Uutta vanhaa kotona
Nojatuoli on isovanhempieni vanha. Äitini luovuttua vuokramökistään se löysi paikan meidän olkkaristamme. Paikalla ollut vanha nahkatuoli löysi uuden kodin Facebook-kirpputorilta.
Nyt alkaa näyttää siltä, että loppuvuosi sujuu monella meistä kotosalla. Olemme puolisoni kanssa siinä mielessä onnekkaita, sillä viihdymme hyvin kotonakin ja etenkin juuri nykyinen kotimme tuntuu meistä molemmista kivalta paikalta. Tunnelmat voisivat olla vähän toiset, jos asuisimme vielä pilkkopimeässä opiskelijakämpässä Itä-Pasilassa, jossa sukat tarttuivat kiinni muovimattoon…
Kotona vietetty aika onkin saanut katsomaan tuttuja nurkkia vähän uusin silmin. Säästämme pientä pintaremonttia varten ja kotiimme on päätynyt joitakin uusia kierrätyshuonekaluja. Siksi ajattelinkin, että voisin vaikka synkimmän syksyn kunniaksi julkaista pienen päivityksen muutaman vuoden takaisesta kotijutustamme.
Olen päättänyt, että elämä on liian lyhyt kauniiden astioiden kaapissa hilloamiseen. Siksi iso-isovanhempien vanhat vihreät lasit pääsevät käyttöön arkenakin.
Monella kotonamme olevalla tavaralla on minulle paljon tunnearvoa – etenkin siksi, että moni niistä on kuulunut aikanaan isoisovanhemmilleni, isovanhemmilleni tai vanhemmilleni. Kotimme saa ihan luvan kanssa olla sukulaisten kierrätyspiste, kiva vaan!
Äitini osti tämän vintage-levykaapin hyvinkääläisestä second hand -kaupasta, kun olin lapsi. Nyt se on meidän eteisessä.
Äidin peruja olevat pannu ja kattila viihtyvät hyvin japanilaisten kippojen kanssa.
Pari vuotta sitten viittasin jutussani kotihäpeän käsitteeseen. Ilmeisesti moni meistä kokee, että epätäydellisessä kodissa on jotain noloa. Kotiin kuitenkin kannattaisi suhtautua lempeästi kuin muihinkin elämän osa-alueisiin. On surullista, jos omista odotuksista uupumaan jäävä koti on syy olla kutsumatta kavereita kylään.
Olen yrittänyt viime vuosina itsekin oppia sietämään epätäydellisyyttä. Meillä puuttuu tapetista paloja (KENEN mielestä lasikuitutapetti on hyvä idea?). Keittiön kaapeissa on sormenjälkiä, jotka eivät lähde irti. Seiniä on paikkailtu sieltä täältä kitillä, emmekä vielä ole ehtineet maalaamaan. Katossa on liimatahroja. Ruokapöydän tuolien kangaspäällinen repsottaa. Eteisen väliovi on asennettu väärinpäin ja olkkarin verhotanko vinoon. Eteiseemme ei hyvällä tahdollakaan mahdu kahta ihmistä samaan aikaan.
Kaikki tämä sanoakseni, että ei se nyt ole ihan niin justiinsa.
Etätyöhön löytyi Tori.fi:stä pieni sivupöytä, joka on vähän liian matala ja vähän liian kapea, mutta kyllä se asiansa ajaa!
Kodin rakentamiseen pätee sama kuin moneen muuhunkin asiaan: hitaasti hyvä tulee. Tuolit ehtii kyllä korjata ja seinät maalata kun siihen on aikaa ja rahaa.
*