Arvovalintana tasa-arvo

Varpain jaloin

Bluestocking-blogin Minja kirjoitti täällä äijä-feminismistä ja piilotetusta seksismistä. Olin kommentoimassa postausta, mutta vastauksestani tulikin yllättävän pitkä...

Olen miettinyt samaa - paljon. 

Vietän aikaani pääsääntöisesti vain järkevinä, hyvätapaisina ja tiedostavina pitämieni ihmisten seurassa. Silti toisinaan näiden sivistyneidenkin ihmisten suista lipsahtelee kammottavia sammakoita, usein huumoriin verhottuna. Sammakoita, jotka vahvistavat käsitystä feminiinisinä pidettyjen ominaisuuksien tai kiinnostuksenkohteiden huonommuudesta verrattunamaskuliinisena pidettyihin. Pahimmassa tapauksessa olen työpaikan juhlissa joutunut tilanteeseen, jossa kanssani työskentelevät miehet ajautuvat äärimmäisen seksistisiin vitseihin minun ollessa ainoana naisena keskustelussa. Keskustelussa sukupuoltani esineellistettiin rajusti. Samalla koin viestin vahvasti minun työnkuvan vaihtumisesta seurannutta merkittävää nousuani työpaikan arvoasteikossa arvostelevaksi. Piilouduin automaattisesti kauniin hymyn alle - kuten niin monta kertaa aiemminkin. Poistuessani juhlasta työparini kanssa tajusin tilanteen törkeyden, kun työparini, joka ei ottanut tuohon seksistiseen vitsailuun, pyysi minulta anteeksi sukupuolensa edustajien puolesta ja oli tilanteesta selvästi tuohtunut. Vasta silloin tajusin tottuneeni miesten törkeään ja seksistiseen vitsailuun, kun työparini huomautti, ettei se todellakaan ole oikein eikä kenenkään koskaan pitäisi joutua tottumaan tuollaiseen puheeseen. Tämän jälkeen en ole enää ohittanut törkeää tai seksististä vitsailua olankohautuksella tai hymyllä. Silläkin uhalla, että minun ajateltaisiin olevan ärsyttävä ämmä, olen pitänyt puoliani. Olen viimeinkin murtautumassa hiljalleen pois itseään vähättelevän kiltin tytön roolistani ja otan itseni, osaamiseni ja arvoni todesta. Tähän mennessä kukaan ei ole, ainakaan päin naamaa, kutsunut minua ämmäksi, mutta sen sijaan omanarvon tuntoni on noussut ja olen viimein uskaltanut sanoa ääneen asioita, joita ennen olisin hävennyt tai arastellut. Se on tuntunut erittäin hyvältä.

Minulla ei ole tyttäriä, mutta koen tehtäväni kahden pojan äitinä kiinnittää huomiota tasa-arvoon kasvatuksen arvona vähintään yhtä paljon kuin tytön äitinä. Uskon, että kasvatukseen panostamalla on mahdollista saavutta entistä tasa-arvoisempi tulevaisuus. Tasa-arvokasvatus tapahtuu arjen keskellä minun ja puolisoni tasa-arvoisena kumppanuutena, siinä ettei keskinäistä työnjakoamme (puolisoni ei pese pyykkiä ja minä puolestani en koskaan tankkaa autoa tai huolla sitä muutenkaan, vaikka pidänkin renkaiden vaihtamisesta) selitä sukupuolella tai osaamattomuudella, vaan yhteisellä hekilökohtaisia mieltymyksiä kunnioittavalla sopimuksella (minä todella inhoan tankkaamista ja pyykkien suhteen olen niin pikkutarkka, että haluan tehdä sen itse, ja renkaiden vaihtamisen ilon suon mielelläni miehelleni).

Toisin kuin kuulen toisinaan pohdittavan, feminismi ei tarkoita patriarkaalisen yhteiskunnan muuttamista matriarkaaliseksi, naisten täydellistä kieltäytymistä kotitöistä tai muista perinteisesti feminiinisinä pidetyistä askareista. Feminismin tavoitteena on tasa-arvoisuus. Tasa-arvoisuus tarkoittaa kirjaimellisesti tasa-arvoa, sitä että kumpaakaan sukupuolta ei alisteta suhteessa toiseen. Sitä, että naiset eivät uransa nousukiidossa lyö toistuvasti päätään lasikattoon. Sitä, että miehet voivat ilmaista avoimesti myös feminiinisinä pidettyjä tunteita, haluja ja tekoja ilman äijä-etuliitettä. En kaipaa tasa-arvoista maailmaa vain oman sukupuoleni edustajana, vaan kaikille parempana ja vapaampana vaihtoehtona.

Kommentoi