaatteeseen – sen kun haluaa pukea päälle vaikka joka päivä.

Kun energiaa on joululoman jälkeen taas enemmän, aion varmasti viedä myös alkuperäisen asuhaasteen loppuun. Joskus on nimittäin hyvä saada ulkopuolinen sysäys kaivaa esille vaatekaapin unohdetut aarteet.

Oletteko te kokeilleet shop your closet –haastetta?

*

Kiinnostaako vastuullinen pukeutuminen? Tsekkaa esimerkiksi:

Vuosi ilman pikamuotia

Viisi vinkkiä ostohimon taltuttamiseksi

Viikko second handia

*

INSTAGRAM / BLOGLOVIN

muoti paivan-tyyli vastuullisuus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *