Olen ollut kasvissyöjä 14-vuotiaasta lähtien eli pian jo 20 vuotta. Minun syyni ryhtyä kasvissyöjäksi tuolloin teininä ei tosiaankaan ollut mikään maailmantuska tai tiedostavuus, minä en yksinkertaisesti tykkää lihasta. Ainoat lihat joita olet mukisematta koskaan syönyt olivat jauhettuja ja suikaloituja niin, ettei mikään niissä muistuttanut enää siitä eläimestä mikä se kuollut pala joskus oli ollut. Olen aina inhonnut kanankoipia ja paisteja sekä pihvejä. Äitini mukaan jo lapsena minun käskettiin syödä ensin vähän ruokaa ennen kuin sain ottaa salaattia, samalla kun tilanne muiden lasten kohdalla usein oli juuri päinvastainen. Aluksi jätin kuitenkin vielä kanan ruokavaliooni siksi aikaa kunnes mutin pois vanhempieni luota. Tämä oli yksinkertaisesti käytännön ratkaisu, koska minun piti alaikäisenä jotenkin ”lunasta” valintani vanhemmiltani. Lopetin lihan syönnin, kun muutin pois kotoa. Maitotuotteita ja kananmunia käytin kuitenkin vielä vuosia lihasta luopumisen jälkeen.

Kun 20-vuotiaana aloin odottaa esikoistani, alkoi joka suunnasta kamala painostus aloittaa lihansyönti uudestaan. Kerran kokeilinkin maistaa palan poroa, mutta seurauksena oli 12 tuntia kestänyt totaalinen vatsan tyhjennys, kun kehoni hylki lihaa. Tuon jälkeen en ole lihaa suuhuni enää pistänyt. Raskausaikana kuitenkin himoitsin kalaa, mikä sisnänsä on todella outoa, koska en siitä koskaa aiemmin olut pitänyt lainkaan. Kuuntelin kehoani ja söin kalaa. Tästä perheeni innostui ja syötti minulle vuosien ajan kalaa aina, kun mahdollista, kunnes kolme vuotta sitten sanoin, että nyt riittä. Kolme vuotta sitten alkoi myös todellinen muutos kohti veganismia. Osallistuin vegaanihaasteeseen, koska aihe kiinnosti minua. Aiemmin olin hieman vieroksunut veganismia, koska olin törmännyt niin moniin vihaisiin ja syyllistäviin vegaaneihin, jotka omalla ehdottomuudellaan tekivät varmasti hallaa koko aatteelle. Vegaanihasteen ja vegaaniksi ryhtyneen mieheni isoveljen kautta opin hieman enemmän siitä miten vegaaniruokavalio kostetaan.

Olin jo aiemmin tutustunut kasvimaitoihin raakaruoasta innostuessani (siitä on nyt noin 6-7 vuotta) ja korvannut niillä maidon keittiössämme. Tottapuhuen monet lempiruoistani olivat jo tuolloin vegaanisia ilman, että siihen olisin erityisemmin kiinnittänyt huomiota. Katsoin muutamia dokumentteja kasvissyönnin ympäristö ja terveysvaikutuksista, mitkä vahvistivat käsitystäni vegaanisen ruokavalion hyvistä vaikutuksista. Hiljalleen lopetin maidon käytön kokonaan ja kananmuniakin käytin enää vain leivonnassa. Vietin yhä pidempiä aikoja täysin vegaanina. Maitotuotteet ja kananmunat alkoivat hiljalleen ällöttää minua kuten lihakin. Maitokarja ja kanat kokevat tuotteiden luomulaadusta huolimatta yhtä karmea kohtalon kuin lihakarjakin. Ja toisaalta, miksi haluaisin juoda toisen eläimen maitoa, kun en joisi enää ihmisen maitoakaan? Maitotuotteista luopumiseen tarvitsin ehkä enemmän perusteluita kuin lihasta, kalasta tai kananmunista luopumiseen, sillä isäni työskentelee meijerialalla asiantuntijana tuotekehityksessä. Olen ikuisesti isän tyttö ja asettuminen isäni työtä vastaan on ollut minulle kova paikka. Minä olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että aikusena naisena minulla on oikeus tehdä omaa elämääni koskevat valinnat itse. (Vaikka en vieläkään ole vanhemmilleni töräyttänyt ääneen olevani vegaani, olenpahan vaan ottanut ruoanlaiton omiin käsiini siellä vieraillessani.)

Viime keväänä päätin, että jätän maitotuotteet ja kananmunat pois lopullisesti. Eihän se ihan niin mennyt. Kesän aikana söin välillä ihan tavallista jäätelöä perheen kanssa ja maitosuklaata ja irtokarkkeja ja yhden Fafa’sin halloumipitankin. Homma riistäytyi siinä määrin käsistä, että söin myös vehnäleipää vaikka vatsani ei kestä vehnää lainkaan. Syksyllä oloni oli todella huono. Vatsani turpoili jatkuvasti (tämä vaiva alkoi häiden jälkeen, kun häiden, työn ja isoäitini kuoleman aiheuttama stressitaakka alkoi purkaantua), ihoni kuvui ja paino oli karannut hallinnasta. Pukeutuessani jouduin miettimään, mitkä vaatteet eivät puristaisi päivän aikana mahdollisesti viisinkertaiseksi turpoavaa vatsaani. Ei sellainen ole hyvää elämää. Siivosin ensitöikseni ruokavaliosta pois vehnän, ohran ja eläinperäiset tuotteet, sitten aloitin neljän viikon detoxin. Paino alkoi pudota, ihoni voi paremmin ja turvotukset loppuivat, myös hiukseni alkoivat vahvistua. Detoxin aikana tajusin, että käytän eläinperäisiä tuotteita vain herkuissa. Koska herkut itsessään eivät kuulu olennaiseksi osaksi terveellistä ruokavaliota, ei minulla ollut enää mitään syytä jatkaa niiden kuluttamista.

Koska en voi muista syistä syödä lainkaan vehnää, olen antanut itselleni luvan joustaa esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jos ravintolassa ei ole mahdollista saada vehnätöntä vegaaniannosta (ikävä kyllä, tällaisiakin on tullut vastaan – jää kyllä sitten niissä paikoissa viimeiseksi vierailuksi), silloin valitsen kasvisannoksen. En voi siis sanoa olevani 100% vegaani, mutta 99%. Haluan elää arvojeni mukaan, mutta en tahdo tehdä elämääni hankalaksi, kun ruuhkavuosien pyörityksessä on riittävästi haastetta muutenkin. Tässä joustavuudessa on nähtävissä varmasti se, etten ole ryhtynyt vegaaniksi rysäyksellä, vaan ruokavalio on muuttunut ajan kuluessa.

Olen todella tyytyväinen valintaani. Hiljalleen minun esimerkkini perässä myös mieheni on alkanut luopua lihasta, vaikka mereneläviä ja maitotuotteita sekä munia yhä syökin. Koko perheemme syö kotona vegaanista ruokaa, mikä maistuu hyvältä myös lastemme suussa. Minusta on hienoa, että lapsemme pitävät kasvisruokaa normina. Kokonaan vegaaniruokaan siirtymisen myötä myös kauppalaskut ovat pienentyneet. Perhaimmillaan koko nelihenkisen perheen ruokakaupan lasku on ollut alle 60€ viikossa, vaikka yleensä kauppaan meneekin hieman enemmän. Itseni tunnen energisemmäksi kuin ennen ja lapset ovat kiinnostuneet maistamaan yhä uusia vihanneksia. Tämä tuntuu kaikin puolin hyvältä.

Kuvassa yksi yksi suosikkilounaistani, ohje tähän ihanaan leipään (ja erinomaiseen hummukseen) löytyy täältä.