Onko eettinen muoti elitististä?

Tämän vuoden elokuussa Suomen muotirintamalla nähtiin jotain erikoista: muotimerkki Samuji aloitti joukkorahoituskampanjan merkin pelastamiseksi välittömältä konkurssilta. Vielä yllättävämpää oli, kun syyskuun 2. päivä kasassa oli vastikkeellisen joukkorahoituksen Suomen ennätys: yli 200 000 euroa.

Se, että Samuji oli ylipäätään ajautumassa konkurssiin, oli tietysti yhdistelmä yletöntä riskinottoa ja huonoa bisnesvainua, mutta myös yksi osoitus siitä, miten vaikeaa pienen, eettisesti toimivaan pyrkivän vaatemerkin toiminta on saada kannattamaan.

Vaatetuotannon vastuullisuudesta puhutaan paljon, mutta vähemmän siitä, kuinka paljon olemme vaatteistamme valmiita maksamaan. Eräs selvitys tuki havaintoa siitä, että kuluttajienkin asenteissa on tapahtumassa muutos: 73% tutkimukseen osallistuneista nuorista aikuisista oli valmiita maksamaan vastuullisesti tuotetusta vaatteesta enemmän. Kiinnostus näkyy hakukoneissakin: kestävää muotia haettiin viime vuoden aikana 66% useammin kuin vuotta aikaisemmin.

Vaatteiden eettisyys ja hinta eivät aina kulje käsi kädessä, mutta usein eettisistä vaatteista puhuttaessa jossain vaiheessa herää kysymys: ovatko tämän hintaiset vaatteet tavallisen kuluttajan saavutettavissa? Onko minimalistinen estetiikka itsessään elitististä?

Vaikka Samujin joukkorahoituskampanja oli menestyksekäs, merkin eksklusiivisuus tekee siitä myös helpon kritiikin kohteen. Tarvitseeko kuluttajien pelastaa merkkiä, jonka nahkalaukku maksaa 700 euroa, siis lähes yhtä paljon kuin keskivertosuomalainen käyttää vaatteisiin vuodessa­? Ketä varten tämä eettinen, kestävä muoti on olemassa?

Samuji on yksi lempimerkeistäni, mutta hyvätuloisena, lapsettomana ja kokoa 38 käyttävänä nuorena kaupunkilaisena minun on helppo liputtaa itsenäisten, eettisten brändien puolesta. Siksi pelkään usein sortuvani elitismiin. Vaikka jokainen merkki, joka pyrkii tuottamaan kestäviä, ajattomia ja eettisiä vaatteita, on mielestäni hyvällä asialla, 300 euron villapaidan esitteleminen eettisenä ratkaisuna voikin olla vain moraalisankarin viitan asettelemista omille, hyväosaisille harteille.

*

Keskustelussa vastuullisesta muodista on vallalla tällä hetkellä vahva kuluttajakeskeisyys, jossa meitä kehotetaan ostamaan tiemme onneen. Samalla keskusteluun tulee helposti elitistinen taustavire, jossa kuluttajia syytetään halpispaidan ostamisesta, vaikka syyt ovat jossain muualla. Tiedän, syyllistyn tähän joskus itsekin.

Kuluttajilla on toki vastuu tehdä omien resurssiensa mukaan parempia valintoja, mutta samalla emme näe metsää puilta. Jos pikamuotibrändien myynti ja tuotanto jatkuvasti kasvavat samaan aikaan kuin markkinoille tulee jatkuvasti uusia eettisempiä valmistajia, onko tuloksena lopulta vain se, että maailmassa on koko ajan yhä enemmän vaatteita? Siihen tuskin pyrkii meistä kukaan.

Usein ’eettistä’ muotia ostaessani huomaan ostavani mielikuvia ja elämäntapaa, haluavani identifioitua tietyn ryhmän jäseneksi. Eettisemmän kuluttamisen taustalla vaikuttavat usein syyt, jotka eivät välttämättä eroa pikamuodin ostamisesta hintalappua enempää. Olisiko pienten merkkien tukemista parempi vaihtoehto sittenkin olla ostamatta yhtään mitään? Hirveän vaikeita kysymyksiä!

Vaatteiden hintojen lasku on tuonut ne kaikkien saataville. Ei sata vuotta sitten muilla kuin erittäin hyväosaisilla ollut varaa ilmaista itseään pukeutumisella. Tavallaan muodin demokratisoituminen on positiivinen asia – kunhan se vain ei tapahtuisi ihmisten ja ympäristön kustannuksella. Toisaalta pukeutuminen ja ulkonäkö vaikuttavat jopa työnsaantiin. Siksi hyväosaisesta kuplasta on helppo moralisoida, ettei uusia vaatteita kannata ostaa ellei ole varaa vastuulliseen (vaikka kehotankin kaikkia ostamaan liian kallista). Itselle se kun harvemmin tarkoittaa sitä, ettei voi ostaa mitään.

Vastuun sysääminen pelkästään kuluttajille on kuitenkin isojen yritysten kannalta kauhean kätevää. He voivat vetäytyä vastuusta vetoamalla uutuudenhimoisiin kuluttajiin, jotka eivät välitä tehdä parempia valintoja. Aion jatkossakin ostaa vaatteita merkeiltä, joiden uskon ainakin pyrkivän hyvään, mutta vaatekeskustelussa on hyvä muistaa, että todellinen muutos alkaa H&M:stä, ei Samujista. Valtiojohtoinen sääntely, lainsäädäntö ja sertifikaatit kuulostavat tylsiltä, mutta niitä tarvitaan, jotta vaateteollisuus todella muuttuu.

Rant sikseen: jokaisen meidän kannattaa silti tehdä parempia valintoja, kun sellaiseen on mahdollisuus, ja niiden puolesta puhumme jatkossakin täällä blogissa. Vaikka ostamalla ei voi pelastaa maailmaa, ainakin se voi vaikuttaa omaan uskoon siitä, että jokainen voi tehdä muutoksen eteen edes jotain. Paremman vaateteollisuuden vaatiminen ei kuitenkaan ole vain lompakon paksuudesta kiinni, vaan muutoksia voi vaatia myös maksamatta senttiäkään.

Vähän vähemmän on ensi viikon joululomalla – seuraavan kerran kuulette meistä maanantaina 30. joulukuuta. Siihen asti ihanan rentouttavaa joulunaikaa kaikille!

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM