Kuinka minua kosittiin

meidan_kortit.jpeg

Astuimme avioon noin puolitoista vuotta sitten, mutta kosinnasta tulee ihan näinä päivinä täyteen 3 vuotta. Mieheni on romanttinen ja hänellä on vahva draamantaju, joten kosinta ei ollut ihan perinteinen. En osannut odottaa sitä enkä ikinä olisi osannut arvata, miten se lopulta tapahtui. Kaikki on osa suurempaa jatkumoa, joka liittyy ihan suhteemme alkuun. Siispä ensin pieni visiitti kevääseen 2011.

Kun olimme juuri tavanneet, lähti mieheni kuukaudeksi kiertämään Eurooppaa ja minä puolestani lähdin Savonlinnaan töihin koko kesäksi. Mieheni lähti kolmansilta treffeiltämme suoraan lentokentälle, mutta ehkä juuri nuo treffit sinetöivät meidät yhteen. Seisoimme laulunopettajani talon edessä, emmekä oikein osanneet sanoa hyvästejä. Laulunopettajani ilmestyi parvekkeelle huolissaan, katsomaan missä olen, koska olin tapojeni vastaisesti myöhässä. Yllätyksestä hämmentyneenä huusin parvekkeelle, että suutelen ensin tätä miestä ja tulen sitten. Suudelman jälkeen mies kysyi vielä saisiko hän etsiä minut Facebookista yhteydenpitoa varten. Annoin sen sijaan hänelle kesäosoitteeni ja pyysin lähettämään kortin jokaisesta kaupungista, jossa hän matkallaan käy (annoin kyllä luvan ottaa yhteyttä myös fb:ssa). Kesän aikana yllätyksekseni sainkin sitten useita ihania pitkiä, pienellä käsialalla kortin taakse kirjoitettuja viestejä ympäri Eurooppaa. Viimeisin kortti saapui Turusta, jossa mies pyörähti ennen tuloaan Savonlinnan luokseni. Koko suhteemme on ollut tähän päivään asti hyvin samankaltaista kuin alkukin, eli vietämme paljon aikaa erossa toisistamme eri kaupungeissa työn vuoksi. Välillä olemme yllättäneet toisimme korteilla eri kaupunkien museoista.

Syksyllä 2015 minä hoidin vuoden ikäistä kuopusta kotona ja mies valmistautui ensi-iltaan Oulussa, minulla oli ollut ensimmäiset työprojektit sitten äitiysloman, vaikka kuopus vielä kotihoidossa olikin. Kaikki oli kuten meillä yleensäkin – vinksin vonksin tai ainakin heiku keikun, mutta ihanasti meidän omaa elämää. Olimme sopineet tapaamisen asuntonäyttöön, jonne mieheni tulisi suoraan työmatkalta ja minä sitten lähtisin suoraan näytöltä katsomaan ystäväni esitystä. Asunto näytti paperilla lupaavalta ja osoitekin oli ihanan rauhallisen kadun varrella. Kävin hetken mielijohteesta ennen näyttöä vielä pikaisesti kotona vaihtamassa kengät ja siirtämässä pojan kantoliinasta rattaisiin, kun huomasin postin seassa minulle osoitetun kirjekuoren. Olin jo laittamassa sen sivuun odottamaan parempaa hetkeä, kun tunnistin käsialan ja päätin lukea sen heti. Minulla oli niin kova ikävä rakasta miestäni. Kortin teksti alkoi jo minulle niin tuttuun sävyyn, mutta lopulta tekstin sisältö oli jotain muuta kuin mitä odotin. Tuossa kortissa, joka oli lähetetty taidemuseosta Oulusta mieheni ensi-iltapäivänä, hän pyysi minua vaimokseen.

Minulle tuli kiire. Lapsi katsoi ihmetellen ja nauraen nauravaa ja hyppelehtivää äitiään. Kaivoin lipaston kätköistä sopivan postikortin ja kirjoitin vastauksen: ”Kyllä rakas, kyllä – tulen vaimoksesi!” En löytänyt kirjekuorta tai postimerkkiä ja aloimme olla jo hyvin lähellä myöhästymistä, joten työnsin kortin taskuuni ja kiirehdimme asuntonäyttöön. Asunto oli juuri niin ihana kuin olimme toivoneet ja kuopus esitteli kaikkein suloisimmat hymynsä asunnon välittäjälle. Kun lähdimme asunnosta, mies ihmetteli miten olin niin iloinen. Olinko ihastunut asuntoon niin kovasti? En voinut enää pidätellä (minulla ei ole mieheni kykyä pitkittää jännitystä kuin mitään ei olisi tapahtunut). Kyllä, olin täysin ihastunut, mutta minua poltteli jokin muukin. Jalkojani heikotti, kun kaivoin kortin taskustani. Pimeä sateinen marraskuun alkuilta ei koskaan ole tuntunut niin kauniilta, kuin siinä hetkessä. Kävimme vielä nostamassa lasilliset läheisessä ravintolassa, josta lähdin sitten kiireesti taksilla esitykseen hymyillen niin isosti, ettei se jäänyt huomaamatta taksikuskiltakaan.

Keväällä 2017 juhlimme häitämme Suomenlinnassa. Juhlassa oli nähtävillä tietenkin myös kaikki meille niin tärkeät kortit – ne jotka sain Euroopasta kesällä 2011, se jonka sain Oulusta ja se jonka ojensin miehelleni sinä marraskuisena alkuiltana 2015.

Kuva: Juho Vee

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Miniaskelin kohti minimalismia: Arjen helpottajat eli rutiinien ylistys

pexels-photo-1319572.jpeg

Yksinkertaistaminen on tuonut elämääni paljon hyviä asioita, joita en osannut odottaa, kun ryhdyin luopumaan omaisuudestani minimalismin nimessä. Toivoin tilaa ja selkeyttä, mutta sain paljon enemmän. Ja minun matkani on vielä kesken! Ajan kanssa ajatukset selkeytyy ja toiminta alkaa muuttua kohti ajattelu- ja toimintamalleja. Toimintamalleilla tarkoitan rutiineja. Monesti kuulee ihmisten puhuvan kammoksuvaan sävyyn rutiineista, mutta rutinit ei välttämättä tarkoita pysähtymistä tai urautumista tai muuttumattomuutta. Rutiinit voi valjastaa tekemään arjesta sujuvampaa. Välillä rutiinit pysyvät yllä ja sitten ne taas välillä unohtuvat.

Kesän aikana pitkittynyt väliaikaisuuden tunne teki hallaa meidän rutiineillemme. Nyt syksyn edetessä sekä minä että mieheni olemme kaipailleet viime vuoden rutiineja ja arjen sujuvuutta. Rutiinit toivat meille lisää aikaa, koska vapauduimme arjessa kotitöiden ajattelemiselta. Hyvät rutiinit myös säästävät rahaa, kun ei päädy tekemään hätiköityjä päätöksiä kiireessä. Rutiinien ansioista päädymme elämään myös hieman terveellisemmin, kun jokaista suupalaa, nukkumaanmenoa tai liikuntahetkeä ei tarvitse aina erikseen miettiä. Olemmekin päättäneet rakentaa noita tuttuja hyviä rutiineja arkeemme uudelleen nyt usean kuukauden tauon jälkeen. Kun ottaa jostain välistä pienen hetken ennakosuunnittelulle, tulee tuo aika jo viikossa korkojen kera takaisin.

Ruokalistat on yksi suurimmista arjen helpottajista. Meillä on kaksi lasta ja kotona siis täytyy olla jokapäivä lämmin päivällinen ja viikonloppuisin kaksi lämmintä ruokaa tarjolla. Se tarkoittaa yhteensä 9 lämpimän aterian valmistamista viikon aikana. Emme halua syöttää lapsillemme emmekä itsellemme einesruokaa tai pikaruokaa, joten valmistamme ruoan kotona. Ratkaisuna on etukäteen suunitellut ruokalistat vähintäänkin arkiviikolle. Näin säästymme arki-iltoina kiireessä hermoja kiristäviltä ”mitä tänään syötäisiin” -pohdinnoilta. Kun ruokalista on suunniteltu etukäteen, voi kaupassa käydä kerran viikossa isommin ja sitten tarvittaessa täydentää hedelmiä ja vihanneksia. Tiedämme myös minä iltoina aikataulu on kiireisin tai ruokailijoita on neljän sijasta vain kaksi tai kolme ja osaamme reagoida siihen jo etukäteen.

Ruokalistojen suunnittelulla on myös muita etuja. Ruokahävikki vähenee, kun listoja suunnitellessa tulee katsottua, että ruokiin voi käyttää edellisen aterian aineksista mahdollisesti yli jäävät ruokatarvikkeet. Harrastamme myös sarjatuotantoa. Kaikkien yhteisiä lempiruokia on helppo tehdä kerralla isompi määrä silloin kun on aikaa ja laittaa valmiit annokset pakastimeen. Silloin kiireisimpinä päivinä otetaan ruoka aamulla pakastimesta jääkaappiin sulamaan ja ruoka vain lämmitetään sitten päivällisaikaan. Toisaalta myös töihin saa edellispäivän tähteistä tai pakastimesta tarvittaessa eväät mukaan. Tulevaa viikkoa suunnitellessa voi suoraan laittaa ylös sen, milloin tehdöön ruokaa tuolasatsi pakastimeen tai milloin ruoka syödään pakastimesta. Olemme myös varmistaneet etukäteen suunnitelluilla ruokalistoilla sen, että syömme vaihtelevaa ruokaa emmekä kierrätä vain muutamaa lempiruokaa kyllästymiseen asti.

Samaan ruokasuunnitteluun sopii myös fiksatut aamupalat, jolloin kaupasta tietää aina mitä niitä varten pitää ostaa. Minulle rutiini on smoothiet ja tuorepuurot, lapset syövät aamuisin puuroa ja hedelmiä sekä toisinaan leipää tai muroja ja mieheni nauttii hedelmiä ja mysliä. Vaihtelua aamupaloihin tuo luonnostaan satokaudet, kun käytettävät hedelmät ja vihannekset vaihtuvat. Emme juuri kukaan ole parhaimmillamme aamuisin (paitsi ehkä kuopus), joten on suuri helpotus, kun aamupala valmistuu automaattiohjauksella. Iltapalalla voimme olla jo hieman luovempiakin, mutta aika pitkälti liikumme silloinkin hedelmä- ja vihannestarjonnalla.

Siivoamme päivittäin hieman ja teemme isommat siivoukset sitten harvakseltaan, näin koti ei pääse koskaan ihan katastrofaaliseen sekamelskaan. Suursiivouskin on mahdollista jakaa pienemmiksi kokonaisuuksiksi, jos aikaa neljän-viiden tunnin oikein perusteelliseen urakkaan ei ole. Kodin siistinä pitäminen onkin helpottunut karsimisen myötä huomattavasti. Kaapeissa on väljempää, joten tavarat on myös helppo laittaa aina takaisin paikoilleen. Kaikelle löytyy oma paikkansa myös lastenhuoneissa, minkä  seurauksena kuopuskin on innostunut siivoamaan leikit joka ilta pois. Esikoisen huoneessa tilanne on kaaottisin, mutta luulen, että olisin paljon enemmän huolissani siitä jos teinin huone olisi jatkuvasti siisti kuin siitä, että siellä toisinaan on kirjat ja pyykit ympäri huonetta.

Olemme myös huomanneet iloksemme viimein arjessakin sen kliseen, että tavarat löytyvät helpommin, kun niitä on vähemmän. Vain erittäin harvoin, joudumme käyttämään aikaa minkään tavaran etsimiseen. Jos tavarat pääsevät kasaantumaan pöydille ja muille tasoille, saa ne kohtalaisessa ajassa vietyä takaisin oikeille paikoilleen. Imuroimisesta ei toki pääse eroon, mutta olemme kaiken karsimisen yhteydessä saaneet muokatua kodin sisustuksen huomattavasti aiempaa imurointiystävällisemmäksi. Meillä on pääsääntöisesti huonekaluja, joiden alta mahtuu imuroimaan ilman niiden siirtämistä ja sängynaluset ym. pölyä keräävät paikat ovat tyhjät ja siksi helpot imuroida. Siivousvälineet ovat myös kaapissa helposti saatavilla, jotta siivoaminen ei tuntuisi niin isolta taakalta.

 

 

Kuva: Pexels.

Suhteet Sisustus Oma elämä Hyvä olo