Oodi kävelemiselle

Kun palaan ajatuksissani vaihtoaikaani Pariisissa muutama vuosi sitten, voimakkaimmat muistikuvat liittyvät kävelyyn kaupungin halki eri vuorokaudenaikoina – keskellä päivää arkisin, sunnuntai-iltapäiväisin, viikonloppuiltaisin. Ensimmäistä kertaa fuksivuoteni jälkeen en ollut opintojen ohessa töissä. Opiskelin ahkerasti, mutta silti aikaa oli enemmän kuin opiskeluaikoina muuten koskaan. Niinpä aloin kävellä kaikkialle.

Valehtelematta sen Pariisissa vietetyn viiden kuukauden aikana kävelin päivittäin keskimäärin 20 kilometriä.

Rentoudun parhaiten ollessani liikkeessä ja uudessa kaupungissa ennemmin tutustun uuteen alueeseen jalan, kuin kierrän nähtävyydeltä toiselle metrolla. Innokas kengänpohjien kuluttaminen onkin joskus aiheuttanut pientä närää kanssamatkustajissa.

Hitaasti kaupungilla flaneeraaminen tuntuu nopeutta ja tehokkuutta arvostavana aikana jopa kapinalliselta. Hidas aamukävely työpaikalle on omaa aikaa, jolloin voi rauhassa keskittyä podcastiin tai äänikirjaan. Nykyään kävelen, jos koen oloni ahdistuneeksi tai epäinspiroituneeksi. Haen kävelystä apua työstressiin, suruihin tai yleiseen hukassa olemiseen.

Kävelemisen terveyshyödyistä puhutaan aina (googlaapa vaikka  ’walking benefits’). Usein puhe on sydänsairauksien ehkäisystä tai vyötärölinjan kaventamisesta, mutta silloin huomio siirtyy itse kävelemisestä muihin päämääriin (ole tehokkaampi, kauniimpi, onnellisempi!).Minulle käveleminen on enemmänkin meditatiivinen kokemus, kuin painonpudotusta.

Jalan kulkeminen on mahtavaa, sillä:

  1. Se ei maksa mitään.
  2. Sitä voi harrastaa sekä seurassa että yksin, ja se on aina yhtä kivaa.
  3. Se juurruttaa ympäristöön ja saa arvostamaan sen pieniä yksityiskohtia, kuten valon värin vaihtelua vuoden- tai vuorokaudenajan mukana.
  4. Se on hidasta ja vaivalloista, mikä tuntuu nykyajan tehokkuusähkyssä jopa freesiltä.
  5. Siinä on kyse itse tekemisestä nauttimisesta, ei niinkään tietyn päämäärän saavuttamisesta.
  6. Se saa luovuuden virtaamaan vapaasti.

Hyvinvointilehdissä aina jaksetaan muistuttaa, miten bussista kannattaisi jäädä pois aiemmalla pysäkillä ja kävellä kotiin. Vaikka en useimmiten allekirjoita suorittamishakuisilta kuulostavia neuvoja, tämän kanssa on helppo olla samaa mieltä. Kehotankin siis kaikkia, jotka kaipaavat elämäänsä enemmän hidastamista, laittamaan askelen toisen eteen. Jostain matkan varrelta saattaa löytyä myös mielenrauha.

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Hyvinvointi Ajattelin tänään

Kasvatan kesäkurpitsoja ja kärsivällisyyttä

Kuusi vuotta sitten istutin kaupan basilikan kukkaruukkuun, siemenperunan ämpäriin ja pussillisen pinaatinsiemeniä roskiksesta löytämääni muoviseen vauvan ammeeseen. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä mitä olin tekemässä, mutta puutarhanhoito vei mukanaan. Viime kesänä pihallani kasvoi jo muun muassa kesäkurpitsaa, kurkkua, porkkanaa, salaattia ja yrttejä, ja teinpä lisäksi myös yhden epäonnistuneen munakoisonkasvatuskokeilun.

Mutta jos joku kysyy, sanon kasvattavani ennen kaikkea kesäkurpitsoja ja kärsivällisyyttäni.

En ole koskaan jaksanut meditoida enkä mietiskellä, mutta malttamattomalle ihmiselle puutarhanhoito on parasta mindfulnessia. Luontoa kun ei voi pakottaa eikä kesäkurpitsaa piiskata kasvamaan nopeammin. Sitä voi ainoastaan hoitaa hyvin ja koettaa parhaansa mukaan vähän rohkaista.

Niinpä malttamattominkin ihminen voi vain odottaa. Harventaa välissä vähän porkkanariviä, kärrätä kompostista multaa kasvimaalle, ja aina vain odottaa. Vaikka olisi tottunut kontrolloimaan kaikkea ja toimittamaan montaa asiaa yhtä aikaa alati kiihtyvään tahtiin, puutarhassa säntäilylle tulee väistämättä stoppi. Jossain vaiheessa sitä aina istahtaa kasvilavan reunalle ja hengittelee vähäsen.

Tietotyöläisenä vietän suurimman osan ajastani naputellen kirjaimia ruudulle, ja teen aniharvoin mitään hyvin konkreettista. Puutarhanhoidossa taas ei muuta kuin konkretiaa olekaan: on multaa kynsien alla, tukikeppejä kaipaavat tomaatit ja kassikaupalla kasvilavalle lapioitavaa hevosenlantaa. Jokin tässä odottamisen ja konkreettisen tekemisen yhdistelmässä aiheuttaakin sen, että jopa kaltaiseni joogatunneista, ohjatusta meditaatiosta ja mindfulness-sovelluksista lähinnä raivarit vetävä ihminen tuntee yhtäkkiä kovin kokonaisvaltaista rauhaa.

Ja kun pihalta sitten voi poimia kyynärän mittaisen, auringosta lämpimän kesäkurpitsan, hetken ajan sitä tietää, että maailmassa on yhä jonkinlaista järkeä.

*

Jos siis kaipaat tänä keväänä tapaa hidastaa, jotakin konkreettista mihin keskittyä, suosittelemme ehdottomasti kokeilemaan hyötyviljelyä! Sisätiloissa voi kasvattaa kaikkea mahdollista paprikoista pensastomaattiin, ja parvekkeelle saa helposti pienimuotoisen salaattiviljelmän tai kokoaisen yrttipuutarhan. Suurta alkupanostustakaan ei välttämättä vaadita, vaan tarvittaessa myös sillä vauvan ammeella / Ikea-kassilla / ämpärillä pärjää.

Siemenistä asti kasvattamisesta kiinnostuneiden kannattaa tutustua kylvökalenteriin, ja siemeniä voi ostaa esimerkiksi Hyötykasviyhdistykseltä. Kiirettä ei ole, vaan monenlaisia kasveja ehtii kylvää vielä keväämmälläkin.

Eikä kaikkea ole missään nimessä pakko tehdä alusta asti itse. Jos et ehdi tai jaksa sählätä siemenpottien kanssa, sekin on täysin ok. Valmiita taimia myydään monenlaisissa puutarhatapahtumissa, kuten Annalan taimitorilla toukokuussa, ja joskus taimien ostaminen on paras mahdollinen vaihtoehto. On meinaan snadisti helpompaa olla lempeä kesäkurpitsalleen, kun on ensin ollut lempeä itselleen.

*

Huhtikuun teemana blogissa on hidastaminen. Luvassa juttuja mm. maata pitkin matkustamisesta, keramiikasta ja kävelemisen hienoudesta. Kiva kun olette mukana!

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Koti Piha ja puutarha Ruoka ja juoma Hyvä olo