Paluu lenkkipoluille
Viikonloppuna kirjoitin blogipostausten sijaan apurahahakemusta. Kahden taide- ja kulttuurialalla työskentelevän aikuisen ja kahden lapsen taloudessa on yhtäkkiä paljon tilaa kalenterissa ja työtulojen kohdalla huutava tyhjyys. Onneksi meillä on kuitenkin taloudellisia puskureita ja saimme juuri autonkin myytyä ennen kuin korona pysäytti kaiken. Emme tietenkään ole ainoita tässä tilanteessa ja tilanne voisi olla monella tapaa paljon, paljon huonompi. Viime viikolla avasin taide- ja kulttuurialan tilannetta ja ajatuksiani siitä Miten ihanaa -kulttuuriblogin puolella postauksessa Korona ajoi kulttuurialan kriisiin. Yllättäen vasta apurahahakemuksen kirjoittaminen lopulta sai minut viimeinkin hyväksymän muuttuneen tilanteen ja koin vahvasti halun elää elämääni siitä nauttien koronakriisistä huolimatta.
Heti maanantaina painelinkin urheiluliikkeeseen ostamaan itselleni uudet lenkkarit,mikä on roikkunut tehtävälistalla jo kuukausia. Vanhan parini olen juossut viime kesän ja syksyn aikana loppuun. Rakenteistaan löpsähtäneellä ja osittain revenneillä kengillä ei ole hyvä juosta ja senkin vuoksi kevään paluu juoksuharrastuksen pariin on viivästynyt. Löysin itselleni täydellisesti sopivat lenkkitossut ja jo samana iltana suuntasin juoksemaan. Viime keväänä opin, että minun askellukseeni sopii parhaiten kevyet ja ohutpohjaiset juoksukengät, joissa kannan ja varpaiden välillä on mahdollisimman vähän droppia. Aivan puhtaasti paljasjalkatossuilla en kuitenkaan juokse, sillä alustana näin keskustassa asuvana minulla on useimmiten kova asfaltti vaikka osan matkasta juoksisinkin hiekkatiellä.
Juostessa mieleni rauhoittuu
Yllätyin siitä, miten hyvässä juoksukunnossa olin pitkästä tauosta huolimatta. Kevään ensimmäinen juoksulenkki todisti minulle käytännössä kuinka hyvää treeniä baletin tanssiminen on. Kuntoni on varmasti parempi kuin viime syksynä eikä sitä voi edes verrata viime kevääseen. Nyt kun en pääse balettitunnille muuten kuin videoiden avulla omassa kodissani, on hyvä aika antaa taas enemmän tilaa juoksulle. Juostessa muistin myös miten paljon ja miksi rakastuin viime kesänä juoksemiseen. Illalla laskevan auringon lämpimissä väreissä kaupunki ja rannat näyttivät uskomattoman kauniilta. Juostessa mieleni rauhoittui ja lopulta pystyin olemaan läsnä hetkessä. Jalkani veivät minua eteen päin, hengitin vaivatta, kehoni oli lämmin ja tunsin liikkeen nostattaman punan poskillani.
Kotiin tullessani hyvä ja levollinen olo jatkui. Kiivetessäni portaita totesin, että olisin voinut juosta vielä uudelleen saman lenkin. Kuitenkin päätin jo ennen lenkkiä aloittaa sen verran rauhallisesti, että jalat kulkisivat helposti vielä seuraavillakin lenkeillä. Kotona otin esiin joogamattoni, korkkitiilet ja bolsterin ja tein loppuvenyttelyksi vielä tunnin yin jooga -harjoituksen. Uni tuli helposti ja mieleni on pysynyt rauhallisena. Ehkä lenkkipoluille palaaminen oli juuri se, mitä tässä hetkessä ja tässä tilanteessa tarvitsinkin.
Kuva: skeeze/Pixabay.
Lue myös: