Viisi tapaa, joilla vähensin roskaa

Heinäkuussa blogissa teemana on lepo ja kaiken turhan vähentäminen – sen kunniaksi julkaisemme juttuja vain kerran viikossa maanantaisin. Elokuussa koittaa taas paluu normaaliin rytmiin.

Karsimisen ja ainakin henkisen levon tilaan päästäkseni minulle on ollut tärkeää vähentää sitä määrää käyttökelvotonta roskaa, jota maailmaan tuotan. Inspiroiduin valtavasti tänne blogiinkin kirjoittavan Riinan sitoutumisesta roskattomaan elämään, kun työskentelimme samassa työpaikassa: irtotee kulki mukana omassa purkissaan, samoin vegaaniset eväät. Muoviin pakatut lounassämpylät jäivät suosiolla ruokalan hyllyyn.  

Riinan päättäväisyydestä inspiroituneena olen arjessa tehnyt pieniä valintoja, joilla olen vähentänyt roskan määrää. Sveitsissä kierrättäminen on Suomeen verrattuna ihan lapsenkengissä, joten roskan välttäminen on sitäkin tärkeämpää.

Kuten tiedämme, valtameret ovat hukkumassa muoviin. Kertakäyttökulttuuri on myös turhaa resurssien hukkaamista. Onneksi roskaa on kuitenkin helppo, jos ei täysin karsia, niin ainakin vähentää!

Kassissani on aina kestopullo ja -kuppi. Olen järkyttyneenä lukenut, miten Suomessa pulloveden kulutus on kasvanut, vaikka meillä on maailman parasta vettä. Juodaan sitä. Ja ei, kahvilassa useimmiten ei ihmetellä, kun pyytää juotavan omaan kuppiin.

Kannan mukana monikäyttöliinaa. Minulla on aina laukussa yksi tenugui eli pieni japanilainen puuvillaliina. Tenugui on todella monikäyttöinen: siihen voi kääriä eväsleivän, sitä voi käyttää käsipyyhkeenä tai nenäliinana. Ei enää tarvetta servieteille! Nopeasti kuivuva liina on helppo pestä käsin. Suomessa japanilaista tenugui-kangasta myy esimerkiksi Samuji, mutta tarkoitukseen sopii varmasti myös muuntyyppinen ohut, pehmeä puuvilla- tai pellavakangas.

Käytän palasaippuaa. Vaihdoin kasvojenpesuaineen, käsisaippuan ja shampoon kiinteisiin versioihin, enkä ole katunut. Palasaippua on paitsi ekologista, myös äärimmäisen riittoisaa ja edullista. Shampooni on Flow Cosmeticsin tervantuoksuinen palasaippua, joka vaahtoutuu hyvin ja jättää luonnonkiharat, mutta ohuet hiukseni kivan tuuheiksi. Kasvosaippuana taas käytössä on Madaran valkosavea sisältävä saippua, joka sopii hyvin sekaiholle. Kasvovettä en vielä ole alkanut valmistaa itse, mutta Madaralta löytyy tuotteita kierrätysmuoviin pakattuna! Kaikkia näitä myy ainakin Ruohonjuuri.

Pakkaan ilman pussia. Kaupassa usein automaattisesti pakkaa irtohedelmät pieniin muovipusseihin. Olen alkanut ronskisti latoa hedelmiä ihan sellaisenaan vaa’alle pakkaamatta niitä. Leipäosastolla saatan pakata irtotuotteet vanhoihin pusseihin. 

Lopetin paperilehden tilaamisen. Meille tuli ennen Hesari paperiversiona, mutta lehdet kasautuivat hälyttävän nopeasti valtaviksi kasoiksi keittiön nurkkaan. Paperiroskaa voi vähentää myös vaihtamalla laskut e-laskuiksi ja kieltäytymällä mainoksista. 

Yleensäkin kaupassa kannattaa tietysti suosia vähiten pakattuja tuotteita ja valita fiksummin – esimerkiksi pesuaineen saa pullon sijaan pussissa, tai myslin kartonkipakkauksessa. 

Minkälaisia vinkkejä teillä on roskan vähentämiseen?

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

puheenaiheet vastuullisuus
Kommentit (2)
  1. Tuosta monikäyttöliinasta tuli mieleen, että itse oon opetellut käyttämään uudestaan kankaisia nenäliinoja. Meillä on niitä mummun peruina kymmenittäin. Käytän niitä ihan siihen varsinaiseen käyttöönsä eli niistämiseen (kotona, mukana en kuljettele) (on muuten nenälle hellävaraisempi! Ja lakanien kanssa 60 asteessa pesen), ja lisäksi kääräisen niihin evääksi tulevat hedelmät, retkihaarukat ym. Ehkä niihin voisi voileivätkin kääriä, ei ole tullut mieleen.

    1. Kangasnenäliinat on ihan parhaita! Oonkin jo hehkuttanut niitä blogissa: https://www.lily.fi/blogit/vahan-vahemman/vaihda-parempaan-kangasnenaliinat/ Itse kannan nenäliinat mukanakin, mutta en ole kyllä koskaan tullut käärineeksi niihin mitään muuta – ainakin omani ovat niin pientä mallia, ettei niiden saisi voileipää käärittyä sitten millään. Pitänee alkaa kantaa mukana myös suurempaa liinaa, ne kun olisivat selvästi monikäyttöisempiä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *