Vastuullisemmat farkut
Päätin viime syksynä, että en enää osta pikamuotia. Jos tarvitsisin uusia vaatteita, hankkisin ne käytettynä tai sitten ainoastaan vastuullisilta valmistajilta. Päätös on myös pitänyt, ja viime viikolla, sopivasti Vaatevallankumous-viikon kunniaksi, saapui ensimmäisen syksyn jälkeen uutena ostamani vaate: Kings of Indigo -merkin vastuulliset farkut.
Farkuille on ollut tarvetta jo jonkin aikaa, sillä kaikki vanhat farkkuni ovat ratkenneet haaruksista ja korjattu niin moneen kertaan, että niissä on pian enemmän paikkaa kuin alkuperäistä kangasta. Tarvitsin siis siistit, toimistokelpoiset farkut. Sopivien löytäminen käytettynä osoittautui hankalaksi — erityisesti näin korona-aikaan, kun kirppiksillä hengailu ei tule kyseeseen.
Niinpä aloin tutkailla eettisten farmarihousujen tarjontaa. Vastuullisia vaatteita myyvän Nudgen nettisivuilla törmäsin hollantilaiseen Kings of Indigo -brändiin, jonka tuotteet valmistetaan Tunisiassa valvotuissa oloissa. Vegaanisissa farkuissa käytetään muun muassa sertifioitua luomupuuvillaa ja kierrätysmateriaaleja, ja yritys julkaisee hyvin laajaa social report -raporttia, jossa avataan niin työntekijöiden oloja kuin tehtaiden vedenkulutusta ja kemikaalien käyttöäkin.
Yrityksen nettisivuilta ja raportista selviää, ettei kaikki ole vielä aivan siinä kunnossa kuin hyvä olisi, mutta tämäkin on monella tavalla positiivista — puutteiden myöntäminen on huomattavasti vastuullisempaa kuin niiden maton alle lakaisu, mitä niin moni suuri yritys harrastaa. On siis selvää, että mahdollisista puutteista huolimatta farkkuni ovat vastuullisempi valinta kuin ketjuliikkeen kympin pöksyt.
Samalla housuilla on toki aivan eri hintakin — näiden farkkujen normihinta Nudgessa on 110 euroa. (Itse olen laiska kuluttaja ja pohdin ostopäätöstä niin pitkään, että farkut ehtivät tulla 30 prosentin alennukseen. Hurraahuuto laiskuudelle!) Koska minutkin on totutettu ajatukseen siitä, että vaatteen pitäisi olla puoli-ilmainen, hinta vähän hirvittää. Mutta se on monella tavalla hyvä merkki: kuten Reetta taannoin kirjoitti, meidän pitäisi ostaa vain vaatteita, joiden hinta kirpaisee. Silloin emme kuluta turhaan ja muistamme myös pitää omistamistamme vaatteista huolta.
Voinkin vilpittömästi sanoa, että olen ostokseen älyttömän tyytyväinen. Tämän blogin tarkoitus ei missään nimessä ole kannustaa ketään kuluttamaan tarpeettomasti, emmekä tahdo luoda lukijoissa turhia tarpeita. On selvää, että kaikkein eettisimpiä vaatteita ovat ne, jotka ovat jo valmiiksi vaatekaapissamme. Samalla pidämme kuitenkin tärkeänä levittää tietoa myös tällaisista vaihtoehdoista, niin että yhä useampi osaisi kääntyä vastuullisten valmistajien puoleen silloin kun jotain on todella ostettava.
Mitä vastuullisia vaatemerkkejä sinä suosittelisit?
*
Lue myös nämä:
Onko eettinen muoti elitististä?
3 tärkeää dokumenttia vaateteollisuudesta
*