Vegaanikeittiössä: Helppo bataatti-maapähkinäkeitto

Ruoanlaitossa minulle tärkeimpiä asioita ovat helppous, hyvä maku ja ruokahävikin minimoiminen. Niinpä kokkaan yleensä varsin yksinkertaisia safkoja ja kartan uusia reseptejä, joissa kaivataan aineksia, jotka eivät ole meillä peruskäytössä jo valmiiksi – tällaiset harvinaisemmat ainekset kun tuppaavat tuon yhden kokeilukerran jälkeen unohtumaan kaapin perälle ja päätyvät lopulta roskikseen.

Tämä johtaa kuitenkin siihen, että monet kiinnostavat reseptit jäävät kokeilematta. Siksi olen viime aikoina alkanut testailla, voisiko uusia sittenkin reseptejä hyödyntää niin, että jättäisi niistä vain pois kaiken ylimääräisen ja ruokahävikkiin johtavan. Ja usein todellakin voi! Esimerkiksi tämä helppo bataatti-maapähkinäkeitto oli heti täydellinen menestys: hyvää, nopea valmistaa ja koostuu aineksista, joita kaapeistani löytyy lähes aina (ja joita voi käyttää moneen muuhunkin perusruokaan). Keitto perustuu tähän Chocochilin ohjeeseen, mutta on siitä eräänlainen laiskoja kokkeja varten yksinkertaistettu versio.

bataattimaapahkinakeitto_0.jpeg

keitto.jpeg

Kissaakin kiinnostaa, kun on keittopäivä. Keiton soseutus käy kätevästi ukkini 70-luvulta peräisin olevalla Bamixilla. Kuinkakohan suuri osa modernista elektroniikasta pelittää vielä 40 vuoden päästä?

 

Helppo bataatti-maapähkinävoikeitto

3 keskikokoista bataattia (n. 800 grammaa)

2 pientä sipulia

5 keskikokoista valkosipulinkynttä

1 tölkki tomaattimurskaa

1 tölkki kookosmaitoa

2 kasvisliemikuutiota

maapähkinävoita

suolaa ja pippuria

tulista chilimaustetta

 

Pilko sipuli ja valkosipuli ja ruskista niitä hetki kattilassa. Heitä sekaan paloitellut bataatit, tomaattimurska ja lisää sen verran vettä, että bataatit peittyvät. (Mieluummin liian vähän kuin liikaa, koska paksuun keittoon voi aina lisätä vettä, mutta litkuksi lirahtaneesta sopasta sitä ei saa pois.) Lisää sekaan kasvisliemikuutiot ja ripaus suolaa, pippuria sekä chiliä.

Anna kiehua, kunnes bataatit pehmentyvät. Kaada sekaan tölkki kookosmaitoa ja sekoita keittoon makusi mukaan maapähkinävoita. Neljä kukkurallista ruokalusikallista takaa oikein kivan kermaisen ja pähkinäisen keiton.

 

Mitkä ovat teidän arkiruokienne luottoreseptejä?

 

 

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

puheenaiheet vastuullisuus ruoka-ja-juoma
Kommentit (1)
  1. Mihin tarvitset kasvisliemikuutiota kun raaka-aineet on näin maukkaat? Mitä aineita liemikuutiossa on jota tässä vielä kaipaa?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *