Miniaskelin kohti minimalismia: Ei vain tavaraa

pexels-photo-374694_0.jpeg

Minimalismissa tavaraan käsiksi käyminen tuntuu luontevalta tavalta aloittaa, mutta se ei yksinään riitä. Olen lukuisia kertoja karsinut tavaroitani muuttojen yhteydessä ja Konmarin innoittamana, mutta kerta toisensa jälkeen tavaraa riittää yhä vaan karsittavaksi. Kantapään kautta on tullut opittua, ettei minimalistinen koti synny rytäkässä tavaroita vähentämällä. Minimalismin tavoittelu on vähän kuin laihdutus: Dieetillä saa kyllä kilot putoamaan, mutta jos sen jälkeen palaa vanhoihin huonoihin tapoihin tule kilot takaisin korkojen kera. Täytyy opetella puuttumaan tavaratulvaan jo ennen kuin se valtaa kodin. On keskityttävä olennaiseen ja yksinkertaistettava omaa elämää, niin että se tärkein sisältö kirkastuu.

Kohti uutta elämäntapaa

Opettelen uutta elämäntapaa. Pyristelen eroon konsumerismista (eli kuluttamisesta), ja opettelen minimalismia. Jos ajattelen asioita kuluttamisen näkökulmasta – mitä tarvitsen? mitä pitää vielä hankkia? – olen hakoteillä. Toisaalta, jos keskityn siihen mistä luovun, tulee luopuminen vaikeaksi. Minun on keskityttävä niihin asioihin, joita tarvitsen ja kaipaan, mutta en voi ostaa, ja annattava tilaa sille hyvälle, joka elämässäni jo on. Mitä minimalismi ja yksinkertaistaminen voi minulle antaa? Mitä sellaista saan, jota ei voi ostaa? Mitä minä oikeasti kaipaan? Mitä minulla jo on?

Minä kaipaan aikaa ja rauhaa. Haluan elämän, jossa saan itse hallita aikaani. Kärsin nykyisessä elämäntilanteessani jatkuvasti jonkinasteisesta stressistä ja teen usein hieman enemmän kuin mitä oikeasti jaksan. Kierointa tässä kaikessa on se, että minulla ei riitä aikaa tehdä niitä asioita, jotka vähentävät stressitaakkaani. Haluan viettää aikaa perheeni ja ystävieni kanssa. Haluan rentoutua yksin ja lukea, neuloa, ommella tai nysvätä sohvan nurkassa, jotta jaksan taas olla ihana ihmisille ympärilläni. Haluan harrastaa liikuntaa, hengittää joogasalilla, juosta raikkaassa ulkoilmassa ja kuulla uima-altaan veden kilinän uidessani. Haluan soittaa ja laulaa. Haluan viettää joka päivä pienen hetken rentoutuen tai meditoiden. Haluan, että minulla riittää energiaa inspiroitua ja toteuttaa itseäni ja luovuuttani. Haluan pitää huolta itsestäni, ruokkia sieluani ja ruumistani hyvällä energialla ja puhtaalla ruoalla.

Jollain oudolla tavalla olen päätynyt siihen tilanteeseen, että pystyn hallitsemaan ajankäyttöäni paremmin töissä kuin kotona. Nimenomaan kotityöt ja oman ajan puute tuntuvat syövän jaksamistani kaikkein eniten. Uskon, että yksinkertaistamalla elämääni, keskittymällä hetkeen ja karsimalla voimavarojani kuluttavia asioita elämästäni (esimerkiksi jatkuva siivoaminen ja sotkun aiheuttama stressi), saan enemmän aikaa ja mahdollisuuksia tehdä niitä asioita, joista todella nautin.

En halua lääkitä pahaa oloani ostamalla tavaraa, vaatteita ja muuta tarpeetonta. En halua kasvattaa tyytymättömyyttäni korostamalla kaikkea sitä mitä minulla ei ole. Voisinko elää valiten vain rusinat pullasta, syödä siemenet sämpylän päältä? En kuvittele minimalismin tekevän elämästäni konfliktivapaata aluetta, mutta tiedän että asiat voisivat olla nykyistä paremminkin.

Pieniä tekoja

Siksi olen alkanut tehdä pieniä tekoja kohti niitä asioita, joita oikeati haluan tehdä. Ensimmäiseksi kävin käsiksi uuvuttavaan nukutustaisteluun, jota kuipuksen kanssa on käyty. Nyt kuopus jää nukahtamaan sänkyyn itsekseen hyvänyöntoivotusten ja tuutulaulun jälkeen. Samalla minä sain hieman lisää aikaa iltaani, kun en enää istu pimeässä lastenhuoneessa.

Olen mahduttanut viikkoihini pieniä hemmotteluhetkiä: kuivaharjaus ennen suihkua ja perusteellinen rasvaus suihkun jälkeen tai kehonhuoltoa pilatespallon ja piikkipallojen avulla Pikku kakkosen aikana. Joskus soitan ukulelea omassa huoneessani lasten mentyä nukkumaan. Ukulelen pehmeä ääni ei häiritse nukkuvia lapsia. Perheen tilanne ei mahdollista minulle säännöllisiä harrastuksia iltaisin, mutta hyödynnämme miehen vapaa-illat ja olemme toisinaan palkanneet lastenhoitajan siksi aikaa, että pääsen töiden jälkeen ilmajoogatunnille.

Käytän etötyömahdollisuutta säännöllisesti, jolloin usein lisään etäpäivääni myös joogatunnin tai kävelylenkin. Ajatuskin kulkee lenkkipolulla tai kävelyllä paremmin kuin toimistossa. Olen myös joutunut myöntämään itselleni, että tilanne on hyvin suurilt aosin ihan omaa syytäni. Minun on opittava, ettei minun työpanokseni kotona ole korvaamaton, aina minua ei tarvita, silloin minulle vapautu myös sitä kaivatua omaa aikaa ihan uudella tavalla.

Teot on olleet pieniä, mutta ne ovat parantaneet huomattavasti elämänlaatuamme. Aion vastakin jatkaa näiden pienten muutosten tekemistä. Voimme karsia turhia aikasyöppöjä ja stressinaiheuttajia omalla käytöksellämme. Joskus on syytä myös suunnata kotitöiden osalta hälläväliälandiaan, näyttää stressille keskisormea ja kaapata lapset sohvalle kainaloon katsomaan yhdessä elokuvaa. Minun ja miehen työn asettamat aikataulurajoitteet ovat keskeinen osa meidän arkea ja olosuhteita. Näiden ja lasten harrastusaikataulujen puitteissa, voimme kuitenkin tehdä pieniä muutoksia siihen miten elämäämme elämme.

Täytyy vain muistaa keskittyä olennaiseen. Yksi tunti tai vaikka puolikin tuntia lenkkipolulla tuo kummasti energiaa myös töiden ja kotitöiden hoitamiseen. Samoin terveellisen kasvisruoan nauttiminen. Myös pienet hemmottelut ja rentoutushetket arjessa lievittävät stressiä. Ja harvoin mikään tule paremmaksi yöunista karsimalla. Turhan karsiminen niin tavaroista, teoista kuin mielestäkin tuo meidät aina askeleen lähemmäksi niitä asioita, mitä todella haluamme tehdä.

Kuva: Pexels.

Kommentit (4)
  1. Tuttuja tuntemuksia paljonkin, vaikka minulla ei ole lapsia/perhe-elämää vaikuttamassa oman ajan puutteeseen. Olen kuitenkin huomannut, että se oma aika ja oma hyvinvointi on jostain syystä se josta ensimmäisenä karsii, vaikka sen pitäisi olla päinvastoin. Kuulostaa ihanilta nämä sun omat hetket arjen keskellä, tärkeitä jaksamiselle ja hyvinvoinnille. 🙂

    1. Tuntuu siltä, että kiire ja suorittaminen on kuin tämän ajan rutto. Epidemia, jolta on vaikea välttyä ja joka kaataa ihmisiä yksi toisensa jälkeen. Toisaalta ollaan tosi individualisteja ja toisaalta suoritetaan jotain oletettua ihannetta laiminlyöden omia tarpeita.

      Mulla näitä omia hetkiä on leimannut vahvasti myös pysähtyminen ja omien syvien tarpeiden kuunteleminen (haluanko hoivaa, hiljaisuutta vai haluanko liikkua, luoda tai opetella jotain uutta) ja se, että tietoisesti hylkään siksi aikaa tietokoneen, tv:n ja kännykän ruudut. Tämä itsen kuunteleminen on myös opettanut tunnistamaan oman väsymyksen paremmin ja olen toisinaan käynyt nukkumaan jo alkuillasta samaan aikaan lasten kanssa.

  2. Todella samaistuttava teksti. Tykkään sun blogista!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *