Myytti suomalaisten luontosuhteesta
Eilen vietetiin itsenäisyyspäivää. Hesarin pääjutussa, itsenäisyyspäivän juhlallisessa tv-ohjelmassa ja somen kuvavirrassa yksi asia on heti selvä: mitä juhlapuheisiin tulee, me suomalaiset pidämme luonnosta.
Suomen maabrändiin liitetään usein puhdas vesi ja ilma, loputtomat metsät, rannikot ja tunturit. Jokamiehenoikeus on kansallinen erikoisuus, josta ollaan ylpeitä. Kaikki Suomessa arvostavat luontoa ja kaikki sienestävät, marjastavat, retkeilevät tai harrastavat metsäkylpyjä.
Luontoa arvostetaan juhlapuheissa, mutta todellisuudessa Suomessa luonnolla on käyttöarvoa. Metsistämme suojeltu on alle kymmenen prosenttia, mutta vuonna 2017 avohakkuilla kaadettiin jalkapallokentällinen metsää joka toinen minuutti. Lähes kaikki suuret jokemme on padottu, ja rannikon pelloilta mereen valuvat lannoitteet ovat johtaneet siihen, että rantojamme nuolee yksi maailman saastuneimmista sisämeristä. Suomen osuus Itämerta kuormittavista fosfori- ja typpikuormasta on yli kymmenen prosenttia. Suomalaisten hiilidioksidipäästöistä nyt puhumattakaan.
Tarkoituksenani ei ole väittää, etteikö monen suomalaisen kokemus luonnosta olisi aito ja tärkeä. Itsekin rakastan metsän rauhaa, puhtaita järviä, vaaroja ja saaristoa. Juhlistimme itsenäisyyspäiväviikonloppua nauttimalla luonnosta: lauantaina kävelimme Nuuksiossa, eilen suuntasimme merenrantaan Lammassaaren pitkospuille.
Kieltämistä ei ole siinäkään, etteikö Suomessa ilma olisi harvinaisen puhdasta. Juomavesikin tulee omasta takaa. Jokamiehenoikeus on kieltämättä hieno asia, samoin kuin se, että suomalaiset viettävät luonnossa aikaa.
Puhdas vesi ja ilma kuitenkaan tuskin olisivat todellisuutta, jos meitä eläisi täällä kymmenen kertaa enemmän. Emme me suomalaiset mitään pulmusia ole. Kun puhumme Suomen metsistä, unohdamme, että koskematonta aarniometsää on siitä alle viisi prosenttia. Suomalaiset metsät ovat metsäteollisuuden tarpeiksi kasvatettuja puupuistoja, valjastettu rikastuttamaan ihmisiä. Se, että niissä on mukava viettää myös aikaa, on vain sivutuote.
Kuorruttamalla juhlapuheet myyteillä suomalaisten poikkeuksellisesta luontosuhteesta unohdamme sen, että tuhoamme aktiivisesti omalla toiminnallamme tämän luonnon monimuotoisuuden säilymisen edellytyksiä. Kemiin suunnitellaan uutta paperitehdasta ja ulkomaiset kaivosyhtiöt toivotetaan tervetulleiksi etsimään mineraaleja Kainuuseen. Kun emme tarkastele omaa luontosuhdettamme kriittisesti, se jää tyhjäksi juhlapuheiksi.
Pahimmillaan luontosuhdemyytti johtaa siihen, että tulemme sokeiksi omalle vaikutuksellemme ympäristöön, etenkin kun ympäristöön kohdistuvat uhat ovat jatkuvasti abstraktimpia. Monimuotoisuuden katoaminen ja ilmastonmuutos eivät tapahdu päivissä, viikoissa tai kuukausissa. Niiden vaikutusten hahmottamiseen menee koko ihmisikä.
Paljon on kuitenkin myös hyvää. Joka päivä moni tekee valintoja, jotta Suomen luonto voisi hyvin. Muistetaan, että luontoa ei suojella ilman määrätietoista suojelutyötä – pelkät juhlapuheet eivät siihen riitä.
*
