Joustava kalenteri ja muuttuva aikakäsitys
Vuoden loppu ja joskus alkukin on olleet minulle perinteisesti kuumeista uuden kalenterin etsimisen aikaa. Toiset pitävät lukuvuosikalentereista, mutta siirryin itse käyttämään vuosikalenteria jo lukiossa. Olen monena vuotena piirtänyt kalenterini itse, etenkin kaksikymppisenä ja kertaalleen olen jopa tehnyt kalenterin kirjankin itse. Olen käyttänyt niin Marimekon, Moleskinen kuin Polkka Jamin kalentereita useampana vuotena etsien aina sitä puuttuvaa palasta, joka valjastaisi tuon kirjasen kohtaamaan minun tarpeeni ja aikakäsitykseni. Vaikka käytössäni on myös sähköinen kalenteri, tai oikeastaan kaksikin (perheen kanssa ja töissä), on kalenterikirjalla minulle todella suuri merkitys. Kaipaan konkreettista esinettä, johon voin kirjoittaa käsin tärkeimmät tehtävät ja tapaamiset ja tarvittaessa myös vuodattaa miettitäni tai piirtää aikani kuluksi.
Vuosi sitten mieheni toi minulle ihanan Polkka Jamin kalenterin. Vuoden aikana kalenterini alkoi kuitenkin tuntua rajoittavalta. Toisinaan päivän aikana on paljon pieniä asioita hoidettavana ja toisinaan vain muutama isompi. Valmiiksi asetetut lokerot päiville täyttyivät suhruisista merkinnöistä ja silti asioita pääsi lipsumaan unohduksiin. Kesällä päätin kokeilla bullet journalia eli tuttavallisemmin bujoa. Bujo on auttanut hahmottamaan aikaa minulle sopivalla tavalla ja kalenteriin on saanut kirjattua kaiken mitä tarvitsee muistaa päivän aikana. Mikäli bujo ei vielä ole kaikille tuttu, on se lyhyesti sanottuna muistikirja, johon merkitään päivittäin kunkin päivän tehtävälistat ja ruksitaan tehdyt tehtävät tai tarvittaessa siirretään seuraaviin päiviin.
Olen kuitenkin huomannut, että kaipaan bujon ohella edelleen myös perinteistä kalenteria etenkin silloin, kun asioita pitää suunnitella pidemmälle eteenpäin. Päädyinkin ostamaan alkavalle vuodelle Annika Välimäen hurmaavan yksinkertaisen ja kauniin kalenteri/muistion. Siitä löytyvät niin perinteiset kalenterinäkymät kuin tyhjiäkin sivuja. Ensitöikseni merkkasin kalenteriin kuukausien vaihtumiset ja eri osat Mujista ostamillani washiteipeillä samaan tapaan kuin olen tehnyt bujossakin. Nyt pääsen merkkaamaan valmiiseen kalenteriin tapahtumia pitkälläkin aikajänteellä ja toisaalta voin tehdä samanlaiset tehtävälistat kalenterin muistio-osaan kuin tekisin bujoon. Vielä täytyisi löytää tuollainen kirjan takakanteen kiinnitettävä kynälenksu, joka on puolen vuoden kokemuksella osoittautunut todelliseksi elämänlaadun parantajaksi, kun kynää ei enää tarvitse etsiä milloin mistäkin.
Bujo on toiminut minulla tarvittaessa myös muistikirjana. Bujostani löytyykin tehtävälistojen lisäksi myös muistiinpanoja, suunnitelmia ja toiveita. Uudesta kalenteristani löytyy tyhjien sivujen lisäksi kalenterinäkymän yhteydessä viikoittain myös osiot ”muistiinpanot ja loistavat ideani”, ”to do” ja ”ehtii myöhemminkin”. Toki tällaisesa valmiiksi painetussa kirjassa tila on rajallista, mutta siihen saapuu vastaukseksi nuo tyhjät sivut kirjan loppupuolella. Tyytyväisenä otan myös vastaan tiedot juhlapyhistä ja liputuspäivistä, jotka bujon kanssa on pitänyt aina erikseen tarkistaa. Olen kuitenkin kiintynyt jo sen verran bujooni, että ainakinnäin alkun kuljetan sitä muistikirjana tuon uuden kalenterini rinnalla päivittäisine tehtävälistauksineen ja muistiinpanoineen.
Minulla on hyvä tunne uudesta kalenteristani. Toivottavasti myös alkava vuosi tulee olemaan erinomainen!
Millaisia kalentereita teillä on? Oletteko kokeilleet bujoa?
Vitsi susta tulisi tosi hyvä kalenterisuunnitelija! 😀 Mä oon niin kiintynyt mun puhelimen muistioon että kirjoitan sinne kaiken mahdollisen – en tarvitse kalenteria tai päiväkirjaa tai mitään muutakaan. 🙂 Ehkä jos tykkäisin piirtää, muistiot ei enää riittäisi…
Ihanaa kun oot löytänyt melkein täydellisen kalenterin. <3
Mun mies pitää myös kaiken puhelimessa ja tietokoneella 🙂 Välillä toivoisin, että voisin itsekin tehdä samoin, muta olen aivan liian kiintynyt piirtelyihini, kirjoihini ja kyniini niistä luopuakseni. Olen myös piirtänyt tuonne bujoon taulukot mm. säästötavoitteilleni, joissa ASP-tilin saldon kohotessa värittelen tiiliä asunnon seinästä ja säästötilin osalta taas väritän tetris-palikoita. Säästämisen motivaatio kasvaa ainakin minulla roimasti 😀
Pitäisi kyllä aloittaa bujoilu, on ollut mielessä pitkään. 🙂 Pelkään että se vähän lässähtäisi mulla kuukauden jälkeen, kuten kaikki jutut yleensä, joihin ei ole pakko sitoutua. Tuo sun kalenteri näyttää kuitenkin niin hienolta! Itsekin tykkään suunnitella ja piirrellä, joten why not.
Kannattaa kokeilla bujoa, jos yhtään kiinnostaa! Mun mielestä bujossa on parasta se, että se on juuri sellainen kuin itse kulloinkin haluaa. Mulle bujon suurin hyöty on ollut nimenomaan päivittäisissä tehtävälistoissa. Kun olen kerran pohtinut ja kirjoittanut tehtävät ylös, ei minun enää tarvitse käyttää aikaa tehtävien muistelemiseen vaan voin keskittyä niiden tekemiseen. Samalla ne asiat, joita ei ehdi tehdä tänään ei unohdu, koska ne voi siirtää huomiselle. Ainakin tällaiselle listoja rakastavalle kahden lapsen äidille ja itseohjautuvaa suunnittelu- ja koordinointityötä tekevälle tää on toiminut hyvin. Nuo listat haluankin ottaa bujosta mukaani tuohon uuteen kalenteriin myös.