Suomesta Teneriffalle lentämättä

Usein kuulee sanottavan, että Suomesta on mahdotonta matkustaa minnekään lentämättä, ja niinpä lentämisen lopettaminen tarkoittaisi sitä, ettei voisi enää matkustaa ollenkaan. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ja onneksi meillä on myös ihmisiä, jotka ovat valmiita todistamaan sen – kuten ystäväni Maija, joka matkusti joulukuussa Helsingistä Teneriffalle ilman ainuttakaan lentoa.

Maija on Espoossa sekä tien päällä elävä suomentaja ja kirjailija, jonka esikoisromaani Eliitti ilmestyi viime vuonna. Tässä postauksessa Maija jakaa matkapäiväkirjansa maata (ja vähän myös merta) pitkin -matkaltaan Teneriffalle. Tervetuloa mukaan!

tukholma vegaaninen ruoka
Tukholman rautatieasema ja vegaaninen aamiainen Greasy Spoon -ravintolassa.

Olin varannut jouluksi ja uudeksivuodeksi majoituksen Kanarialta, La Gomeran saarelta, jonne matkustetaan Teneriffan kautta. En kuitenkaan tahtonut millään saada lentolippuani ostettua. En saanut rauhaa ajatukselta, että matkustaisinkin sinne maata pitkin. Tai ehkä se, mikä ei jättänyt rauhaan, oli ajatus lentämisestä. Turhasta lentämisestä. Minulla olisi viikko aikaa matkan taittamiseen maitse, juuri ja juuri tarpeeksi. Sillä kuinka suuri osa lentämisestä olisi turhaa, jos todistaisin Helsingistä Teneriffalle lentämisen turhaksi? Oli pakko kokeilla.

Tutkin reittejä, kulkuneuvoja, aikatauluja ja hintoja koko syksyn. Minulla olisi viikko aikaa, ja pystyisin käyttämään lippuihin reilut kolmesataa euroa.

5.12.2019 Helsinki–Turku

Ystävä saattaa minut Kampin terminaaliin. Hermostuttaa. Syön ensimmäiset eväät kömpelösti pimeässä Onnibussissa. Matkustan Tukholmaan Turusta eikä Helsingistä, koska Turusta lähtevä laiva saapuu perille jo varhain aamulla, jolloin ehdin halpaan junaan.

On Suomen itsenäisyyspäivän aatto. Keskiyöllä miesjoukko laulaa hissiaulassa Finlandia-hymnin.

6.12.2019 Tukholma–Kööpenhamina

Nousen puoli seitsemältä maihin ja jään terminaaliin odottamaan kaupungin heräämistä. Käyn aamiaisella, haen kaupasta runsaat ja järkevät eväät ja ajan metrolla Tukholman päärautatieasemalle.

Junassa ilmenee, että radalla on sattunut onnettomuus, joten pääsemme lähtemään vasta yli tunnin kuluttua. Vierustoverini, ruotsalainen eläkkeellä oleva tuomari, murehtii ehtimistään juhliin, joihin hänet on kutsuttu. Totean, että itselläni ei ole hätää, koska olen jättänyt Kööpenhaminaan kuusi tuntia vaihtoaikaa.

Minne päin Tanskaa jatkat? tuomari kysyy. En jatka Tanskaan, vaan Kanarialle, sanon. Ahaa, lennät sinne Tanskasta? Ei, vaan jatkan ikään kuin tätä samaa, kunnes olen Kanarialla… ”Du är som Greta!” vierustoverille valkenee. Myönnän mielissäni, että Greta Thunbergin matkustaminen on inspiroinut minuakin.

Ehdin tehdä Köpiksessä kaiken, mitä aioinkin. Päädyn suihkuun urheiluhallin pukuhuoneeseen ja syön vegaanisessa intialaisessa buffetissa. On niin ihanaa olla puhdas ja kylläinen, että ihan herkistyn. Tulevaisuudessa kaikilla Euroopan juna- ja bussiasemilla on suihkut pitkänmatkalaisille, ajattelen. Muutama euro automaattiin, pieni pukuhuone matkatavaroille ja lavuaari hampaiden pesuun…

Väsynyt reppureissaaja arvostaa ilmaista suihkua Kööpenhaminassa.

6.–7.12. Kööpenhamina–Pariisi

Bussi lähtee liikkeelle iltayhdeksältä, ja laittaudun heti yöpuulle: riisun lenkkarit ja puen villasukat. Riisun silmälasit ja puen unimaskin. Kaivan ohuen fleecepeiton esiin pussistaan ja levitän syliini. Puhallan niskatyynyn täyteen. Työnnän korvatulpat korviin ja asetan kuulokkeet korvien päälle. Nukun kymmenen tuntia sikeästi. Mukavuustoimenpiteeni näyttävät takuulla naurettavilta, mutta ne toimivat ja siten tekevät tämän matkan mahdolliseksi.

Aamulla viereeni istuu brittiopiskelija, jolta saan kuulla, että Ranskassa on rautateiden lakko. Onneksi nuukailin ja päätin matkustaa Ranskan halki bussilla.

7.–8.12. Pariisi–Barcelona

Kahdeksantoista tunnin kuluttua bussi saapuu Pariisiin. Puolitoista tuntia on lyhyt vaihtoaika, ja yhtäkkiä minulla on jo kiire Barcelonan-bussiin eikä pisaraakaan juomavettä matkalle.

Bercyn bussiterminaali on rouhea paikka. Matala katto ja kapeat laiturit, valtavia busseja vieri vieressä, pakokaasua ja tungosta. Ihmisiä on junalakon takia kai vielä enemmän kuin yleensä. Joku myy seinustalla pimeästi juomia korista, hän on pelastukseni. Terminaalin ovessa ei ole edes kahvaa, vaan jonkun pitää työntää minulle ovi auki sisäpuolelta. Ollaan kaukana lentoasemien steriilistä kiillosta.

Juna Sevillaan ja kaupungin ottaminen haltuun Metropol Parasol -rakennuksen katolta käsin.

8.12. Barcelona–Sevilla

Viimeiset pari tuntia ennen Barcelonaa näen unta, että valmistaudun jäämään bussista. Mutta yhtäkkiä ollaankin Barcelona Nordin bussiasemalla, ja tavarani ovat levällään. Pölähdän pöpperöisenä laiturille. Tuntuu oudolta, kun on niin leutoa ja niin valoisaakin. Mutta pian hämmennys väistyy voitonriemun tieltä. Täpärät vaihdot onnistuivat, ja nyt tiedän, että ehdin kaikkiin yhteyksiin myös tästä eteenpäin.

Minulla on Barcelonassakin vain kaksi tuntia aikaa. Keskittymiseni on alkanut rakoilla jatkuvassa aikataulupaineessa, ja tuntuu järjen vastaiselta joutua taas kiiruhtamaan johonkin kulkupeliin. Saan silti raahauduttua ajoissa oikeaan junaan. Matka Sevillaan kestää kaksitoista tuntia, koska olen tietysti valinnut halvimman vaihtoehdon. Tässä vaiheessa matka alkaa tuntua vähän pitkältä. Menen ravintolavaunuun ja tilaan punaviinin, jos se nopeuttaisi ajan kulua.

Minulla on kalsea huone pensionaatissa Sevillan vanhankaupungin kapeilla kujilla. Käyn suihkussa ensimmäistä kertaa pariin vuorokauteen, puen lämpimästi päälle ja asetun ansaitulle selinmakuulle.

10.12.2019 Sevilla–Huelva

Kun olen lepäillyt pari yötä Sevillassa, matkustan tunnin verran bussilla Huelvaan. Siellä otan keskustasta taksin satamaan, koska bussista ei ole tietoa. Alan jutella sataman odotushuoneessa parin muun autottoman matkustajan kanssa. He kertovat tulleensa satamaan ilmaisella bussilla. Toisin kuin minä, he osuivat bussiaseman infotiskille ennen siestaa, saivat näin tiedon bussista ja olivatkin sen ainoat matkustajat.

Irlantilainen kulkuri on päättänyt olla lentämättä enää koskaan. Valvomme myöhään yöhön eri puolilla laivaa keskustellen horoskoopeista, syvänmerenhaudoista, Game of Thronesista ja sen sellaisesta.

Matka Euroopan mantereelta Kanarialle taittui tuliterällä Marie Curie -laivalla.

11.12.2019 Laiva Teneriffalle

Kotini laivalla on beige lepotuoli rauhallisessa salongissa. Ihmiset lojuvat ympäri laivaa sohvilla ja ottavat aurinkoa kannella. Vegaaniruoka on yksinkertaista mutta riittävää; koko matkan ateriat maksavat 25 euroa. Infotiskillä voi ilmoittautua suihkujonoon, ja omalla vuorollaan saa tyhjän hytin käyttöönsä puoleksi tunniksi.

Kymmeneltä illalla, kun laivamatkaa on kestänyt 28 tuntia, törmään irlantilaiseen kannella. Pohdimme, missä olemme. Hän on maksanut laivan netistä ja katsoo sijaintimme kartalta. Sininen piste asettuu ihan lähelle Kanarian saaria.

Satelliitti sekoilee, naurahdan. Laiva sentään saapuu Teneriffalle vasta neljäntoista tunnin kuluttua. Irlantilainen katsoo minua. ”Ei, vaan neljän tunnin kuluttua.”

Mitä? Laivan piti saapua Teneriffalle kello 12.30 seuraavana päivänä. Hätäännyn. Olenko pian kahdelta aamulla vieraassa kaupungissa ilman majapaikkaa?

Infotiskille tungeksii ihmisiä, kaikilla sama kysymys kuin minulla: siis milloin tämä laiva saapuu Teneriffalle? Jokaiselle vastataan yksi kerrallaan, että kolmelta aamulla. Laivan työntekijät eivät ole informoineet meitä, koska olettivat, että kaikki tiesivät. He olettivat, että varustamo oli tiedottanut matkustajia. Tämä kaikki selitetään arkipäiväisesti, vailla kiusaantumisen häivää. Tervetuloa Espanjaan!

”Onko se ongelma?” työntekijä kysyy ystävällisesti. Niin sitten seison ja selitän keskellä Atlanttia, että minulla on tällainen erikoinen tapa nukkua öisin, eikä yhtäkkiä mitään tietoa siitä, missä sen teen.

Tässä vaiheessa saan tietää, että laiva jää Teneriffan satamaan puoli seitsemään saakka, joten voisin nukkua laivassa kuuteen ja lähteä vasta sitten. Haluaisinko tehdä niin?

Kolmen maissa aamulla kolme eri ihmistä käy herättämässä minut, ja kolmesti herään sanomaan, että aion nukkua tässä kuuteen saakka. Puoli kuudelta minut herätetään taas, nyt hyvin lempeästi. Taisin olla vähän kiukkuinen silloin kolmelta.

Kävelen yksin aution autokannen halki Teneriffalle. Hakeudun bussiasemalle, työnnän rinkan bussin ruumaan, istun penkkiin ja lähden taas liikkeelle.

Teksti ja kuvat: Maija Kauhanen

Kiinnostaako astetta vastuullisempi matkailu? Tutustu myös postaussarjaamme, jossa jaetaan lähimatkailuvinkkejä!

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

puheenaiheet matkat vastuullisuus
Kommentit (4)
  1. Toisenlainen Teneriffa – Teneriffan parhaat aktiviteetit elämysten etsijälle
    16.2.2020, 10:27

    […] matkustaa Suomesta Teneriffalle maata pitkin? Täältä löydät Vähän vähemmän -blogin reissuraportin kuinka matkustaa Teneriffalle […]

  2. Todellakin Suomesta pääsee lentämättä, kunhan vain on aikaa. 🙂 Matkustimme syksyllä puolisoni kanssa Venäjän, Mongolian, Kiinan, Vietnamin, Kambodian, Thaimaan ja Malesian kautta Singaporeen lähes lennotta – ja sen yhden lennon jonka jouduimme ottamaan olisi normaalisti helposti voinut skipata yöjunalla.

    1. Kuulostaa ihanalta! Kuinka kauan matka vei?

      Tuo matkustamiseen käytössä oleva aika lienee tosiaan monille hankala rajoite. Meidän kaikkien pitäneekin lopullisesti muuttaa ajattelutapamme, mitä tulee matkusteluun – jos tahdomme reissata, se pitäisi tehdä juuri näin: harvemmin, mutta pidempään kerralla. Silloin aika riittää myös maata pitkin matkaamiseen. Viikonlopun mittaisten kaupunkipyrähdysten ajan tulisi yksinkertaisesti jo olla ohi.

      Eli käytännössä matkustamiseen pitäisi päteä sama kuin kaikkeen muuhunkin tässä kiireen ja ylikulutuksen valtaamassa yhteiskunnassa: tarvitsemme vähemmän, mutta parempaa. 🙂

      1. Tuolle välille meni aika tasan kaksi kuukautta, reilun mittaisilla pysähdyksillä tietysti. Junassa nukuttiin noista öistä kymmenen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *