Viikon somepaasto
Viime viikolla kirjoitin siitä, miten haluaisin vähentää somessa notkumiseen ja kännykän selailuun käyttämääni aikaa. Niinpä päätin pitää viikon somepaaston, jonka aikana yrittäisin päästä mahdollisimman tehokkaasti eroon tavasta, jolla luuri tuntuu jumittuvan käteeni. Säädin puhelinaikaa seuraavan QualityTime-sovelluksen asetukset niin, että se piti kirjaa sellaisesta puhelinkäyttäytymisestä, jota tahdon vähentää: lähinnä siis eri somekanavista, sähköpostista ja nettiselaimesta. Ja sitten katsoin, kuinka käy.
Nän viikko kului:
Maanantai: puhelinaikaa 10 minuuttia. Päivä sujui varsin hyvin, enkä aurinkoisena aamuna tuntenut joutuvani luopumaan mistään kun työmatkan ajan kuuntelin äänikirjaa ja katselin junan ikkunasta ulos sen sijaan, että olisin tuijottanut ruutua. Tämähän on ihanaa! En avaa somea enää ikinä!
Tiistai: 35 minuuttia. Onnistuin tuhraamaan blogin somepäivitysten tekemiseen peräti 25 minuuttia, ja loput 10 minuuttia käytöstä olivat ns. omaa käyttöäni. Tsekkasin myös Facebookin ja uutiset kahvitauon aikana työkoneella, mutta totesin, etten pidä sitä tämän kokeilun suhteen epäonnistumisena: en kaipaa täydellistä somestoppia, vaan haluan ensisijaisesti eroon kännykän kautta tapahtuvasta nettijumittamisesta.
Keskiviikko: 29 minuuttia. Osa ajasta meni taas blogin somekanaviin, ja kun puhelin kerran oli kädessä, houkutus jäädä selaamaan asuntoilmoituksia kävi liian suureksi. Ainakin omalla kohdallani väsymyksen ja puhelimella vietetyn ajan välillä on hyvin selvä suhde. Tästä lähtien yritänkin ottaa tavakseni, että aina kun uhkaan jämähtää sohvalle silmät puolitangossa somettamaan, menen sen sijaan nukkumaan. Veikkaan, että sillä olisi hyvinvointiini ihan eri vaikutus kuin Facebookilla.
Torstai: 8 minuuttia. Illalla kotiin tultuani asetuin mukavasti nojatuoliin, luin äänikirjaa ja neuloin pitkästä aikaa. Olen huono rentoutumaan, mutta nyt tunsin hetken ajan olevani täysin tyyni ja rauhallinen. Juuri tällaisia iltoja haluan elämääni enemmän!
Perjantai: 22 minuutia. Huomasin ikävöiväni Instagramia vähäsen ja päätin sallia itselleni hetkellisen selailun. Totesin myös, että koska en halua luopua somesta kokonaan, voisi olla hyvä idea harkita jonkinlaista ennaltapäätettyä sometusaikaa, niin että sopisin itseni kanssa tsekkaavani somekanavat vaikka parin päivän välein, esimerkiksi 10 minuutin ajan kerrallaan. Sillä jos haluan pitää somen elämässäni mutta en luovuttaa sille suurinta osaa vapaa-ajastani, rajojen asettaminen on selvästi tarpeen.
Lauantai: 30 min. Viikon loppua kohden itsekuri alkoi vedellä viimeisiään ja huomasin eksyväni puhelimen luo heti kun halusin vain olla rauhassa enkä tehdä mitään kovin järkevää. Mikäköhän siinäkin on, että olen oppinut yhdistämään puhelinajan mielessäni rentoutumiseen, vaikka todennäköisesti rentoutuisin helpommin esimerkiksi lukemalla lehtiä? Tämä on sellainen ajattelutapa, jonka haluan ehdottomasti muuttaa.
Sunnuntai: 1 tunti. Tässä vaiheessa puhtini taisi loppua kertakaikkisesti, ja Instagramin ja asuntoilmoitusten seireenikutsu kasvoi liian vahvaksi.
*
Mitä kokeilusta sitten jäi käteen? No, ensinnäkin tajusin, että olen todella tottunut puhelimen välittömään hamuamiseen heti kun minulla on hetki luppoaikaa tai kun olen väsynyt. On itse asiassa tosi pysäyttävää huomata, miten automaattinen reaktio kännykkään tarttuminen ja somen avaaminen tai sähköpostin tsekkaaminen onkaan. Se vahvistaa entisestään päätöstäni hankkiutua tästä tavasta eroon ja korvata se muulla, oikeasti tyydyttävämmällä tekemisellä.
Vaikka en onnistunutkaan paastossa ihan niin hyvin kuin olin etukäteen ajatellut onnistuvani, koen silti jääneeni kokeilusta vahvasti voiton puolelle: jos normiviikolla käytän puhelintani noin 1,5 tuntia päivässä, tällä viikolla käytin sitä keskimäärin vähän alle puoli tuntia päivässä. Se tarkoittaa, että sain jokaiseen päivään peräti tunnin tavallaan ylimääräistä vapaa-aikaa.
Siinä ehtii lukea jo aika monta sivua kirjaa tai neuloa aika monta senttiä villapaitaa – molemmat toimia, jotka takuuvarmasti tekevät minut onnellisemmaksi kuin somettaminen.